Muualta muuttaneita
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Muualta muuttaneita

Samuel Luakin ensimmäinen koti Suomessa oli Vuolijoella Kainuussa.

Suomeen tullaan monesta syystä: rakkauden, työn tai turvallisuuden takia. Kolme vantaalaista maahanmuuttajaa kertoo tarinansa.

1. Suomalainen yhteiskunta teki vaikutuksen

Kun amerikkalainen John Simon muutti perheineen Suomeen ja Vantaalle kesällä 1984, hän ei tullut täysin vieraaseen ympäristöön.

– Kävin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1969. Kun opiskelin Englannissa, minulla oli suomalainen koripallokaveri. Hän oli sitä mieltä, etten löytäisi itselleni vaimoa omin neuvoin, ja halusi auttaa asiassa, Simon kertoo hymyillen.

Juuriltaan hän on amerikanjuutalainen.

– Se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että olen saanut hyvän kasvatuksen. Kunnioitus on tärkeää. Lisäksi juutalaiset ovat aina olleet jollain tavalla ulkopuolisia. Se auttaa ymmärtämään maahanmuuttajien tilanteita.

Vuotta myöhemmin hän meni naimisiin suomalaisnaisen kanssa. Kotipaikaksi tuli New York. Kun perheen lapset olivat 5- ja 8-vuotiaita, perhe muutti sapattivapaavuodeksi Suomeen.

– Kun palasimme New Yorkiin, minulle oli selvää, että Suomi oli parempi paikka lapsille. Manhattanilla paikallinen koulu oli huono, enkä halunnut sijoittaa lapsiamme yksityiskouluihin. Silloisen käsitykseni mukaan koulut olivat hyviä missä päin Suomea tahansa.

– Ihastuin Suomen yhteiskuntaan, jossa ei ollut samanlaisia eroja köyhien ja rikkaiden ihmisten ja alueiden välillä kuin Yhdysvalloissa. 1980-luvun alun Suomessa melkein jokaisen elintaso oli korkeampi kuin hänen vanhemmillaan oli ollut. Se tuotti hyvinvoinnin tunnetta.

Urheilussa voi näyttää asioita, vaikkei osaisi puhua niistä

New Yorkissa John Simon teki nuoriso- ja opetustyötä. Se ei tuntunut Suomessa mahdolliselta. Tiedottajalle, joka on opiskellut useammassakin eurooppalaisessa yliopistossa, löytyi kuitenkin nopeasti työtä Kone Oy:n viestinnästä.

Alkuaikoina työpaikalla saattoi olla satunnaisesti joku saksalainen tai ruotsalainen insinööri. Muuten John Simon työskenteli suomenkielisten ihmisten keskellä, ja kielitaito karttui.

– Olin päättänyt, että opettelen suomen kielen niin, että pärjään.

Jo silloin kun John Simon puhui vielä huonosti suomea, hän ajatteli, että voisi tehdä jotain yhteiskunnan hyväksi.

– Urheilu on ollut aina minulle tärkeää. Siinä voi näyttää asioita, vaikkei osaisi puhua niistä.

John Simon on toiminut pitkään Vantaan Pussihukissa, lähes kaksikymmentä vuotta seuran puheenjohtajanakin.

John Simon on asunut aina Myyrmäessä.

– Kun muutimme Myyrmäkeen, alue oli aika nuori. Ei ollut paljon muuta kuin asuntoja, koulu ja asema, paljon pieniä lapsia. Kesti aikansa ennen kuin alueelle syntyi harrastustoimintaa.

John Simon on seurannut silmä tarkkana Vantaan myöhempää kehitystä. Kartanonkoskesta suunniteltiin ja rakennettiin hieno asuinalue. Sitä vastapäätä sijoitettiin vuokra-asuntovaltainen Pakkala.

– En voinut olla miettimättä, mikä idea siinä oli? Haluttiinko tekemällä tehdä kaksi toisistaan erottuvaa aluetta? Miten kävisi nuorten? Voisiko alueiden välillä olla jotain yhteistoimintaa?

Pussihukista otettiin yhteyttä kaupungin nuorisotoimeen. Myös siellä oltiin huolestuneita. Urheiluseura ja nuorisotyö alkoivat käynnistää toimintaa nuorille.

 

Yhdeksän vuotta sitten John Simon oli käynnistämässä MarjaVerkkoa, joka kokoaa yhteen Kivistön alueen toimijoita, erilaisia yhdistyksiä ja seurakunnan.

– Olemme järjestäneet kyläjuhlia, konserttisarjoja ja nuorisotapahtumia. Haluamme vaikuttaa yhdessä niin, että tarjolla on jotain toimintaa kaikille - lapsille ja senioreille, lapsiperheille ja sinkuille. Ei edes muualta muuttavan ole välttämättä helppo juurtua uuteen ympäristöön.

2.Liikunnanohjausta ja ravintolayrittämistä

Kun Hazel Brevett-Tirronen muutti Englannista Suomeen 15 vuotta sitten, ilmassa oli rakkautta. Suhde kuitenkin kariutui muutamassa vuodessa. Myös töiden löytäminen omalta alalta, bisneksen ja markkinoinnin parista, osoittautui vaikeaksi.

─ Niinpä turvauduin toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon. Ryhdyin ohjaamaan liikunta- ja tanssitunteja. Olen aina harrastanut liikuntaa, latinalaisia tansseja ja fitnessiä

─ Kävin salilla ryhmässä, jonka ohjaaja oli usein sairaana. Pääsin ohjaamaan tunteja hänen sijaisenaan. Osuin oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Myöhemmin Brevett tarjoutui pitämään tunteja muissakin paikoissa pääkaupunkiseudulla. Hänellä on myös ollut oma tanssistudio.

Suomalaiset olivat juuri innostuneet salsasta ja muista latinalaisista tansseista. Se, että tunteja veti molempien vanhempiensa puolelta jamaikalaistaustainen ohjaaja ja englanniksi, oli lisäbonus.

─ Olen aloittanut yhden suomen kielen kurssin, mutta se jäi kesken. Kielen opiskelun suhteen olen ollut laiska, Brevett-Tirronen kertoo englanniksi.

Työn ja harrastusten kautta hän tutustui nopeasti uusiin ihmisiin. Hänen ensimmäistä syntymäpäiväänsä Suomessa juhli 50 ystävää ja tuttua.

 

Noin kymmenen vuotta sitten Hazel Brevett tapasi netissä Niko Tirrosen. Ensitapaaminen sovittiin tenniskentälle.

─ Varsinaisesti Niko pelasi jalkapalloa. Se tuntui kovin tutulta, sillä veljeni on jalkapalloammattilainen. Lisäksi jamaikalainen kulttuuri ja reggae-musiikki kiinnostivat Nikoa. Naimisiinkin menimme Jamaikalla. Se kuului kauppaan.

Yhteiseksi kodiksi löytyi omakotitalo Vantaan Vierumäestä. Rauhalliselta alueelta pääsee kätevästi moneen suuntaan. Pihassa on englantilaiseen tapaan tarjolla puutarhatöitä.

─ Niko ei ole tätä ennen asunut omakotitalossa. Minä taas en ole Englannissa asunutkaan muualla kuin omakotitalossa, Brevett-Tirronen selventää.

Yrittäjän työpäivät ovat helposti pitkiä.

Pariskunnan yhteinen hanke on Helsingin ensimmäinen jamaikalainen ravintola Jamaican Mamas. Se on toiminut pari vuotta. Päävastuu sen pyörittämisestä on Hazelilla. Iltaisin tai viikonloppuisin sieltä voi löytää myös Nikon, joka Hazelin sanojen mukaan toimii ainakin paikan komistuksena.

─ Monet reseptit olen oppinut äidiltäni. Jamaikalaisruoissa tärkeitä ovat mausteet ja värikkäät kasvikset ja hedelmät. Vaikka emme ole mainostaneet, monet ovat löytäneet ravintolamme ja siitä on tehty lehtijuttuja, Brevett-Tirronen iloitsee.

Facebook-kaverit ehdottelevat uusien ravintoloiden perustamista milloin mihinkin kaupunkiin. Yrittämisellä on kuitenkin toinenkin puolensa: monenlaiset maksut ja verot.

─ Yrittäjän työpäivät ovat helposti pitkiä. Vaikka haluaisi antaa työtä toisille maahanmuuttajille, työntekijöitä ei voi palkata enempää kuin mihin on varaa.

Silti energiaa riittää niin, että Hazel Brevett-Tirronen vetää yhä noin viisi liikuntatuntia viikossa. Hän on asettunut suomalaiseen elämänmenoon ja pitää itseään onnekkaana maahanmuuttajana. Vain joitakin asioita hän ihmettelee.

─ Suomalaiset pitävät kummallisen vähän yhteyksiä vanhempiinsa tai muihin lähisukulaisiinsa. Minä puhun äitini kanssa aika lailla säännöllisesti Skypessä tai chatissä. En koskaan tavannut omaa isoäitiäni, ja siksi oli mielenkiintoista tavata Nikon isoäiti, kertoo Hazel Brevett-Tirronen.

 


 

3. Tehtävänä auttaa toisia

Kun Samuel Luak tuli vaimonsa kanssa kiintiöpakolaisena Suomeen 2004, hän matkusti saman päivän aikana Libanonista Saksan kautta ensin Helsinkiin, sitten Kajaaniin ja lopulta Vuolijoelle.

– Se oli hyvä paikka asua ja oppia suomen kieltä ja kulttuuria. Ihmiset ovat ystävällisiä ja heillä on aikaa toisille. Asuimme Vuolijoella kuusi vuotta, ja meistä tuli kainuulaisia.

Perheen kolme lasta, jotka ovat nyt 10-, 7- ja 5-vuotiaita, syntyivät Kajaanissa. Perheellä on Vuolijoella varamummo ja -ukki.

– Muutaman vuoden kuluttua Kainuun Sanomat valitsi minut ehdokkaaksi äänestykseen vuoden kainuulaisesta. Se oli hauska yllätys, vaikken voittanutkaan.

Monet lapset eivät olleet nähneet afrikkalaista muualla kuin tv:ssä.

Opiskeltuaan suomen kieltä yhdeksän kuukautta Luak aloitti projektityöt tehtävänään tukea maahanmuuttajia. Työssään hän liikkui pitkin Kainuun kuntia ja seurakuntia. Kantasuomalaisille kuuntelijoilleen hän antoi luvan kysyä mitä vaan, ja kyllä he kysyivätkin.

– Monet lapset eivät olleet nähneet afrikkalaista muualla kuin tv:ssä. Siksi tapaamiset olivat heistä jännittäviä.

 

Samuel Luak kertoo ajatelleensa nuorena, että hänen tehtävänsä on auttaa toisia ihmisiä. Jos hänestä ei tulisi lääkäriä, hänestä tulisi lakimies.

Ensin Luak opiskeli lakimieheksi. Myöhemmin Luak totesi haluavansa auttaa ihmisiä teologina ja pappina. Hän ehti toimia kirkon palveluksessa nelisen vuotta, ennen kuin joutui sodan takia pakenemaan kotimaastaan Sudanista Egyptiin 2001. Toistakymmentä vuotta aikaisemmin valtaan noussut hallitus ei hyväksynyt muiden uskontojen kuin islamin kannattajia.

Niin Egyptissä kuin myöhemmin Libanonissakin Luak toimi vapaaehtoisena tukipastorina pakolaisten keskuudessa. Myös Suomessa häntä alkoi kiinnostaa pappeus. Niinpä perhe muutti vuonna 2011 Vantaalle teologian opintojen vuoksi.

– Kirkkohallitus lupasi, että vuoden opintojen jälkeen tutkintoni vastaisi suomalaista. Suomen kielellä opiskeleminen oli kova koettelemus.

Sen jälkeen Luak hoiti jonkin aikaa lapsia, jotta vaimo sai keskittyä omiin opintoihinsa ja työhönsä Korson seurakunnassa. Vaimo Theresa Ngouth on vuoden 2015 pakolaisnainen.

 

Vuoden sijaisuus kansainvälisen seurakunnan pappina Helsingissä päättyi toukokuun 2015 alussa. Samuel Luak suhtautuu tilanteeseen tyynesti.

– Yritän katsella töitä jostain seurakunnasta. Mutta se, että olen ilman työtä ja monet muutkin ovat, ei ole niinkään henkilökohtainen kuin yhteiskunnallinen kysymys, Luak pohtii.

– Voisin ehkä myös jollain tavalla hyödyntää arabian taitoani. Olen opiskellut kaikkiaan 16 vuotta arabian kielellä. Oma äidinkieleni on nuer.

Vapaaehtoisia papin töitä riittää pääkaupunkiseudun sudanilaisten yhteisössä, joka kokoontuu Länsimäen kirkolla. Lisäksi Luak kirjoittaa sudanilaisten historiaa Suomessa.

Kun Luakilta kysyy mahdollisesta rasismista Suomessa, hän vastaa perusteellisesti.

– Kannattaa muistaa, että olen myös lakimies, ja tarkastelen rasismia siitä näkökulmasta. Se, että joku huutelee minulle kadulla, on ikävää, muttei minun mielestäni rasismia. Ehkä huutelija on humalassa tai hänen elämänsä on muuten vaikeaa.

– Minulla on Sudanista aivan riittävästi kokemuksia rasismista. Sitä harjoittivat viranomaiset. Riippuu siitä, kuka olet, arabi, afrikkalainen, kristitty vai muslimi, pääsetkö kouluun tai saatko työpaikan. Kun joku huutelee perään, se ei onneksi tarkoita, että Suomi on sanonut niin.

Teksti Ulla-Maija Vilmi

Kuvat Jani Laukkanen

Juttu on julkaistu ensin Vantaan herättäjäjuhlien Juhlaviestissä.

John Simon on asunut pitkään Myyrmäessä ja nähnyt, kuinka Vantaa on muuttunut.

Hazel Brevett-Tirronen sekoittaa alkoholitonta inkivääriolutta.