Enkeli taivaalla
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Enkeli taivaalla

Kauhavan Kaari-galleriassa on 2.7.-28.8. 2021 esillä näyttely, jonka aiheena on pohjalaistaiteilijoiden uskonnolliset aiheet.

Näyttelytuotannosta vastaa Etelä-Pohjanmaalla taiteen alueellisena vastuumuseona toimiva Alajärven Nelimarkka-museo, jonne valmistellaan syksyksi 2022 aiheesta laajaa taidehistoriallista näyttelyä.

- Näyttelyllä halutaan tutkia, miten uskonto ja uskonnollisuus näkyvät pohjalaistaiteessa eri aikakausina. Näkyvätkö pohjalaisalueilla vahvasti vaikuttaneet ja vaikuttavat uskonnolliset liikkeet, kuten körttiläisyys, kertoo näyttelyn kuraattori Anne-Maj Salin.

- Monet alueen taiteilijat, kuten Eero Nelimarkka, Veikko Vionoja ja Arvid Broms, ovat tuoneet teoksissaan esiin omaa uskonnollisuuttaan, alueen uskonnollisia tapoja, kirkkokansaa tai henkisiä arvoja, kertoo Salin.

Näyttelyyn haluttiin klassikoiden lisäksi nykytaiteilijoita, Kuvataiteilija Tapio Hirvosen Enkeli taivaalla teos on vuodelta 2018.

- Minulla oli sisäinen tarve kuvata omaa subjektiivista hengellistä elämääni. Taulussa oleva enkeli ei ole itsenäinen, vaan hän saa toimintaohjeet Jumalalta, joka on kuvattu kaikkinäkevänä silmänä. Me ihmiset olemme sidottuja maahan, mutta kaiken Luoja pitää käsivarsillaan kaikkeutta, Hirvonen kuvaa.

Kuraattori Anne-Maj Salin nostaa esiin näyttelyssä olevan Eero Nelimarkan Kuulijoita –teoksen.

- Olen ylpeä, että saimme tämän upean teoksen näyttelyyn mukaan. Siinä ihmiset istuvat kesäisen luonnon keskellä kuuntelemassa, on vuodelta 1916.

- Hengellisyys puhuttelee monin tavoin kaikkia ihmisiä. Näyttely nostaa teemasta esiin monenlaisia ajatuksia.

 

Kauhavan kirjastossa on myös Cella Fontana – Lähdetemppeli –niminen videoteos. Se kertoo monitaiteisen Oodidoo-ryhmän työskentelystä.

Ryhmään kuuluvat kuvataiteilijat Minna Rajala ja Jaana Kortelainen sekä muusikko Hilkka-Liisa Vuori.