Sääprofeetta ennustaa juhlaväelle poutaa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Sääprofeetta ennustaa juhlaväelle poutaa

Juhani Luoma asuu Isonkyrön keskustassa Kyrönjoen rannassa. Hänen mukaansa Kyrönjoen virtauksesta voi päätellä, onko tulossa poutaa vai sadetta.

Julkaistu 10.6.2012

 

Maankuulu isokyröläinen sääprofeetta Juhani Luoma ennustaa herättäjäjuhlien ajaksi kaunista poutasäätä. Sekä perjantaina että lauantaina sää on selkeä, mutta päätöspäivänä, sunnuntaina, voidaan odottaa sadetta.

− Ennusteeni mukaan sateen pitäisi alkaa vasta myöhään illalla ja sadepäiviä olisi sitten neljä. Kiikun kaakun on, kastuuko juhlaväki pyhänä, sillä saderintama voi tulla Isoonkyröön etuajassa.

Jo juhlia edeltävä viikko on Luoman mukaan kaunis. Juhlakenttää saataneen rakentaa auringonpaisteisessa säässä. Hellerajana pidettävä 25 asteen lämpötila on lähellä.

− Siitä saattaa tulla heinäkuun lämpöisin viikko. Vielä kuukauden ensimmäisenä päivänä sataa ja tuulee, mutta sen jälkeen sää muuttuu. Silloin on täydenkuun aika ja ilma lämpenee.

Juhani Luoma tulkitsee sääennusteita tehdessään muun muassa planeettojen ja kuun  asentoja. Sään muutoksia hän ennakoi myös Isonkyrön harmaakivikirkon seinien ”ennustuskivistä”.