Lauantain lähetysseurat
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Lauantain lähetysseurat

Lähetysseurat. Lauantai 7.7.2012 klo 15.30. Kirkon ulkomaanavun Itä-Afrikan aluekoordinaattori Leena Koivisto, Espoo. Vasaralähetyksen talkoolainen Alpo Löytynoja, Ylivieska. Talun leirikeskuksen johtaja Sten Luik, Viro. Turvallisuusministeri Nangolo Mbumba, Namibia. Kirkkoherra Eija Nivala, Alavieska.

Leena Koivisto

Leena Koiviston puhe poistettu verkosta puhujan pyynnöstä. Lue lisää

Alpo Löytynoja

Isonkyrön herättäjäjuhlat Lue lisää

Sten Luik

Fransiscus Assisilainen käski joka tilanteessa julistaa evankeliumia, ja vain sitten jos oli aivan välttämätöntä, käyttää myös sanoja. Juuri näin ovat Herättäjän miehet toimineet Viron evankelisluterilaisen kirkon leirikeskuksessa, Talussa, sillä heidän työnsä on ollut vahvaa, hiljaisen miehen evankeliumia minulle ja Viron kristikansalle. Suuri kiitos työstänne ja tuestanne johtamani Talun leirikeskuksen hyväksi! Lue lisää

Nangolo Mbumba

Sallinette minun ilmaista lämpimimmän kiitokseni siitä, että minut on kutsuttu todistamaan ja jakamaan kanssanne näitten vuotuisten hengellisten kesäjuhlien iloa, rauhaa ja onnea. Minulle on myös suuri kunnia ja etuoikeus saada puhua tässä tärkeässä historiallisessa juhlassa. Lue lisää

Eija Nivala

Vain muutama viikko sitten istuin kappelissa. Olin juuri siunannut lankoni viimeiselle matkalleen. Olin piirtänyt hiekkaristin arkun päähän ja jättänyt hänet Jumalan käsiin odottamaan ylösnousemuksen päivää – niin kuin sanoin.

Elämän ja kuoleman raja on hiuksenhieno. Vielä eilen oli kylvetty peltoa siinä toivossa, että se kasvaa ja tuottaa satoa. Ja tänään, yhdessä silmänräpäyksessä kylväjää ei enää ole. Eihän kylväjä olekaan mitään, eikä kastelija vaan hän, joka antaa kasvun. Onko se silti kohtuullista?

”Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi? Kuinka kauan peität minulta kasvosi?” Viikon psalmi parahtaa julki sen tuskan, jota on niin vaikea sanoittaa. ”Katso minun puoleeni ja vastaa minulle, Herrani, Jumalani! Sytytä silmiini valo, älä anna minun nukkua kuolemaan.”

Kuolema tuntuu niin elämälle vieraalta. Moni yrittää elää niin kuin sitä ei olisikaan.

Tunnen toisenlaisenkin todellisuuden. Neljä vuotta eteläisessä Afrikassa, Angolassa opetti, miten lähellä toisiaan elämä ja kuolema lopulta ovat. Kuolinviesti on siellä syntymää suurempi uutinen. Kuoleman tullessa kaikki muu saa odottaa. Kokoonnutaan yhteen.  Pitkän ja hankalankin matkan päästä tullaan. Ei siellä paljon puhuta, mutta ollaan. Yhdessä veisattu virsi ja rukous hoitavat kaikkia.

Näissä hetkissä opin omasta kuolevaisuudestani.  Opin jotain elämän rajallisuudesta ja hauraudesta. Kivusta ja pelostakin opin. Toisaalta koin vahvasti yhteyttä ja välittämistä kuolevaisten ihmisten kesken. Ja ymmärsin, että kaikki täällä niin elämässä kuin kuolemassa tapahtuu Jumalan kasvojen edessä.

Kaukana kotoa oppii myös kaipaamaan ja ikävöimään, vaikkei tuolle kaipuulle ole aina tarkkaa osoitetta. Perimmältään se on saman tuskan jakamista psalminkirjoittajan kanssa: ”Katso minun puoleeni. Herra Jumalani. Sytytä silmiini valo.” Kaipaamme tulla nähdyiksi, että voisimme itse nähdä eteenpäin. Kun surun murtaman kasvot kääntyvät alas, on vaikea uskoa, että ylhäällä nähdään.

Surun, pettymyksen, syyllisyyden ja koko sen taakan kanssa, jota kannamme, saamme jäädä Jeesuksen rakastavan katseen alle. Kun joku katsoo riittävän kauan ja riittävän läheltä hellin silmin, voin jatkaa psalmia: ”Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi. Minä laulan kiitosta Herralle, hän pitää minusta huolen.” Lue lisää