Lauri Maaralan rukouskirja julkistettiin Herättäjuhlilla
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Lauri Maaralan rukouskirja julkistettiin Herättäjuhlilla

Rukouskirjan julkaissut Lauri Maarala on tunnettu myös retriittien vetäjänä.

Kuva: Joonas Tikkanen

Pastori Lauri Maaralan rukouskirja Huokaa rukous julkistettiin tänään lauantaina 4.7. Sotkamon Herättäjäjuhlilla. Teos pohjautuu Vantaan seurakuntalehdessä Vantaan Laurissa julkaistuihin teksteihin. Yleisön pyynnöstä, Lauri Maarala myöntää.

Kirjan tekstit kannustavat säännölliseen rukouselämään. – Kymmenen minuuttia päivässä elämän tärkeimpään asiaan ei kai ole liikaa, hän sanoo. Maarala ei kuitenkaan halua nostaa rukouksen kynnystä liian korkeaksi. – Aina en edes ajattele että rukoilen, kun huokaan Jumalan puoleen. Rukous on valmiina meitä varten, kun me vaan löydämme sen. 

Maarala näkee kristillisen rukouksen osana yleisinhimillistä, kaikissa maailman uskonnoissa esiintyvää kaipuuta syventymiseen ja meditaatioon. – Se on samaa juurta kuin jooga ja muu meditaatio tai trendikäs mindfulness. Ihmiset etsivät vastausta kaipuuseensa monesta lähteestä, vaikka kaikki tämä on olemassa omassa kirkossa, hän sanoo. 

Miksi sitten sitä, mitä omassa kirkossa jo on, ei löydetä? Maaralan mielestä kirkon pitää viestiä rukouksen merkityksellisyyttä ja tukea rukouksen perinnettä. Aamu- ja iltarukousten ja ruokarukousten perinne on merkityksellinen. Ja kirkossa papin pitää rukoilla niin, että ihmiset näkevät sen olevan papille itselleen merkityksellistä, sanoo Maarala.

Pastori, teol. maist. Lauri Maarala on työskennellyt Vantaalla suurimman osan työurastaan. Eläkkeelle hän jäi viime vuonna Mäntyharjun kirkkoherran virasta. Hän on kirjoittanut aiemmin teokset Korkeimmassa kädessä (2004), Hiljaisuuden siiville (2005) ja Hengellisen ohjauksen kirja (2006). Huokaa rukous -teoksen on kuvittanut Matti Pikkujämsä, joka on palkittu kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Kirjan on kustantanut Kirjapaja.

 

Eeva Mäntymäki