Tunteella ja taidolla
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Tunteella ja taidolla

Pieni Valo –kuoron lauluissa on iloinen ja keveä ote.

Kuva: Wesku Luhtala

5.7.2013

 

Haapajärven kirkko täyttyi ääriään myöten, kun alueen kolme kuoroa vakuuttivat yhteiskonsertissaan, että Seisomme ovellasi. Viimeiset tulijat joutuivat sananmukaisesti seisomaan kirkon eteisessä oven pielessä, kun  Haapalastut kajautti Saunavirren kirkon lehteriltä. Virren uudet sanat ovat haapajärvisten Heikki ja Leena Tyhtilän käsialaa.

Kaikkien kuorojen ohjelmistossa oli tuttuja Siionin virsiä uusin ja tuorein sovituksin.  Haapalastujen ohjelmistossa oli konsertin nimikkovirsi  Seisomme ovellasi. Vaikuttavasti kajahti myös Vanha virsi Taalainmaalta.

Haapalastut on haapajärvinen sekakuoro, joka on toiminut kohta 20 vuotta. Kuoroa johtaa opettaja Saara Howe. Kuoron tuorein äänite Uskon salaisuus sisältää rakkaimpia hengellisiä lauluja, joita kuorolta usein toivotaan.

Kuorojen konsertin kevyempää antia olivat Lauluyhtye Pienen Valon  laulut. Kuoron ohjelmistossa on useita Jaakko Löytyn sävellyksiä ja sovituksia.  Lohdutusta ja iloa antoi muun muassa Löytyn tuttu Kahden maan kansalainen.

Pienen Valon kuoro on syntynyt Haapajärven seurakunnan Pienen valon iltojen esilauluryhmästä, joka vuosien varrella on kasvanut täysimittaiseksi sekakuoroksi. Kuorossa on nyt yli 30 laulajaa. Johtajana toimii opettaja Annika Mäkelä. Kuorolla on oma bändi, jonka kokoonpano vaihtelee esitystilanteen mukaan.  Kuorolta on ilmestynyt myös uusi äänite. Pientä valo voi kuulla vielä lauantai-iltana piknik-konsertissa juhlakentällä.

Haapajärvisten kuorojen rinnalla kuultiin Kala- ja Pyhäjokivarren  laulajista koostunutta Chorus Vallis –kuoroa, jota johtaa kanttori Soili Autio. Kuoron perjantai-illan konsertti koostui pääosin eri sovittajien muokkaamista Siionin virsistä. Chorus Vallis kuoroa on kuultu herättäjäjuhlilla aiemminkin Sievissä ja Ylivieskassa.

Kolmen kuoron  konsertti viritti tyytyväiset kuulijat seurojen aattopäivänä odottavalle ja levolliselle juhlamielelle.

Teksti: Marita Nissinen

Kuvat: Wesku Luhtala

 

 

Chorus Vallis uskoo Siionin virsien tuoreeseen tulkintaan.

Kuva: Wesku Luhtala