Lapset veisasivat jäähallissa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Lapset veisasivat jäähallissa

Mäkelän perhe Pukkilasta.  Arttu, Martta, Merja-äiti, Pasi-isä ja Milja.

Kuva: Tanja Kopsa

6.7.2013

 

Pilvisenä lauantai-aamuna aamuvirkut lapset huoltajineen olivat karistaneet unihiekat silmistään ja suunnanneet jäähallille ”Anna enkeleitä” lasten veisuihin. Ovelta he saivat mukaansa soittimet ja viltit lämmikkeiksi.

Paikalla oli väkeä vauvasta vaariin. Myös aikuiset innostuivat laulamaan ja leikkimään. Lapset toivottivat itsensä ja toisensa tervetulleiksi laulamalla.

”Kaikki lapset, kaikki lapset, kiva nähdä teitä!

Ai-jai, ai-jai, kiva nähdä teitä!”

Lasten laulujen lisäksi veisattiin muutama virsi ja heiluttiin enkelijumpan tahdissa.

Niemelän Elisa ja tyttäret Ronja ja Saara Raahesta olivat ottaneet mukaansa myös suuren koiransa Fifin, joka leppoisasti löhöillen seurasi ympärillä iloitsevien lasten touhuja.

Haapajärveltä lähtöisin oleva pukkilalainen Merja Mäkelä oli veisaamassa yhdessä miehensä Pasin ja lastensa Artun, Miljan ja Martan kanssa. Miljaa meinasi välillä väsyttää, ja hän oikaisi monen muun lapsen ja aikuisen tavoin viltille levähtelemään.

Aholansaaren riparilla viime vuonna tutustuneet ystävykset Ira Kivijalka Sievistä ja Aliina Kyyrönen lämmittelivät viltteihin kääriytyneinä jäähallissa, ja samalla seurasivat lasten veisuita.

Lopuksi toivottiin Anna-Mari Kaskisen sanoittaman laulun myötä, että ”Tahtoisin toivoa sinulle, mitä e itse voi antaa: saakoon rakkaus Jumalan sinua sylissään kantaa.”

Lapsia laulatti ja leikitti Haapajärven seurakunnan lastenohjaaja Maria Merioja, kanttori Katri Syrjäniemi ja Pastori Kaija Tiirola.

Teksti ja kuvat: Tanja Kopsa

 

Ystävykset Ira Kivijakola Sievistä ja Aliina Kyyrönen Hämeenkyröstä lämmittelivät jäähallissa.

Kuva: Tanja Kopsa