Herättäjäjuhlilla patikoidaan ja veisataan
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Herättäjäjuhlilla patikoidaan ja veisataan

Myyrmäen jalkapallostadionilla pidetään ensi kesänä herättäjäjuhlat. Kuva: Vantaan kaupunki

Julkaistu 23.2.2016

 

Vantaan herättäjäjuhlien 8.–10.7. ohjelmaa leimaavat runsas musiikkitarjonta, liikunnallisuus, kansainvälisyys, tapahtumat eri puolilla kaupunkia ja ennakkoluulottomuus. Juhlilla voi patikoida Sipoonkorven Högbergetille tai piipahtaa pop in -perheneuvontaan.

Ohjelmassa on myös Peace United -jalkapallo-ottelu rauhan puolesta. Konserteissa esiintyvät muun muassa Piia Viitanen, Eero Raittinen, Jaakko Löytty, Vox Silentii ja Vantaan seurakuntien kanttorit.

Herättäjäjuhlat ovat luterilaisen kirkon toiseksi suurimman herätysliikkeen herännäisyyden eli körttiläisyyden vuotuiset kesäjuhlat. Ohjelman ytimessä ovat perinteiset seurat, joissa puhe ja virsi vuorottelevat. Vantaalla seurapuhujina ovat esimerkiksi Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeen basisti Sami Helle, kaupunginjohtaja Kari Nenonen ja piispa Irja Askola.

Juhlien ohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan kevään aikana. Tähän mennessä julkaistun ohjelma löytyy täältä ►Ohjelma

Teksti Katriina Harviainen

juttu on julkaistu myös Valomerkissä