Siioninvirsimaraton veisataan lauantaina 17.3. Hervannan kirkolla
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Siioninvirsimaraton veisataan lauantaina 17.3. Hervannan kirkolla

Lauantaina 17. maaliskuuta tarjoutuu mahdollisuus tunnetusti hyvää tekevään yhdessä laulamiseen, kun Hervannan kirkolla pidetään Siioninvirsimaraton. Maraton kuuluu ensi kesänä Tampereella pidettävien valtakunnallisten herättäjäjuhlien ennakkotapahtumiin.

Veisaaminen on eri-ikäisiä ja eri puolilla Suomea asuvia heränneitä eli körttiläisiä kaikkein voimakkaimmin yhdistävä tekijä. Rukouksen muotoon puetut ja kansanveisuun tapaan ilman säestystä veisattavat Siionin virret ovat herännäisseurojen tunnusmerkki ja tärkein elementti. Säestyksetön virrenveisuu, körttiveisuu, pääsi viime syksynä mukaan Elävän perinnön wikiluetteloon.

Siionin virsien kolmas täysin uudistettu laitos julkaistiin viime kesänä, joten virret ovat kaikille veisaajille vielä hieman vieraita. Kirkon kappelissa säestyksetöntä veisuuta tukemassa on Tampereen seurakuntien kanttoreita sekä Tampereen herättäjäjuhlien juhlakuoron laulajia.

Virsimaratonin teematunnit:

  • klo 10-11 Aamu ja havahtuminen
  • klo 11-12 Paasto ja juhla
  • klo 12-13 Suosituimpia Siionin virsiä
  • klo 13-14 Virsikirjan virret Siionissa
  • klo 14-15 Uusimpia Siionin virsiä
  • klo 15-16 Lähetys ja yhteys
  • klo 16-17 Iloisia Siionin virsiä

Kirkon aulassa on tapahtuman ajan myynnissä kahvilatuotteita, käsitöitä, kirjoja ja arpoja Tampereen herättäjäjuhlien hyväksi. Tervetuloa veisaamaan!

Lisätietoja: Petra Perttula, p. 050 469 1818

Körttiveisuu Elävän perinnön luettelossa:

https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/K%C3%B6rttiveisuu