Paula Risikko
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Paula Risikko

Puhe pdf-muodossa.

Perjantai 2.7.2021
aattoseurat klo 18.00
Paula Risikko

 

Arvoisa herättäjäjuhlaväki, hyvät kuulijat

Kauhavan herättäjäjuhlien tunnus ”Siipeis suojaan” on saanut uuden merkityksen viimeisen puolentoista vuoden aikana koko maailman yllättäneen koronapandemian vuoksi. Se on jälleen yksi muistutus, että niin moni asia uhkaa turvallisuuttamme. Kaikista uhista emme edes vielä tiedä. Sen kuitenkin tiedämme, että suojaa me jokainen tarvitsemme. Siionin virsi jatkuukin pyynnöllä: ”Suojassas suo mun olla, jos kuinka kävisi.”

Olen käynyt elämäni aikana puhumassa lukuisia kertoja sairaaloissa, paloasemilla, poliisilaitoksilla, pelastuslaitoksilla sairaanhoitajille, lääkäreille, sosiaalityöntekijöille, ambulanssin kuljettajille, palomiehille ja poliiseille. Sanomani heille on aina ollut samanlainen: olette korvaamattomia ja tärkeitä, teette meidän elämästämme turvallisemman.

Myös seurakunnat ovat pelastuslaitoksia. Niiden pelastustoiminta on kuitenkin erilaista.

Ihminen tarvitsee pelastuakseen sanaa ja saippuaa. Tämä vanha kristillinen periaate on saanut moninaisia muotoja seurakuntien työssä. Hädässä oleville ihmisille tarjotaan ruoka-apua, jokaiselle hengellistä ravintoa. Toiminta tavoittaa ihmisiä elämän eri tilanteissa, hyvin vaikeissakin. Kristillisen etiikan mukaan ketään ei käännytetä pois, jokainen ihminen on yhtä arvokas Jumalan kuvana. Niin vangit kuin vaivaisetkin.

Luin kirjaa yritystoiminnan tulevaisuudesta. Silmääni pisti, kuinka paljon käytetään sanaa ”alusta”. Puhutaan digitaalisista alustoista, liiketoiminta-alustoista, tietojärjestelmäalustoista. Nämä alustat ovat se perusta, jonka päällä yritysten kaupankäynti tapahtuu.

Mieleeni tuli, kuinka hyvin tämä puhe alustoista kuvaa myös seurakuntien merkitystä. Seurakunnat ovat jäsenilleen elämän alusta, jonka varassa ihmisten tärkeät tapahtumat tapahtuvat kasteesta aina hautajaisiin asti. Seurakunta on aina läsnä, niin kukkien kuin kyyneltenkin aikana. Arkea eletään seurakunnan ulkopuolella, mutta tämä alusta kannattelee ihmistä niin opiskeluissa kuin töissäkin.

Eri tehtävissäni olen paljon miettinyt niin seurakuntien kuin uskontojenkin merkitystä yhteiskunnassamme. Kuten tiedämme, kehitys on johtanut siihen, että uskonnollista vakaumusta yhä enemmän pidetään yksityisasiana ja julkiselta vallalta edellytetään puolueettomuutta kaikkien vakaumusten suhteen.

Esimerkiksi keskustelut suvivirren kieltämisestä kevätjuhlissa ja se, että koulun juhlia ei voisi pitää kirkon tiloissa, ovat ihmetyttäneet minua paljon.

Usein olen kysynyt itseltäni, johtaako tämä kehitys siihen, että yhteiskunnasta häviävät uskontojen luomat viisaudet ihmisenä olemisesta. Entä Raamatun opetukset mahdollisuudesta muutokseen, saavuttavatko nekään enää ihmistä?

Tämä mahdollisuus on annettu Jesajan kirjassa: ”Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta.” Nämä sanat ovat erittäin arvokkaita kaiken yhteiskunnallisen toiminnan kannalta.

Yhteiskunta, jossa ihmiselle ei anneta uutta mahdollisuutta, on julma. Yrittäjällä tulee olla mahdollisuus aloittaa uudelleen konkurssin jälkeen, töissään epäonnistuneen tulee voida yrittää uudelleen, meidän kaikkien on parasta antaa anteeksi kokemamme vääryydet, yrittää yhdessä sopia asiat ja jatkaa uudelleen eteenpäin.

Seurakuntia ja uskovia ihmisiä tarvitaan muistuttamaan uudesta alusta ja mahdollisuudesta muutokseen. Tärkeitä ovat myös hengellinen lohtu ja toivo, joita meistä jokainen jossain elämänsä vaiheessa tarvitsee.

Kun olen keskustellut itseäni vanhempien uskovien ihmisten kanssa, nämä ovat sanoneet, että ennen oli helpompaa olla uskovainen. Nykyisin omaa uskoa ei ole yhtä helppoa tuoda esille esimerkiksi työelämässä. Kristittyjä ollaan työntämässä kaappiin, samalla kun kaikki muut ovat tulossa kaapista ulos.

Tämä on vahingollista — ja väärin. Meidän poliitikkojen tulee tehdä tämä selväksi ja puhua entistä voimakkaammin positiivisesta uskonnonvapaudesta. Jokaiselle suomalaisella on oikeus harjoittaa uskoaan, rukoilla ja kertoa uskostaan. Tietenkin tälle kaikelle on aina oikea aikansa ja oikea paikkansa.

Juuri nyt on oikea aika ja oikea paikka. 

Vastausvirtenä Siionin virsi 155.

Paula Risikko.

Kuva: TImo Perälä


pdf liite

Puhe pdf-muodossa.