Nuoret aktiivisina herättäjäjuhlilla
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Nuoret aktiivisina herättäjäjuhlilla

Sanna Ulvila (oik) ja Anna Löfgren nuorten kojulla. Kuva Maija Hurri.

Julkaistu 9.7.2016

 

Herännäisyyden syntysijoille Aholansaareen vie ajatukset kortti, jonka nuori  juhlavieras ojentaa käteen. 

- Menkää Aholansaaren kojulle tarkistamaan, oletteko voittanut arpajaisissa ja samalla voitte tehdä siellä ostoksia, kortin antanut Sanni Ulvila Lapualta kehottaa.

Vierellä hymyilee Oulusta juhlille tullut Anna Löfgren. Molemmat  nuoret ovat olleet riparilla Aholansaaressa, Nilsiässä, jossa ensi vuoden herättäjäjuhlat järjestetään. 

Tytöt kertovat, että juhlilla nuorille on myös omaa ohjelmaa, jopa pesäpalloa ja yökahvila. Lisäksi nuoret osallistuvat talkoisiin ja tietenkin tapaavat toisia nuoria. 

Teksti ja kuva: Maija Hurri