Kohtaamispaikka kokoaa kävijät ristin juurelle
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kohtaamispaikka kokoaa kävijät ristin juurelle

Herättäjäjuhlille Vantaalle rakennettiin kohtaamispaikka, joka näkyi varmasti ja pitkälle. Kuva: Mervi Ala-Prinkkilä.

Julkaistu 9.7.2016

 

Kohtaamispaikka on Herättäjäjuhlilla tärkeä paikka monelle kävijälle. Sinne sovitaan tapaamisia ja siellä eksyneet kohtaavat toisensa.

Suunnittelijan mukaan oli tärkeää suunnitella sellainen maamerkki, joka huomataan ja jonka suojaan voi vaikka paeta sadetta.

Rakennusinsnööri Taisto Hintsanen havahtui aiemmilla Herättäjäjuhlilla siihen, että kohtaamispaikkaa ei tuntunut löytyvän helposti. Tästä virisi ajatus siitä, että Vantaalle tulisi saada sellainen maamerkki, joka varmasti näkyy. Suunnittelijaksi löytyi Sipi Hintsanen Arkkitehtitoimisto N-A-M Oy:stä, jonka kynästä myös juhlaportti piirtyi.

- Kohtaamispaikasta haluttiin tehdä myös helppo koota ja purkaa, sillä jatkossa se tulee kiertämään muillakin Herättäjäjuhlilla, kertoo Sipi Hintsanen.

Kohtaamispaikka haluttiin suunnitella mahdollisemman suoraviivaiseksi, jotta talkoolaisten olisi se helppo rakentaa eikä materiaalista tulisi hukkapaloja.

-Toki se räätälöidään aina tarpeen mukaan paikkaan sopivaksi, Sipi Hintsanen muistuttaa.

Rakentamiseen on käytetty useaa eri puuta ja ruostumatonta terästä.

-Tätä on ollut rakentamassa kolme päätoteuttajaa, joista yksi on ollut alan ammattilainen, kertoo Taisto Hintsanen.

Hyvä mieli on talkoolaisen paras kiitos.

-Tätä on ollut toteuttamassa todella mahtava porukka, jolle kuuluu iso kiitos, kenttätoimikunnan puheenjohtajana toimiva Taisto Hintsanen kiittää.

-Kun motivaatio on kunnossa, syntyy mitä vaan, hän jatkaa.

Kävijöiltä kiitosta

Sääksmäkeläinen Paula Valtamo kehuu vuolaasti kohtaamispaikkaa.

- Tämä on ihana, kaunis ja hyvin tehty. Mielestäni risti toistaa Myyrmäen kirkon ristiä. Lapsenlapsille tämä on mukava paikka kiipeillä ja tämä tukeva siihenkin tarkoitukseen.

Paula on juhlien konkarikävijä, ensimmäisillä Herättäjäjuhlilla hän oli mukana jo vuonna 1982.

- Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa myös talkoolaisena.

Evijärveltä tulleet Päivi Lappinen ja Anna Paalanen lapsineen tarkistavat aina heti, missä kohtaamispaikka sijaitsee Herättäjäjuhlilla.

- Tämä osui heti silmään. Todella onnistunut toteutus, toteaa Lappinen.

Kävijät arvostivat saman kohtaamispaikan käyttöä myös jatkossa Herättäjäjuhlilla.

-Todella hyvä, että se on jatkossa aina sama, kiittää Paalanen.

 

Teksti ja kuvat: Mervi Ala-Prinkkilä

Julkaistu 9.7.2016.