Isossakyrössä iloiset juhlat
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Isossakyrössä iloiset juhlat

Julkaistu 8.7.2012

 

Ensikertalaiset vieraat kuvailivat Isossakyrössä sunnuntaina päättyneitä herättäjäjuhlia iloisiksi juhliksi, kertoi ensi vuoden juhlatoimikunnan puheenjohtaja, Haapajärven kirkkoherra Kari Tiirola. Isonkyrön juhlien kollega, kirkkoherra Artturi Kivineva toivotti Haapajärven järjestelyihin sekä iloa että voimia. Ilo syntyy viimeistään juhlilla.

- Olo on huojentunut, mutta myös haikea. Jotakin ainutkertaista on päättymässä, Kivineva sanoi ennen päätösseuroja pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Kivineva toivoi herättäjäjuhlien jättävän Isoonkyröön monia jälkiä. Kirkolle juhlat ovat hyvää pr:ää, sillä julistuksen tapa on yksinkertainen ja juhlille saa tulla ja siellä olla vapaasti.  - Kristillinen kirkko voi olla myös olemista, lepäämistä ja rauhoittumista, Kivineva totesi.

- Olemme yrittäneet olla hyviä emäntiä ja isäntiä, jotta vieraiden olisi hyvä olla. Saadun palautteen perusteella olemme siinä onnistuneet, Kivineva iloitsi.

Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen totesi juhlilla käytetyn lähes 40 puheenvuoroa, joissa oli monia helmiä. Hän nosti esiin juhlien nuorimpiin puhujiin kuuluneen, helsinkiläisen ekologian ja evoluutiobiologian opiskelijan Aura Raulon lauantain iltaseurojen puheen, jossa oli monia upeita ajatuksia.

- Voimme katsoa toiveikkaasti kristinuskon ja herännäisyyden tulevaisuuteen, Juntunen totesi.

Haapajärven juhlatoimikunnan puheenjohtaja sanoi vastuun alkavan hiljalleen painaa. Haapajärviset olivat toivoneet saavansa juhlat vuodelle 2016, jolloin tulee 100 vuotta pitäjän ensimmäisistä ja ainoista juhlista, mutta suostuivat ottamaan juhlat ”etuotolla” jo vuodeksi 2013. Järjestelyt käynnistettiin ripeästi syksyllä 2010.

- Haapajärvi sijaitsee ”jokilorun keskivaiheilla” eli Kalajoen latvoilla. Meidän ei tarvitse valmistella juhlia yksin, vaan Kalajokilaakso on yksi herännäisyyden ydinalueista. Nivalassa kuulemma pitää jo sitoa innokkaimpia talkoolaisia puihin, Tiirola lohkaisi.

Haapajärven juhlien tunnus on Siionin virrestä 268 ”Sanasi annoit” ja tunnuskuva piirros pitäjän kirkon ovesta. Tiirolan mukaan se on kirkon järvenpuoleinen, huomaamattomin ”körttiläisten ovi”. Körttiläisyyteen kuuluu se, että sisään ei mennä ovet ryskyen ja takki auki, vaan jäädään veisaamaan oven taakse odottaen, jos ovi avautuisi.

Kävijätavoite ylittyi

Isonkyrön herättäjäjuhlien tavoitteena oli 30 000 kävijää, ja jo ennen päätösseuroja Herättäjä-Yhdistyksen juhlajärjestelijä Osmo Kangas uskaltautui kertomaan, että tavoite ylittyi. Kävijämäärä nousi 35 000 – 38 000:een. Juhlatoimikunnan puheenjohtaja huomautti väkeä olleen ”kuin herättäjäjuhlilla”.

Tiedotustilaisuudessa Isonkyrön juhlien pääsihteerit Sirkku Rinnekari ja Varpu Saari luovuttivat Haapajärven pääsihteerille Esko Muilulle pääsihteeriltä toiselle siirtyvän kartan, johon on nuppineuloin sijoitettu herättäjäjuhlien paikkakunnat. Ennen päätösseuroja luovutettiin juhlakentällä ns. Malmbergin lähetyslipas Isonkyrön juhlajärjestäjiltä Haapajärvelle.

Lisätiedot:

Simo Juntunen, Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja, p. 050 337 1535, **@**

Artturi Kivineva, Isonkyrön juhlatoimikunnan puheenjohtaja, p. 045 876 2202, **@**

Kari Tiirola, Haapajärven juhlatoimikunnan puheenjohtaja, p. 044 769 8233, **@**