Liikenne ja pysäköinti
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Vilkkaimmillaan tarvitaan 70 liikenteenohjaajaa

Veikko Hakala, Jaakko Rinta ja Heikki Koivisto tarkastivat opasteet juhlien kylttivarastossa.

Isonkyrön herättäjäjuhlavieraille on varattu 13 pysäköintialuetta juhlakentän ympäristöstä.

Kaikkiaan 24 hehtaarin laajuisille peltoalueille arvioidaan pysäköitävän juhlaviikonloppuna noin 6 500 henkilöautoa. Juhlakenttä sijaitsee Isonkyrön koulukeskuksen ja liikuntahallin länsipuolisella nurmialueella.

Liikennetoimikunnan puheenjohtaja Jaakko Rinta odottaa vilkkainta päivää lauantaista, jolloin juhlilla on ohjelmaa aamusta iltaan. Pysäköintialueille varaudutaan silloin opastamaan 3 500 ajoneuvoa. Liikenteenohjaajiksi ja pysäköintilippujen myyjiksi tarvitaan eniten väkeä juuri lauantaina, noin 70 ihmistä.

Ruuhkat ajoittuvat perjantai-iltapäivään, lauantai- ja sunnuntaiaamuihin sekä sunnuntai-iltapäivään.

Rinta rohkaisee ihmisiä ilmoittautumaan liikenteenohjaustalkoisiin, vaikka tehtävästä ei olisi aiempaa kokemusta. Se ei ole välttämätöntä. Ohjaajat ohjaavat pysäköintiä myös kirkkopihoissa iltaisin ennen konsertteja.

− Perehdytämme kökkäväen tehtäviinsä. Jokaiselle pysäköintialueelle on nimetty vastuuihminen, kymppi, joka antaa ohjeet.

Linja-autot Kyrööntielle

Asuntovaunut ja -autot ohjataan runsaan kolmen hehtaarin suuruiselle alueelle Vainiontien eteläpuolelle, juhla-alueen viereen. Juhlille odotetaan neljättäsataa autoa ja vaunua. Karavaanarit hoitavat alueen talkoilla.

Teltta-alue sijaitsee lähellä juhlakenttää, Koulukadun päässä.

Moottoripyöräilijöille on varattu pysäköintialue valtatie 18:lta erkanevan Kyrööntien varresta.

Linja-autot pysäköidään Kyrööntien varteen. Ne ohjataan juhla-alueelle vievän Vainiontien liittymän ja Pohjankyröntien risteyksen väliselle tiealueelle. Autoja voidaan ohjata myös Kyrööntien varressa sijaitsevalle piha-alueelle. Jaakko Rinnan mukaan näille paikoille mahtuu 50 ajoneuvoa.

Kyrööntien pysäköintialueosuus suljetaan yleiseltä liikenteeltä juhlaviikonlopun ajaksi. Pohjankyröntieltä voi silloin ajaa Keskuskadun kautta Välimäkeen ja sieltä Härkäkiventietä Kyrööntielle.

Pohjankyröntie ja Karjalankatu ovat avoinna juhlien aikana, joten valtatielle voi ajaa useita reittejä.

Yhteiskyydillä juhlakentälle

Herättäjäjuhlat järjestää juhlakentälle yhteiskuljetuksia Isonkyrön rautatieasemalta ja Ylistaron−Seinäjoen suunnassa sijaitsevista yhteismajoituspaikoista. Linja-auto kiertää reitin useita kertoja juhlapäivinä. Kentältä pääsee yhteiskyydillä majapaikkaan tai asemalle myös sunnuntaisten päätösseurojen jälkeen.

Juhlat halusi tarjoaa yhteiskyydin mahdollisuutta, jotta kenenkään juhlamatka ei kilpistyisi autottomuuteen.

Jaakko Rinta antaa vinkin paikallisille juhlavieraille, jotka eivät halua ajaa autojonoissa.

− Auton voisi jättää kuljetusreitin varressa sijaitsevan yhteismajoituspaikan pihaan ja nousta sieltä linja-autoon. Yhteiskyydillä voi myös palata illalla pysäköintipaikkaan.