TIEDOTE 5.7.2020: Etäherättäjäjuhlilla todettiin: epävarmuudessakin turva on Jumalassa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

TIEDOTE 5.7.2020: Etäherättäjäjuhlilla todettiin: epävarmuudessakin turva on Jumalassa

 

Tiedote

Julkaisuvapaa 5.7.2020

Viikonlopulle 3.­–5.7. suunnitellut herättäjäjuhlat Kauhavalla siirrettiin vallitsevan tilanteen vuoksi ensi vuoteen. Sen sijaan vietettiin etäherättäjäjuhlia nettiradiossa ja videoiden kautta osoitteessa www.herattajajuhlat.fi.

- Monin paikoin oli kokoonnuttu suuremmalla joukolla viettämään omia kotijuhlia, Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen sanoo.

- Juhliin voi palata myös jälkikäteen, sillä suuri osa ohjelmasta jää tallenteina verkkosivuille.

Etäherättäjäjuhlien ohjelma noudatteli herättäjäjuhlien aikataulua ja sisälsi seurojen lisäksi konsertteja, lasten ja nuorten ohjelmaa ja haastatteluja. Osa ohjelmasta oli uusintoja, osa oli tallennettu juhlia varten. Lauantain päiväseurat lähetettiin Turusta, ja niissä juhlapuheen piti yhdistyksen puheenjohtaja Tapani Rantala.

- Monissa puheissa kuultiin tuoreita tuntoja, joita koronakevät ja poikkeustila olivat herättäneet, Simo Juntunen summaa.

- Paljon kaivattiin ystävien kohtaamista ja rohkaistiin muistamaan, että kaiken epävarmuuden keskellä perimmäinen turva ja suoja on Jumalassa.

Talkoovoimin yhdessä

Juhlilla tärkeää on ystävien tapaaminen. Kasvokkain ei voitu kohdata, mutta herättäjäjuhlien sosiaalisen median kanavissa juhlatunnelma kohosi korkealle. Siellä julkaistiin sekä juhlaväen lähettämiä muistoja menneiltä herättäjäjuhlilta että kuvia siitä, miten ja millaisella joukolla etäherättäjäjuhlia kunkin kotona seurattiin. Osa kuvista on nähtävänä myös juhlien verkkosivuilla.

- Kuvien perusteella juhlakenttä oli rakennettu moneen pihaan, oli askarreltu ruokalippuja ja syötiin riisipuuroa ja lättyjä, kuten oikeillakin juhlilla, Herättäjä-Yhdistyksen herättäjäjuhlajärjestäjä Kalle Hiltunen kertoo.

- Kuvien jakaminen, katseleminen ja kommentointi nosti monen juhlatunnelmaa.

Herättäjäjuhlat järjestetään joka vuosi eri paikkakunnalla, ja järjestäjänä ovat Herättäjä-Yhdistys, paikallinen seurakunta ja paikallinen kunta. Etäherättäjäjuhlienkaan järjestäjänä Herättäjä-Yhdistys ei ollut yksin.

Sekä Simo Juntunen että Kalle Hiltunen haluavat kiittää lämpimästi talkoolaisia, joiden ansiosta etäherättäjäjuhlat toteutettiin.

- Ilman vapaaehtoisia ja yhteistyötahoja, jotka ympäri maan järjestivät juhlien seurat tallennettaviksi etukäteen ja juhlien aikana työskentelivät niiden toteutumiseksi, ei etäherättäjäjuhlia olisi saatu toteutetuksi nettiradiossa eikä juhliin oleellisesti kuuluvaa ”seurustelun sakramenttia” sosiaalisessa mediassa.

Yhdessä Kauhavalle

Perinteiseen tapaan etäherättäjäjuhlienkin jälkeen todetaan: ”Jos Jumala suo, herättäjäjuhlia vietetään ensi vuonna Kauhavalla.”

- Etäherättäjäjuhlat toimivat hyvänä herättäjäjuhlien korvikkeena, Juntunen toteaa.

- Mutta ystävien kohtaamista ja suurella joukolla yhdessä veisaamista ne eivät voineet paikata. Toivon, että ensi vuonna pääsemme viettämään juhlat Kauhavalla. 

Etäherättäjäjuhlia vietettiin tunnuksella "Suojassas suo mun olla". Se on ote samasta Siionin virrestä 227 kuin tulevien Kauhavan juhlien 2.–4.7.2021 tunnus "Siipeis suojaan".

Kauhavalle herättäjäjuhlat ovat tulossa ensimmäistä kertaa.

LISÄTIETOJA: Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen, 050 337 1535

KUVAT: 

 

NETISSÄ JA SOMESSA

  • herattajajuhlat.fi
  • www.facebook.com/herattajajuhlat/
  • Instagram: herattajajuhlat
  • YouTube: www.youtube.com/herattajayhdistysfi

 

LYHYESTI

Herännäisyys on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisäisistä herätysliikkeistä. Siinä korostetaan ihmisen pienuutta Jumalan edessä ja tasavertaisuutta toisen ihmisen rinnalla. Tunnusomaista herännäisyydelle ovat seurat, eli lyhyistä puheista ja säestyksettä veisattavista Siionin virsistä muotoutuvat hengelliset tilaisuudet. Liikkeen palvelujärjestönä toimii Herättäjä-Yhdistys, jonka päätoimipaikka on Lapualla. www.h-y.fi

Herättäjäjuhlat ovat toiseksi suurimmat hengelliset kesäjuhlat Suomessa. Ne järjestetään aina paljaan taivaan alla ja pääasiassa talkoovoimin. Juhlien ohjelmassa on seuroja, veisuita, konsertteja ja muita tapahtumia. www.herattajajuhlat.fi

Seuraavat herättäjäjuhlat on tarkoitus pitää 2021 Kauhavalla, 2022 Joensuussa ja 2023 Seinäjoella.