Herännäisnuoret pastillitalkoissa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Herännäisnuoret pastillitalkoissa

Samuli Aerikkala ja Antti Rask kiinnittivät körttipastillien etikettejä talkoissa. 

Ostakaa körttipastilleja! Körttipastilleja! Tällaiset nuorten huudahdukset ovat tuttuja Herättäjäjuhlien kävijöille 1980-luvulta lähtien. Makeiskaupalla tuetaan herännäisnuorten toimintaa.

- Idean keksivät Jaakko Elenius ja Alpo Järvi, kertoo ”körttipastillivääpelinä” pitkään toiminut avustava aluesihteeri Juhani Elenius Herättäjäyhdistyksestä.

Ensin makeiset tehtiin omalla pastillikoneella Karhunmäen herännäisopistossa Lapualla. Viime vuosina ne on ostettu suomussalmelaiselta yritykseltä. Makuja on kolme: perinteinen piparminttu on saanut rinnalleen salmiakilla ja aniksella maustetut karkit.

Sotkamon Salmelan koulun pihalla on perjantaiaamuna iloinen ja touhukas tunnelma, kun noin 150 herännäisnuorta nitoo etikettejä karkkipusseihin Herättäjäyhdistyksen nuorisosihteereiden Antti Rintalan ja Mika Nuorvan opastuksella.

- Ostimme eilen paikallisen kirjakaupan niittivaraston tyhjäksi, Rintala kertoo.

Nuorista talkoolaisista useimmat ovat käyneet rippikoululeirin Aholansaaressa. Niin myös lempääläinen Samuli Aerikkala, joka osallistui Herättäjäjuhlille toista kertaa. Hänen työparilleen, vantaalaiselle Antti Raskille juhlat olivat jo kolmannet. 

Etikettinsä saaneet 8.000 körttipastillipussia kannetaan takaisin varastoon, josta nuoret käyvät täyttämässä myyntikärryjen koreja. Körttipastillivääpeli valvoo ovella, että kaikki sujuu järjestäytyneesti.

Teksti ja kuvat Pertti Meriläinen