Runoa ja kuoromusiikkia Nivalassa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Runoa ja kuoromusiikkia Nivalassa

kuva:Veikko Lesell

6.7.2013

 

Herättäjäjuhlien monipuoliseen  ohjelmistoon  kuului mm. runoja ja kuoromusiikkia Nivalan kirkossa. -Tällainen yhdistelmä on poikkeuksellinen, totesi Nivalan Virsikuoron johtaja Veli Järviluoma. Hänen johdolla kuoro on harjoitellut ja esiintynyt vuodesta 2007 lähtien.

Nivalan Virsikuoro on laulanut jo 37 vuotta, mutta jo aiemmin Seuratuvan kuoro ehti tulla monelle tutuksi. Kustaa Tyhtilän luotsaamaa kuoro voidaan pitään nykyisen kuoron edeltäjänä.

Maassamme on useita Herättäjäyhdistyksen organisatioon kuuluvia virsikuoroja. Talven aikana harjoitellaan ohjelmistoa, jonka kuorot esittävät yhteisesti ensi kesän herättäjäjuhlilla Lapualla.

Nivalassa lauantai-illan myöhäisesityksenä kuultu ojelma sai alkunsa nivalaisen runoutta pitkään harrastaneen Maija Ylen-Julinin ehdotuksesta. Hän oli valinnut Raamatun naiset-aihepiiriin kuuluvia  runoja ja teki kuorolle ehdotuksen yhdistää runo ja kuoromusiikki. Tämä toteutuikin. Ohjelmasta tuli noin tunnin mittainen. 

Nivalassa se on esitetty kahdesti. Ohjelmalla on vierailtu mm.  Kuopiossa, Haapajärvellä ja Aholansaaressa. Ohjaus on Margit Uusitalon.

Ohjelman rundon muodostavat runot, joiden tulkintaan Maija Ylen-Julin on paneutunut huolella. Esityksissä näkyy ja kuuluu kokemus.Kuoron virsivalinnat tukevat runojen sisältöä. Ohjelmasta muodostukin ehyt, miellyttävä ja puhutteleva kokonaisuus. Tätä mieltä olivat mm. entiset nivalaiset, nurmijärveläiset Ulla ja Hannu Närhi.


teksti:Veikko Lesell

kuva:Veikko Lesell