Maitoa ja hunajata
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Maitoa ja hunajata

Kuva: Joonas Tikkanen

5.7.2013

 

Körttinuorten kuorojen kattaus perjantai-iltana Haapajärven monarilla oli kaksijakoinen: Maitoa ja hunajata.

Aluksi on kiitettävä körttinuorisoa kuorolauluperinteen vaalimisesta, jopa osittaisesta uudistumisesta. Herännäisnuorten kuoro ja Veisuuveljet johtajanaan Samuli Korkalainen kuorivat maidon päältä kermaa laulamalla puhtaasti perinteisesti sovitettua ja hyvin soivaa  kuoromusiikkia .  Kuoronjohtajan  paneutuminen tulkintoihin kuului voimakkuusasteikon  valinnoissa ja tekstin painotuksissa. Helmeilevän herkulliset pianissimot loivat hyvän pohjan laajan tunneasteikon käyttämiselle, joka oli kuoron tavaramerkki.

Kun Korkalaisen kuorot innostuvat voimakkaampaan julistukseen , tuntui sävelpuhtauskin löytyvän helpommin, ehkä tavoitekin saavutettiin paremmin. Oulun körttiopiskelijoitten kuoro johtajana Sanna Pitkänen tarjosi  jutun otsakkeessa mainittua hunajata osittain perinteisestä körttilaulannasta poikkeavilla  kuorosovituksillaan ja esityksillään.  Laulajien itsensä tekemät sovitukset tarjosivat uudenlaisen kuulokulman perinteisen rinnalle .  Jos körttipojat huomaavat tilaisuutensa ja runsaslukuisemmin osallistuvat tähän sananjulistukseen,  on  eri äänten suhde toimivampi ja esitysten vaikutus  entistä tehokkaampi.

Konserttipaikkana Haapajärven monari on ongelmallinen. Taustahumina ja huono akustiikka on yhdistelmä, joka ei toimi asian eduksi. Hukkasin monta  sointua kun moni kuulija itseni lisäksi ihmetteli kirkasäänisen lapsen temmellystä konsertin aikana ylätasanteella.

Teksti: Yrjö Kahila