Armoa ja tilaa ikikuusten katveessa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Armoa ja tilaa ikikuusten katveessa

Pääsihteeri Simo Korkalainen katselee rakentumassa olevaa juhla-aluetta eli Vanhan kirkon puistoa. 47 tuntia kestävät herättäjäjuhlat saivat lähtöstarttinsa 3,5 vuotta sitten.

Vauvankopasta saakka juhlilla käynyt pääsihteeri Simo Korkalainen kiitää Nilsiän taajamassa sinisellä Jopolla. Sen hän voitti arpajaisista, kun oli puhumassa tulevista herättäjäjuhlista.

"Lapualla evästettiin, että polkupyörä on pääsihteerin tärkein työkalu juhlilla. Ja sieltähän se pyörä tulla tupsahti”, nauraa Korkalainen ja polkaisee juhlakentälle.

Se sijaitsee Vanhan kirkon puistossa, nilsiäläisen talollisen ja herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen haudan lähellä. Valtavat kuuset toivottavat huminallaan juhlaväen tervetulleeksi ja 5 metrin pituiset seurapenkit levittäytyvät kuin dominopalikat kuusten kätköihin.

Pysähdy haudan partaalle

Ukko-Paavon haudan partaalla pohditaan juhlien teeman mukaista uudistavaa armoa. Mitä juhlilla on annettavaa tavalliselle ihmiselle?

Juhlatoimikunnan puheenjohtaja, Järvi-Kuopion seurakunnan kirkkoherra Reijo Leino tuumaa hetken.

”Juhlilla voit kohdata kursailematonta kristillisyyttä. Haudan partaalla on hyvä pysähtyä, miettiä elämän suuria kysymyksiä, tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin. ”

”Tule paikalle ja nauti myös uudistetusta ruokailusta. Tilaa on jokaiselle ja ketään ei leimata”, kutsuu kirkkoherra Leino.

Piispa palloilee

Juhlissa nähdään ainakin kaksi piispaa, sillä emerituspiispa Wille Riekkinen pitää raamattutunnin ja piispa Jari Jolkkonen puhuu päiväseuroissa. Lisäksi Jolkkonen osallistuu kävelyjalkapallon ystävyysotteluun ”Köpöt vs. Körtit”.

”Hauska ottelu, jossa ei saa juosta. Tämä on nilsiäläinen juttu, sillä FC Köpöt harjoittelevat viikoittain, valottaa Korkalainen.

Hän hehkuttaakin, että näitä körttijuhlia ei parane jättää näkemättä ja kokematta, sillä seuraavan kerran tätä herkkua voi olla tarjolla Nilsiässä vasta 30 vuoden päästä. Korkalaisen innosta kertoo, että oma suku eli vaimo, sisko, veli, äiti ja isä ovat myös tekemässä onnistuneita juhlia.

”Nilsiään on tulossa noin 30 000 kävijää, joten tapahtuman kokoluokka on valtava. Voit tulla nauttimaan virsien, puheiden ja oheisohjelmien annista tai tulla vapaaehtoiseksi, joita vielä tarvitsemme satoja. ”

Vapaaehtoisille paikkoja

Talkootoimikunnan puheenjohtaja, diakonissa Eeva Väätäinen nyökyttelee ja korostaa yhteistä tekemistä. Talkoisiin voi ilmoittautua verkkosivuston vapaaehtoistyo.fi/herattajajuhlat -kautta, paperilomakkeella tai soittamalla talkoo- ja majoitussihteerille. Juhlien aikanakin voi ilmoittautua talkoisiin.

”Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus, jossa etenkin vapaaehtoisena pääsee nauttimaan yhteistyöstä ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Tarvitsemme vielä noin 500 henkilöä ennen juhlia. ”

”Vetoammekin yhteiseen hyvään, että ihmiset aktivoituisivat ja ilmoittautuisivat. Pulaa on järjestyksenvalvojista sekä henkilöistä myyntitehtäviin”, luettelee Väätäinen.

Kotimajoitusta kaivataan

Juhlien runko koostuu seuroista, jossa virsi, hiljaisuus ja lyhyet puheet vuorottelevat. Talkoo- ja majoitussihteeri Katja Lappalaista hieman harmittaa, että töiden vuoksi ei pääse kuuntelemaan puheita, joita ymmärtää tavallinenkin ihminen.

”Moni ei hoksaa, millaiset juhlat nyt on tarjolla.  Kannattaa tulla katsomaan, mistä on kyse.”

Katja Lappalainen toivoo vielä kotimajoittajien aktivoitumista. He voivat ottaa yhteyttä Lappalaiseen, jonka tavoitat p. 040 4888 642, s-posti **@**.

”Teltta- ja matkailualueelle mahtuu majoittujia, mutta muuten paikat ovat täynnä. Tahkolla on tarjolla enää isoja mökkejä”, summaa Lappalainen.

Niekkuja ja hyvää ruokaa

Siionin virret uudistettiin ja niiden käyttöönottojuhlaa vietetään perjantaina 7.7. klo 19.30 Nilsiän kirkossa. Juhlien veisuukojulla voikin opetella uusittuja virsiä.

”Joitakin uusia virsiä tuli. Mukana on myös paluuta entiseen, sillä sävelmiin on palautettu niekkuja eli herännäisveisuille tyypillisiä koristeita”, tuumii Simo Korkalainen.

Uudistettu on myös juhlien ruokapalvelu, sillä jokaiselle päivälle on tarjolla eri ruoka ja erikoisruokavaliot on huomioitu. Ruokalippuja on voinut ostaa etukäteen netistä.

”Ruokailuun ja sen toimivuuteen on panostettu paljon. Ruokailemalla voit tukea Herättäjäjuhlien onnistumista”, lisää Reijo Leino.

Entäs liikennejärjestelyt, miten ne sujuvat?

”Odotettavissa on säpinää kylänraitille, ja kärsivällisyyttä tarvitaan. Ei kannata olla huolissaan, sillä liikenteenohjaus alkaa ennen juhlapaikkaa. Toivomme, että Tahkolle majoittujat käyttäisivät bussikuljetuksia, joista on tietoa herattajajuhlat.fi -sivustolla”, vetoaa pääsihteeri Korkalainen.


Juhlien ohjelmasta tärppejä

  • Aholansaaressa ja Simolan kesäteatterissa esitettävä näytelmä Tuulten leikkikalu, joka kertoo herännäisyyden historiasta Paavo Ruotsalaisen Riitta-vaimon sekä Nils Gustav Malmbergin Amanda-vaimon näkökulmasta. Näytelmän on kirjoittanut nilsiäläinen Matti Pajula. Päärooleissa ovat Laura Malmivaara ja Mervi Nousiainen. Esitysajat verkkosivuilla ja juhlaoppaassa.
     
  • Uutuutena Hiljaisuuden huone ja -kamari, Armon kamari ja Murhehuone Leivontuvalla, jossa voi käydä rukoushiljaisuudessa ja keskustella.
     
  • Rakkauden ateria -ooppera Kuopion tuomiokirkossa perjantaina 7.7. klo 19 HUOM! Esitysaika! Juhla-oppaassa on virheellinen aika.
     
  • Valtakunnallinen lasten kuoroleiri 5–13 -vuotiaille perjantaina 7.7. klo 12–16 Nilsiän seurakuntakodilla.
     
  • Nilsiän lukion musikaalikurssin ”Sinun vuorosi loistaa”-musiikkinäytelmä Mantulla perjantaina 7.7. klo 19.30
     
  • Nuorten ja opiskelijoiden yöveisuut Nilsiän kirkossa perjantaina 7.7. klo 23.
     
  • Koko perheen minifestarit Satamassa lauantaina 8.7. klo 14-15.30.
     
  • Blues & Gospel Rhythm Revue -lauluja rakkaudesta ja toivosta Liikuntatalolla lauantaina 8.7. klo 17 ja 20.
     
  • Ekumeeninen teemailta ”Kun haravat lentelivät –Telppäsnniityn ihmeen ja perinnön äärellä” lauantaina 8.7. klo 20 Nilsiän helluntaiseurakunnan temppelissä.
     
  • Hyväkinttuisten lähtöveisuut Pisan vuorella sunnuntaina 9.7. klo 17.
     

Teksti ja kuvat: Kuopion ev.lut. seurakuntien viestintä / Seija Rytkönen

 

Nilsiästä voi ostaa tuliaisiksi vaikka uudistetun Siionin virret, Paavo-nuken tai tahkon. Vas. juhlatoimikunnan pj., kirkkoherra Reijo Leino, pääsihteeri Simo Korkalainen, talkootoimikunnan pj, diakonissa Eeva Väätäinen ja takana työskentelee talkoo- ja majoitussihteeri Katja Lappalainen.

Pääsihteerin tärkein työkalu juhlilla on polkupyörä. Simo voitti sen arpajaisista, kun oli puhumassa herättäjäjuhlista.

Juhlatoimikunnan puheenjohtaja, kirkkoherra Reijo Leino ja pääsihteeri Simo Korkalainen ovat valmiina ottamaan juhlavieraat vastaan.