Minttu Haapalaisen kolumni
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kolumni: Suurta iloa

Julkaistu 26.5.2016

 

Tervetuloa iloon ja vaivaan”, toivoteltiin minulle viime toukokuulla, kun aloittelin työtäni Vantaan herättäjäjuhlien toisena pääsihteerinä. Jo tullessani havaitsin ilokseni, että juhlajärjestelyt olivat pitkällä ja niitä oli valmistelemassa suuri joukko innostuneita, suurella sydämellä asiaan vihkiytyneitä ihmisiä.

Vantaan herättäjäjuhlien tunnus ”Kahden maan kansalainen” viittaa paitsi taivaan ja maan kansalaisuuteen myös vantaalaiseen todellisuuteen. Tunnusta valittaessa ei kuitenkaan varmaan kukaan ymmärtänyt, kuinka ajankohtaiseksi se on tämän vuoden aikana tullut turvapaikanhakijatilanteen vuoksi.

 

Maahanmuuttajia on Vantaan juhlilla mukana muun muassa talkoolaisina, ohjelmantekijöinä

ja juhlapuhujina. Juhlilla muun muassa pelataan Peace Unitedin jalkapallon ystävyysottelu kulttuurien ja uskontojen välisen rauhan puolesta. Juhlilla on mahdollisuus syödä myös etnistä ruokaa, jota maahanmuuttajat ovat suunnittelemassa ja valmistamassa.

Juuri tällä hetkellä elämme juhlien järjestelyissä kiivainta aikaa. Se on iloa ja vaivaa, mutta enemmän kuitenkin suurta iloa, itselleni ja muille.

Teksti Minttu Haapalainen