Armon oltava alhaalla
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Armon oltava alhaalla

Mauno Nivala. KUVA : Virpi Savunen

Kuulumisia ja ”seurustelun sakramenttia”

Eri työntekijäryhmien kokoontumiset kuuluvat perinteisesti herättäjäjuhlien ohjelmaan. Lapualla diakonia- ja nuorisotyöntekijät kokoontuivat tapaamaan kollegoita, kertomaan ja kuulemaan kuulumisia ja nauttimaan ”seurustelun sakramentista”.

  Lahtelainen Mauno Nivala edusti Herättäjä-Yhdistyksen päätoimikuntaa ja hallitusta diakoniatyöntekijöiden tapaamisessa. Hänen mielestään perjantain vuosikokouksen päätökset olivat merkittäviä: Käytiin äänestys Herättäjä-Yhdistyksen linjasta, mihin suuntaan se on menossa.

 - Körttikapina kuivahti, mikä on hyvä uutinen, sillä Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtaja ja työntekijät saivat kansan tuen.

 - Joku puhuja kentällä kertoi armon leipävartaasta, että sen pitäisi pysyä niin alhaalla, että pienimmätkin ylettyvät siihen. Kun olemme diakoniatyöntekijöiden kanssa koolla, pohdimme armon alhaalla olemisen merkitystä, miten diakonian arkisessa työssä kohtaamme ihmiset, totesi Mauno Nivala.

 

Kohtaaminen kerran vuodessa

  Oulun tuomiokirkkoseurakunnan diakoni Riku-Matti Järvi ja Ilmajoen seurakunnan diakonissa Liisa Rintakallio istuivat rinnakkain. Riku-Matin ohjelmassa diakoniatyöntekijöiden tapaaminen on joka herättäjäjuhlilla, Liisa on mukana ensimmäistä kertaa.

 - Täällä tapaa paljon sellaisia ihmisiä, joita näkee ehkä vain kerran vuodessa. Tärkeitä ovat keskustelut, virrenveisuu, summasi Riku-Matti.

  Liisa odotti uusien kollegoiden tapaamista, ihmisten kuulumisia, jo eläkkeellä olevien diakoniatyöntekijöiden kertomuksia siitä, miten ajat ovat muuttuneet.

 

Päivitystä nuorisotyöstä

  Nuorisotyöntekijöiden tapaamisessa Herättäjän nuorisosihteerit Mika Nuorva ja Antti Rintala kertoivat oman työalansa kuulumisia. Yhdistys tehostaa mm. varhaisnuorten parissa tehtävää työtä testamenttilahjoituksen turvin.

  Nuoria on nuorisosihteereiden kertoman mukaan toiminnassa mukana hyvin. Rippikoululaisten määrä on pysynyt suunnilleen vakiona vuodesta toiseen.

Isoskoulutus vetää, ja isospaikkoja on jouduttu lisäämään, että kaikki koulutuksessa mukana olleet pääsevät myös leirille. Tulevasta syksystä alkaen satsataan musiikkityöhön, ja järjestetään mm. nuorten musiikkileiri. Toiveissa olisi saada körttigospelia soittavia porukoita kokoon.

 

Osanotto ja onnittelut

  Lapuan hiippakuntasihteeri Reijo ”Rexi” Takamaa esitti nuorisotyöntekijöille sekä osanoton että onnittelut. Osanoton syynä oli ryöpytys, jonka kohteeksi nuorisotyöntekijät ovat joutuneet viime kuukausina. Onnitteluiden syynä taas oli perjantainen vuosikokouksen päätös, jossa työntekijät saivat kokouksen osanottajilta tuen.

  Jukka Rakemaa totesi myös ryöpytyksen olleen kohtuutonta ja kehotti: - Nyt tukka pystyssä kohti uusia hankaluuksia.

  Kiitosta annettiin herättäjäjuhlien nuorten ohjelmasta. Ilmaus oli ”Wau!”.

Leena Hautala

Reijo Takamaa(vas.) ja Mika Nuorva KUVA : Virpi Savunen