Lähellesi ikävöin
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Lähellesi ikävöin

Kalevan kirkon alttariveistos Särkynyt ruoko

Ihmisellä on ikävä toisen luo. Siksi tulemme Herättäjäjuhlille. Tulemme tapaamaan ystäviä. Kokoonnumme jakamaan kuulumisia – mitä elämä on antanut ja ottanut. Tulemme lähelle toisia. Ihmisen ikävä helpottaa vain kohtaamalla toinen elämän tien kulkija.

Ihmisellä on ikävä myös Jumalan luo. Siksi tulemme Herättäjäjuhlille. Tulemme veisaamaan Siionin virsiä, tuttuja ja uudempia. Tulemme kuulemaan puheita Jumalan armosta syntistä kohtaan. Tulemme polvistumaan yhdessä ehtoollispöytään. Tulemme lähelle Jumalaa.

Nämä kaksi kulkevat käsi kädessä, ihmisen ja Jumalan ikävä. Kun kohtaamme toisen kanssakulkijan, siinä kolmantena on Vapahtaja läsnä. Kun kohtaamme Kristuksen, näemme ihmisen kasvot. Jumalan ja ihminen ovat lähekkäin.

Tampereen Herättäjäjuhlat pidetään Liisanpuistossa Kalevan kirkon takana. Olemme siellä lähellä Luojaa, avoimen taivaan alla. Olemme myös keskellä Tamperetta, keskellä ison kaupungin elämää. Toivomme, että tamperelaiset näkisivät ainakin vilahduksen juhlista ja saisivat kokemuksen Jumalan avarasta armosta. Se armo tulee lähelle ja sulkee syliinsä pienet ja suuret, lähellä ja etäämmälläkin olevat.

Kalevan kirkossa on korkea mäntypuinen taideteos Särkynyt ruoko. Se viittaa Jesajan kirjaan: ”Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta.” Taideteos kertoo, miten Jumala kohtaa ihmisen. Jumala tulee lähelle, ottaa murtuneen syliinsä ja parantaa haavat.

Vapahtajamme Kristus on murtunut ihmisen puolesta. Hän on itse tullut ihmiseksi ihmiselämän kipujen ja kysymysten keskelle. Siksi ikävöimme hänen lähelleen ja pyydämme että hän olisi läsnä kaikissa päivissä.

Juhlien teema tulee tamperelaisen Jaakko Löytyn virrestä joka on Siionin virsi 295:

Lähellesi ikävöin,
ole läsnä päivin, öin,
hyvä Jumalamme.

Tervetuloa Herättäjäjuhlille Tampereelle 6.-8.7.2017.

Olli Hallikainen

tuomiorovasti

Juhlatoimikunnan puhjeenjohtajan Olli Hallikaisen tervehdys on julkaistu alunperin Tampereen herättäjäjuhlien Juhlaviestissä.

Tuomiorovasti Olli Hallikainen, Tampereen aikaisempi pormestari Anna-Kaisa Ikonen ja Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen allekirjoittivat kaupungin, seurakuntien ja Herättäjä-Yhdistyksen yhteistyösopimuksen herättäjäjuhlien järjestämisestä Kalevan kirkolla helmikuussa 2017. Kuva: Hannu Jukola