Sotkamon järjestäjät tyytyväisiä juhlien onnistumiseen
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Sotkamon järjestäjät tyytyväisiä juhlien onnistumiseen

Sotkamon herättäjäjuhlien yhteenlaskettu kävijämäärä nousi lauantain sateisesta säästä huolimatta yli 25.000:een. Järjestäjät olivat tulokseen tyytyväisiä.

- Olosuhteille emme voineet mitään, teimme parhaamme, totesi pääsihteeri Tuomo Ruuttunen. Hän oli iloinen siitä, että myös juhlavieraat olleet valtaosin tyytyväisiä. Juhlilla ollaan, satoi tai paistoi.

Oheisohjelmiin osallistui Sotkamossa vajaat 4000 henkilöä.

Juhlatoimikunnan puheenjohtaja, kirkkoherra Erkki Marin kiitti kaikkia toimikuntia ja niiden puheenjohtajia. Yhteistyö on toiminut ja järjestelyt onnistuivat olosuhteisiin nähden hyvin.

Erikoiskiitoksen Marin antoi sotkamolaisille, kainuulaisille ja myös muualta saapuneille talkoolaisille.

- Myös monet herättäjäjuhlille saapuneet vieraat ovat osallistuneet talkoisiin. Heille erikoiskiitos siitä, sanoin Marin hyvillään. Talkoisiin osallistui Sotkamossa yli tuhat vapaaehtoista.

Sotkamon herättäjäjuhlille kutsuttiin ihmisiä teemalla ”En pelkää vaarojen matkaa”.

- Juhlilla käsiteltiin monissa puheissa ihmisten kokemaa pelkoa ja epävarmuutta. Toivottavasti niiden myötä ne paikalle saapuneet, jotka itse kokevat erilaisia pelkoja, ovat saaneet niistä voimaa ja tukea elämäänsä, sanoin Ruuttunen.

Hänen mielestään on tärkeää, että herännäisyyden piirissä toimivat osaavat lukea heikkoja signaaleja ja auttavat lähimmäisiään, luovat turvallisuutta ja uskoa elämään.  Tätä työtä Sotkamon herättäjäjuhlilla on tehty suurella sydämellä.

Sotkamon juhlien järjestäjät jättävät hyvillä mielin Wilhelmi Malmivaaran lähetyslippaan ja viestikapulan Vuoden 2016 herättäjäjuhlien järjestäjille Vantaalla.

”Mopolla on Sotkamosta Vantaalle pitkä matka.”

 

Martti Huusko