Lauluflikoilla unelmakonsertti
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Lauluflikoilla unelmakonsertti

Lapsiperheet kokoontuivat lauantaina kuuntelemaan Lauluflikkoja.

(Kuva: Mauno Parviainen)

Julkaistu 7.7.2012

 

Kolmisenkymmentä nuorta laulajaa esitti runsaslukuiselle yleisölle Jaakko Löytyn kauneimpia sävellyksiä, kuten Tilkkutäkki, Siunaa koko maailmaa, Lahjoillasi meitä siunaat, On meillä unelma ja Laulakaa Jumalalle. Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston nuorisokuoron oli tarkoitus esiintyä juhlilla yhdessä Jaakko Löytyn kanssa, mutta hän joutui perumaan tulonsa.  Kuoro oli kuitenkin saanut upeaäänisiä solisteja Löytyn tilalle.

Lauluflikat ovat tehneet Löytyn kanssa levyn, joka julkistettiin toukokuussa. Sen tuotoista konsertissa lahjoitettiin Suomen Lähetysseuralle 500 euroa. Lahjoitusta oli vastaanottomassa viestintäjohtaja Eeva Kemppi-Repo Suomen Lähetysseurasta. Rahat käytetään Pohjois-Namibiassa Ambomaalla sijaitsevan Selman sairaalan hyväksi. Sairaalan peruskorjaamiseen tarvitaan juuri nyt rahoitusta.

- Sairaala syntyi yhden suomalaisnaisen, lähetyslääkäri Selma Rainion unelmasta. Sitä unelmaa haluamme olla tällä rahalla tukemassa, kertoi Mervi Laakso.

Yksi Lauluflikkojen laulu kertoi unelmista, On meillä unelma. Unelmia pitää olla, niistä kuorolaiset halusivat muistuttaa lauluillaan ja niihin pitää uskaltaa tarttua, kuten teki Selma Raunio Namibiassa.

Minna Ylimäki-Hemminki

(Kuva: Mauno Parviainen)