Herättäjäjuhlat laittavat liikkeelle tuhansia vieraita ja lähes tuhat talkoolaista.
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Herättäjäjuhlat laittavat liikkeelle tuhansia vieraita ja lähes tuhat talkoolaista.

Juhlille torstaina saapuneita nuoria talkoolaisia (kuva: Martti Huusko)

   Paitsi kymmenettuhannet herättäjäjuhlavieraat myös lähes tuhat talkoolaista suuntaa perjantaina alkaville ja viikonlopun kestäville 121. herättäjäjuhlille Sotkamoon.

   Herättäjäjuhlat ovat nousevat pystyyn kuten aina ennenkin vapaaehtoisvoimin. Työtä on tehty jo pitkään koko Kainuun voimin.

   ”Herättäjä-Yhdistyksen Kainuun aluetoimikunta on ollut voimakkaasti mukana sekä juhlien aikaansaamisessa että juhlajärjestelyissä. Nämä ovat koko Kainuun tekemät juhlat. Se näkyy vapaaehtoisista kootuissa juhlien toimikunnissa ja ohjelmassa”, toteaa juhlien toinen pääsihteeri Tuomo Ruuttunen.

   Herättäjäjuhlilla käy tavanomaisesti n. 30 000 juhlavierasta. Se vaatii järjestelyiltä paljon. Tarvitaan lähes tuhat talkoolaista tekemään noin 1500 talkoovuoroa.

   Sotkamon kirkkoherra ja juhlatoimikunnan puheenjohtaja Erkki Marin myöntää, että välillä on tullut mietittyä, löytyykö talkoolaisia. ”Viime viikolla oli tiedotustilaisuus kaikille talkoolaisille. Odotimme, että paikalle tulee sata ihmistä. Paikalle tuli 400 henkeä. Saimme paljon uusia talkoolaisia. Iso huoli putosi pois.” Vielä kuitenkin joihinkin tehtäviin kaivataan lisää talkooväkeä.

 

Miten Juhlat sitten sopivat Kainuun keskelle?

   Kainuulaislähtöinen Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntusen mukaan ”herännäisyys on läpäissyt Kainuun kristillisyyden laajalti. Ei ole tarvinnut erikseen nostaa sitä tikun nokkaan. Herännäisyyden painotukset ovat olleet seurakuntaelämässä luontevasti esillä.” Sama luontevuus kuvastaa herättäjäjuhlia ja juhlajärjestelyitä. ”Herättäjäjuhlien kynnys on matala. Ei ole mitään pääsyvaatimuksia tulijoille. Kaikki ovat tervetulleita. Keneltäkään ei kysellä, mihin porukkaan kuuluu. Tässä hengessä juhlia on valmisteltu” toteaa Juntunen.


pdf liite

Tiedote pdf-muodossa