Esko Muilu
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Esko Muilu

Perjantai 5.7.2013

Aattoseurat 18:00

Haapajärven herättäjäjuhlien pääsihteeri Esko Muilu

 

Hyvät seuravieraat. Minulla on ilo toivottaa meidän talkoolaisten puolesta teidät kaikki sydämellisesti tervetulleiksi Haapajärven herättäjäjuhlille. Tässä vastaavassa tilanteessa aattoseuroissa olen kuullut lukuisia kertoja järjestäjien innostuksesta ja hienoista kokemuksista juhlajärjestelyissä. Silloin on käynyt mielessä, että voisiko meitäkin kohdata tuollainen onni. Voisimmeko mekin kokea ihmeellistä Taivaan isän johdatusta ja armoa. Nyt voin vakuuttaa, että juuri näin on käynyt. Täällä on järjestelty juhlia yhdessä iloisella, kiitollisella mielellä. Monet ovat tehneet jo tähän mennessä suuren työn, tosin ei se aina niin helppoa ja auvoista ole ollut, mutta ongelmat on selvitetty. Useimmat ovat olleet ensimmäistä kertaa järjestämässä herättäjäjuhlia. Paljon kiitoksia koko kaupungin väelle ja naapuripitäjien ystäville järjestelyistä sekä lukuisista lahjoituksista ja tuesta monin eri muodoin. Olemme saaneet tukea ympäri Suomen. Tälläkin hetkellä talkootehtävissä työskentelevät ovat kaikki juuri siinä omassa tehtävässään tärkeitä. Tähän mennessä on tarvittu ja näinä päivinä tarvitaan monenlaista työtä. Kiitos teille talkoolaiset. Kuitenkin suurin kiitos kuuluu Taivaan isälle, pyhälle kolmiyhteiselle Jumalalle tästä suuresta armosta, jota hän on meille osoittanut. Olemmehan vajavaiset, kuin tyhjä astia. Paavali muistuttaa Korinttolaiskirjeessä: Istuttaja ei ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, Hän suo kasvun.

 

Tuskin osaan oikein sanoiksi pukea kaikkia yksittäisten juhlajärjestäjien tuntoja, mutta havaittavissa on ollut kuinka monia on puhutellut etenkin juhlavirtemme Siionin virsi 268. Jokseenkin kaikissa valmisteluajan seuroissa olemme sen veisanneet. Monet toimikuntien kokoukset on aloitettu tuolla Martti Rautasen virrellä. Siitä virrestä löytyvät meidän tunnussanat ja ajatus tunnuskuvasta. Voipa sanoa, että kaikki näiden juhlien puheet tulevat myös liittymään tunnukseemme, vaikka puheet olisivat keskenään täysin erilaisia. Sanan kuulossahan me täällä olemme. Siellä omalla pienellä paikalla istuessaan voi seuravieras pyytää Vanhan testamentin Samuelin tavoin: Puhu Herra palvelijasi kuulee. Nämä herättäjäjuhlat ovat tällaisia juhlia, joissa istutaan paljon puheita kuuntelemassa ja veisataan puhuttelevia Siionin virsiä. Itse kukin on omien ajatustensa kanssa Kristuksen läheisyydessä.

 

Oheisohjelmat pääasiassa iltaisin antavat juhlille monien kaipaamaa lisätarjontaa. Seurojen väliajat ovat miellyttäviä hetkiä sukulaisten ja ystävien tapaamisille. Silloin on myös kätevä ruokailla juhlaravintolassa tai nauttia muista tarjoiluista ja tehdä ostoksia juhlatorilla. Jäätelön syönti kuuluu aina asiaan. Voimme ajatella juhla-alueen leviävän myös Haapajärven keskustaan, joka on välittömästi kentän vieressä. Olette kaikin tavoin tervetulleita. On tullut tavaksi järjestää lapsille ja nuorille omaa ohjelmaa. Virikkeitä ja ajankulua tarvitaan seurojen lisäksi. Onhan se aika kova sana lapselle, jopa nuorellekin istua seurapenkissä kuuntelemassa 37 puhetta. Koskaan ei herättäjäjuhlilla ole silti lähdetty eristämään lapsia, vaan seuroissa istutaan yhdessä. Monista elämän tilanteista olemme tänne tulleet. Joku voi olla todella siinä pienellä paikalla kokien syntisyyttä ja vajavaisuutta tai olla murheen murtama kuoleman, sairauden tai vaikean elämäntilanteen vuoksi. Silloin ainoa lohdutus löytyy Kristuksesta. Hän voi puhutella meitä, hän voi antaa lohdutusta ja toivoa. Toisen sydän voi olla täynnä rakkautta ja iloa. Silloin on suuri halu lähettää kiitos Jumalalle ja yhtyä kiitosvirsiin, joita saamme myös täällä veisata.

 

Kun Herra kutsui profeetta Samuelia, ei hän sitä ymmärtänyt, vaan Samuel meni kolme kertaa pappi Eelin luo luullen Eelin kutsuvan häntä nimeltä. Silloin Eeli ymmärsi, että Herra kutsuu Samuelia ja käski hänen sanoa: Puhu Herra, palvelijasi kuulee. Tästä tilanteesta kertova maalaus nuoresta pojasta yövuoteellaan on jäänyt pysyvästi mieleeni omilta kouluvuosilta Raudaskylän keskikoulun ja lukion vanhan juhlasalin seinältä. Kutsun saanut voi olla yhtä lailla pieni poika tai tyttö kuin nuori, aikuinen tai vanha ihminen. Olkaamme näillä juhlilla yhdessä. Kaikki tarvitsemme Jumalan armahdusta. Me tämän päivän kiireiset ihmiset tuskin ymmärrämme senkään vertaa kuin Samuel, että meitä kutsutaan. Ehkäpä jonkun toisen tehtävänä on antaa meille pieni vinkki. Jospa mekin voimme näin herättäjäjuhlien alussa rukoilla: Puhu Herra palvelijasi kuulee. Näin pyytäessämme on meissä jo jotain liikahtanut. Olemme kääntyneet Herran puoleen ja myöntäneet halun toimia hänen tehtävissään. Voi tulla halu rukoilla Siionin virren 190 sanoin: Kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella. On suurta armoa, jos Taivaan isä meitä näin kutsuu. Eihän Samuelkaan ollut itse asialla, vaan Herra kutsui häntä. Ei usko tule meistä itsestämme. Se on suuri Jumalan lahja.

 

Jääkäämme Taivaan isän puhuteltaviksi näillä Haapajärven herättäjäjuhlilla. Kaikki Jumalan teot ovat meiltä salattuja.

 

 

 


pdf liite

Esko Muilun seurapuhe