Katri odottaa iloisia jälleennäkemisiä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Katri odottaa iloisia jälleennäkemisiä

Mwalimu (opettaja) Katri Niiranen-Kilasi on kotonaan niin kuohuvan Settijoen varrella kuin Makumiran yliopiston kampuksella.

Kuva: Tanja Kopsa

5.7.2013

- Kerron Tansanian kuulumisia ja pidän puheen lauantaina Pieni Pihavalo-illassa.

Ensimmäisen kerran hän muistelee käyneensä herättäjäjuhlilla isovanhempiensa Anni ja Arvi Salon kanssa.

- Etelä-Pohjanmaalta kotoisin ollut Arvi-pappani oli körttisukua. Meillä kotona järjestettiin seuroja. 70-luvulla Haapajärvellä toimi nuoriso-ohjaajana Eeva-Kaija Luoto, jonka innoittamina seurakuntanuoret lähti tutustumaan Raudaskylän opiston järjestämiin tilaisuuksiin.

Kerran siellä vieraili Namibiassa pitkään lähettinä toiminut pastori Mikko Ihamäki, joka kertoi työstään ja näytti dioja.

- Hän totesi, että tästäkin joukosta yksi lähtee lähetystyöhön. Minulla ei käynyt mielessäkään, että se olisin minä, nauraa Katri.

Katri aikoo olla juhlilla joka päivä ja tavata ohjelman seuraamisen ohella ystäviä ja tuttavia. Tansanian vuosien työtovereita on tulossa juhlille, joten monta lämmintä jälleennäkemistä on tiedossa.

- Vuonna 1975 Aholansaaren nuorisotapaamisessa lauloimme Siionin virttä 30. Se on kantanut minua läpi elämän.

 Opeta tällaisena
luoksesi tulemaan,
kuin olen: vaivaisena
ja sinuun turvaamaan.
Kun synti tieni sulkee,
luokseni tiesi kulkee,
syntisten ystävä.”

Teksti ja kuva: Tanja Kopsa