TIEDOTE 16.6.2021: Kauhavan virtuaaliset herättäjäjuhlat kuuluvat halki maan
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

TIEDOTE 16.6.2021: Kauhavan virtuaaliset herättäjäjuhlat kuuluvat halki maan

Kesälle 2020 Kauhavalle suunnitellut herättäjäjuhlat siirrettiin vuodella koronatilanteen vuoksi. Loppukeväästä 2021 järjestäjät arvioivat yhdessä alueen johtavan ylilääkärin kanssa tilannetta ja totesivat, että valtakunnallisten juhlien järjestämiseen liittyi nytkin liikaa riskejä.

Niinpä juhlat päädyttiin järjestämään Kauhavalla suunniteltuna ajankohtana 2.–4.7.2021, mutta virtuaalisesti.

- Tämä tarkoittaa sitä, että lähetämme Kauhavalta seurat ja suurimman osan oheisohjelmasta suorana lähetyksenä, osan tallenteina, kertoo Herättäjä-Yhdistyksen yleissihteeri Kalle Hiltunen.

- Paikan päälle otamme ainoastaan juhlien toteuttajat.

Ohjelma lähetetään verkossa striimattuna ja Körttiradion nettiradion kautta sekä Etelä-Pohjanmaan ja pääkaupunkiseudun väliaikaisten lähettimien kuuluvuusalueella ja osin Järviradion ja Yleisradion taajuuksilla.

Yksinään ei juhlia tarvitse välttämättä seurata, eikä netittömyys ole este osallistumiselle.

- Toivomme yksityisten ja yhteisöjen järjestävän pihaherättäjäjuhlia, rohkaisee Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen.

- Pihaherättäjäjuhlat voi pitää pihalla, kotona, seurakunnan tiloissa tai muussa paikassa, jonne voidaan kokoontua alueelliset koronarajoitukset huomioiden kuuntelemaan seuroja, veisaamaan ja tapaamaan ystäviä.  

Käytännössä Kauhavan virtuaalisia herättäjäjuhlia siis vietetään halki maan.

- Kokoamme juhlien verkkosivuille listan kaikille avoimista pihaherättäjäjuhlista, ja juhlien aikana julkaisemme niistä kuvia ja tunnelmia, Juntunen sanoo.

Järjestäjät haluavatkin korostaa, että vaikka juhlat ovat virtuaaliset, ne ovat Kauhavan herättäjäjuhlat. Vuonna 2022 herättäjäjuhlat on tarkoitus järjestää Joensuussa, vuonna 2023 Seinäjoella ja vuonna 2024 Vaasassa.

 

Lisätietoja:      Herättäjä-Yhdistyksen yleissihteeri Kalle Hiltunen, puh. 040 577 9195

Kauhavan herättäjäjuhlien pääsihteeri Simo Korkalainen, puh. 044 491 5204

Pihaherättäjäjuhlista ja niiden pitopaikoista ks. www.herattajajuhlat.fi/piha.

Mediaa palvellaan Kauhavan virtuaalisilla herättäjäjuhlilla osoitteessa www.herattajajuhlat.fi/media2021 olevien linkkien kautta (tiedotteet, painokelpoiset kuvat, logot). Koska juhlat järjestetään virtuaalisesti, varsinaista mediakeskusta tai akkreditointia ei ole. Seurapuheet tulevat seurojen päätyttyä tekstinä sivulle www.herattajajuhlat.fi/4901-seurapuheet.

Tarvittaessa voit ottaa yhteyttä Herättäjä-Yhdistyksen viestintäsuunnittelija Kaisa Viitalaan, **@**, puh. 040 552 6062.

 

Herännäisyys on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sisäisistä herätysliikkeistä. Siinä korostetaan ihmisen pienuutta Jumalan edessä ja tasavertaisuutta toisen ihmisen rinnalla. Armo kuuluu kaikille. Tunnusomaista herännäisyydelle ovat seurat, eli lyhyistä puheista ja säestyksettä veisattavista Siionin virsistä muotoutuvat hengelliset tilaisuudet. Liikkeen palvelujärjestönä toimii Herättäjä-Yhdistys, jonka päätoimipaikka on Lapualla. www.h-y.fi

Herättäjäjuhlat ovat toiseksi suurimmat hengelliset kesäjuhlat Suomessa. Ne järjestetään aina paljaan taivaan alla ja pääasiassa talkoovoimin. Juhlien ohjelmassa on seuroja, veisuita, konsertteja ja muita tapahtumia. www.herattajajuhlat.fi

Seuraavat herättäjäjuhlat on tarkoitus pitää 2022 Joensuussa, 2023 Seinäjoella ja 2024 Vaasassa.