Piknikillä juhlakentän reunalla
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Piknikillä juhlakentän reunalla

Pieni Valo, pikniktunnelmissa

 

Pieni Valo kutsui seuraväkeä lauantai-iltana pihavaloon, iltatapahtumaan kuulemaan ja vähän laulamaankin. Kutsu oli kuultu ja rannalle kokoontui runsaslukuinen joukko. Pieni Valo -kuoron johtaja Annika Mäkelä toivoi kuoron moton, ilon, valon ja yhteyden välittyvän kaikille.

Pihavalo -tapahtumasta on tullut jo perinne, jo kolmatta kertaa kuoro järjesti Pienen Valon illan ulkona. Herättäjäjuhlilla illan vieraiksi oli kutsuttu juhlien pääsihteeri Esko Muilu, Alavieskan kirkkoherra Eija Nivala ja seurakunnan nimikkolähetti Katri Niiranen-Kilasi, joista jokainen valotti haastattelussa suhdettaan herännäisyyteen.

Katri Niiranen-Kilasi myös kertoi meille, alkuhankaluuksista tämän viimeisimmän työtehtävän alkuun pääsemisessä. Työskentelyviisumin saamisessa oli omat hankaluutensa, mutta entisen opiskelijan apu ratkaisevalla hetkellä auttoi tässä ongelmassa.

Kaunis kesäinen ilta viileni pikku hiljaa, ja ihmiset pikkuhiljaa vähenivät. Illan virallisen osuuden jälkeen piknik jatkui nuotion äärellä makkaraa paistaen ja ystävien kanssa jutellen.

 

Teksti ja kuvat: Maria Laurila  

Pikniktunnelmia