Letuilla tuottoa kansainväliseen työhön
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Letuilla tuottoa kansainväliseen työhön

Julkaistu 8.7.2016

 

Herkullinen tuoksu  oli houkutellut melkoisen jonon juhlavieraita lettukestien äärelle ja  ahkerat talkoolaiset palvelevat alttiisti.

Ritva Pihlaja  Kauhavalta ja  Alpo Löytynoja Ylivieskasta kertovat  noin viisitoista vuotta jatkuneesta perinteestä.

- Nuoremmat tämän ensin aloittivat. Sitten me varttuneet olemme jatkaneet, ja nyt on nuoremman polven aika ottaa vastuulleen tämä hyvä perinne, Alpo Löytynoja selvittää.

Ritva lusikoi hilloa tuhdin lettuannoksen päälle.

Vuodesta toiseen hän on tehnyt oman merkityksellisen osuutensa näissä talkoissa. Paikkakunnat ja juhlien  areenat vaihtuvat, mutta lettukatoksessa respti ja työ on samaa. Sen verran merkityksellisestä asiasta on kuitenkin kyse, että kun työ tehdään talkoilla, tuotolla tuetaan todella merkittävästi Herättäjäyhdistyksen kansainvälistä työtä.  

– Se tässä kannustaa auttamaan, Ritva Pihlaja toteaa. 

Ja raaka-aineita  kuluu.

- 1200 litraa teemme taikinaa, noin 1200 kananmunaa, parisataa kiloa jauhoja ja sitten muita tykötarpeita, Alpo luettelee.

-  Viime kesän juhlat Sotkamossa oli ennätys, noin 6500 lettua. Sää oli viileä ja vaikutti myyntiin. Saa nähdä mihin Vantaalla ylletään, Alpoa Löytynoja  aprikoi.

 Nyt vastuut ovat siirtymässä nuoremmille. Leea Korpijaakko Helsingistä oli viime kesänä paistajana ja tekee nyt talkoita sillä mielellä, että ensi vuonna hän jatkaa.

Teksti ja kuva: Maija Hurri

​Julkaistu 8.7.2016