Siioin Virsiä konserteissa ja runoissa helluntaina Nivalassa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Siioin Virsiä konserteissa ja runoissa helluntaina Nivalassa

Nivalan kahdeksannet herättäjäjuhlat ovat neljän viikon kuluttua heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Seurojen lisäksi juhlilla on runsaasti oheistapahtumia kuten tapaamisia ja konsertteja. Helluntain aikaan Nivalassa järjestetään kahdet juhlaohjelmien kenraaliharjoitukset.

Lauantaina 8.6. Uikko-Areenalla on Elämän kaari - kuorojen konsertti, jonka ohjelmisto on koottu Siionin Virsistä. Konsertti kuvaa ihmisen elämän eri vaiheita kehdosta hautaan.

Esiintyjinä ovat Nivalan Sekakuoro, Pisara, Virsikuoro, Lapsikuoro, Nuortenkuoro, Mieslaulajat, Haapalastut, Raudaskylän Sekakuoro ja Nivalan Puhallinorkesteri johtajineen. Kokonaisuutta johtaa Anu Rautio. Tekstiosuuksista vastaa Maija Ylén-Julin.

Sunnuntaina 9.6. vietetään perinteiseen tapaan Herättäjän päivää. Perinteen juuret ovat helluntain 1834 tapahtumissa. Silloin Niilo Kustaa Malmberg ja Paavo Ruotsalainen tapasivat Nivalassa ja ystävystyivät.

Herättäjän päivä alkaa jumalanpalveluksella kirkossa. Saarnavieraana on Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen. Sen jälkeen on Seuratuvalla seurat, jossa puhuu myös toinen Simo eli Nivalan herättäjäjuhlien yhdyshenkilö Simo Korkalainen.

Herättäjän päivä päättyy seurakuntakodilla klo 19 alkavaan helluntai-illan runoiltaan Uskoen, Toivoen, Rakastaen. Illassa veisataan Siionin Virsiä ja kuullaan nivalalaislähtöistä lausuntataiteilija Tiina Väkeväistä.

Teksti Hanna Järviluoma
Kuva Malla Kullas