Leena Väyrynen-Sin kolumni
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kolumni: Intoa ilmassa

Jännittää, innostaa, huolettaa, riemastuttaa, ahdistaa… Tunteiden koko kirjo on ollut esillä, kun Vantaalla, pääkaupunkiseudulla ja koko Etelä-Suomessa on valmistauduttu järjestämään herättäjäjuhlia.

Osa järjestäjistä on käynyt juhlilla koko ikänsä, eikä malta odottaa, että pääsee laittamaan juhla-aluetta kuntoon. Osa on nyt innoissaan osallistumassa elämänsä ensimmäisille herättäjäjuhlille.

Vantaan herättäjäjuhlat ovat myös innostaneet Etelä-Suomen heränneitä järjestämään kevään aikana ennätysmäärän seuroja, veisuutilaisuuksia, kirkkopyhiä, esitelmiä ja konsertteja. Espoon ja Helsingin hiippakuntien alueella järjestetään ennen herättäjäjuhlaviikkoa yhteensä noin 160 tilaisuutta.

Näin yritetään tehdä juhlia, Siionin virsiä, veisuuta ja körttiläisyyttä tunnetuksi mahdollisimman monelle. Samalla ihmisiä kutsutaan niin talkoisiin kuin osallistumaan juhlien ohjelmaan. Olemme kahden maan kansalaisia kaikki!

Leena Väyrynen-Si

Kirjoittaja on Herättäjä-Yhdistyksen Helsinki-Uusimaan aluesihteeri ja musiikkisihteeri.

 

Teksti on julkaistu myös Hengellisessä Kuukauslehdessä.