Jorma Haaga jälleen kenttätöissä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Jorma Haaga toi "juhlavaununsa" Isoonkyröön

Jorma Haaga kehuu, että Isonkyrön kenttää rakentaa kätevä työväki. (Kuva: Jukka Kontkanen.)

Ahkera talkoolainen täyttää päälärinsä seurapenkissä.

Haapajärveläisen Jorma Haagan pieni asuntovaunu ilmestyi Isonkyrön herättäjäjuhla-alueelle juhannuksen jälkeisenä arkiaamuna. Vuodesta 2002 lähtien Haaga on ahkeroinut vuosittain kaksi juhlia edeltävää viikkoa juhlakentän rakennustalkoissa.

− Tänä vuonna osallistun herättäjäjuhlille jo 43. peräkkäisen kerran. Tein vuorotyötä, mutta järjestin silloin työvuoroni siten, että pääsin juhlille.

Haagaa osataan odottaa. Kulloinenkin juhlatoimikunta tietää varautua siihen, että Haapajärven mies tulee ja tarvitsee vaunuunsa sähköä sekä mahdollisuuden käydä ilta- ja aamupesulla.

Vuosien aikana Haagalle on kertynyt vähitellen roppakaupalla hiljaista tietoa kentän rakenteiden kokoamistyöstä ja työjärjestyksestä.

− En ole mestari enkä työnjohtaja, hän kuitenkin kiistää leppoisasti. Silmäkulmassa on pilkettä ja Haaga veistelee kaskuja, vaikka hän on startannut aamulla viikonloppuvapaaltaan ani varhain Isoonkyröön.

− Neljältä lähdin. Matka on 218 kilometriä Lapuan kautta ajettuna.

Aamupäivän Jorma Haaga on ahkeroinut kentällä ja nauttinut lounaaksi perunoita ja palapaistia Isonkyrön koulukeskuksen ruokasalissa.

"Nokasta" tunnistaa

Jorma Haaga on tavannut Isonkyrön kenttätöissä useita ihmisiä, joiden kanssa hän rakensi kenttää Seinäjoella kolme vuotta sitten.

− Joka vuosi juhlilla joku lyö olkapäähän ja kysyy, muistatkos minut. Minuthan kaikki tunnistavat suuresta nokastani, Haaga naureskelee.

Muiden lähdettyä iltapäivällä kentältä kotiinsa Haaga valmistelee seuraavan päivän töitä ja siirtää tavaroita uuteen työpaikkaan. Herättäjäjuhlareissuja varten hankitussa ”juhlavaunussaan” hänellä ei ole radioa eikä televisiota eikä hän niitä kaipaakaan.

− Isossakyrössä on erittäin avara juhla-alue. Ainut harmi on, ettei täällä ole varjoa, jos tulee polttava helle. Luonnon armoillahan me juhlilla olemme.

Pääläri täyteen

Rakennustöitä tehdessään Haaga valmistautuu juhlaan, jotka hän viettää seurapenkissä. Viikonlopun tärkeintä antia on se, mitä pöntöstä tulee, siis seurapuheet.

− Pääläri (maitohinkki) tyhjenee vuojen aikana. Juhlilla täytän sen.

Tänä vuonna Haaga on luvannut päivystää lauantaina kahden tunnin ajan Haapajärven myynti- ja esittelypisteessä juhlatorilla. Siellä hän myy linnunpönttöjä ja tukisukkia. Tukisukilla Haaga ei suinkaan tarkoita sukkia, jotka ehkäisevät laskimotukoksia lentomatkoilla.

− Sukkamme ovat tukisukkia, koska niiden tuotolla tuetaan juhlavalmistelujamme. Sukat ovat niin pikkuisia, että ne sopivat avaimenperäksi tai korvakoruiksi. Opetamme, miten niitä neulotaan. Jokainen voi tulla kokeilemaan. Yksi opettajista on vaimoni.

Haaga suunnittelee osallistuvansa kenttätöihin Haapajärvellä, Lapualla ja Sotkamossa, jos hän pysyy terveenä. 

− Tänä vuonna tulee mittariin 77 vuotta.

Ensi kesänä Jorma Haaga rakentaa juhlia kotikunnassaan Haapajärvellä. (Kuva: Jukka Kontkanen.)