Herättäjä-Yhdistys | Kiuruveden seurakunta | Kiuruveden kaupunki
Sivukartta ja haku | Tekstikoko
Herättäjä-Yhdistys
Kuuntele Körttiradiota
MP3, 128kbps
OGG Vorbis, 128kbps
Katso radiotaajuudet

Kokeile linkkejä! Ne toimivat hiukan eri tavoin eri selaimilla.

Kiuruveden seurakunta

Avaa kuva uuteen ikkunaan
Kiuruveden seurakunnassa toimii myös aktiivinen purjehduskerho. Kuvassa kirkkoherra Risto Pentikäinen.

Kirkko on kotimme on Kiuruveden seurakunnan toiminta-ajatus.

Kotiin voi tulla iloisena ja onnellisena. Sinne voi tulla epäonnistuneena ja masentuneena. Koskaan ei tarvitse perustella, minkä takia tulee.

Näin pitäisi olla myös seurakunnassa. Ei tarvita mitään erityisiä perusteluja. Aina voi tulla.

Vuosilukuja

Iisalmen seurakunta perustettiin 1627.
Kiuruveden kappeli perustettiin 1763.
Kiuruveden seurakunta erotettiin omaksi kirkkoherrakunnakseen 1862.

Herännäisyydestä

Kiuruvesi on tullut tunnetuksi herännäisyydestä. Ensimmäiset herätykset alkoivat 1822 Lapinsalossa. Sieltä ne levisivät Niemiskylään ja Hautakylään.

Paavo Ruotsalaisen tiedetään käyneen useita kertoja Kiuruvedellä hoitamassa herätyksiä. Vuosi 1835 on tämän aikakauden merkkivuosi. Silloin Paavo Ruotsalainen Nilsiästä ja Niilo Kustaa (Nils Gustaf) Malmberg Nivalasta sekä monet muut heränneet eri puolilta kohtasivat Kiuruvedellä.

Hautajaisseuroihin Lapinsalon Pihlajamäkeen lähdettiin kirkonkylältä jalkaisin. Saarisuolla pidettiin seurat jalkoja lepuutellessa. Pikkaraisen talossa jatkettiin "vanhan aatamin" hautajaisia kolme päivää. Puhuttiin uskon asioista, "nukuttiin samoilla oljilla" ja huomattiin, että "teillä on sama henki kuin meillä". Näiden seurojen myötä herätykset Savossa, Pohjanmaalla ja Kainuussa löysivät toisensa. Tästä lähtien voitiin puhua samasta herätysliikkeestä, joka vaikutti Pohjanmaalla ja Savossa.

Toinen herätyksen aika alkoi keväällä 1881 rippikoululaisten keskuudessa. Nämä herätykset vaikuttivat ratkaisevasti silloin Kiuruveden seurakunnan pitäjänapulaisena toimineen Wilhelm Malmbergin (vuodesta 1906 lähtien Wilhelmi Malmivaara) elämään ja herännäisyyden tulevaisuuteen.

Virinneen seuraliikkeen tarpeisiin Malmivaara ryhtyi toimittamaan Hengellistä Kuukauslehteä Kiuruveden Vanhasta Pappilasta vuonna 1888.

Siionin virsien uudistustyön Malmivaara teki suurelta osin Kiuruvedellä. Siionin Virret julkaistiin Oulussa vuonna 1893.

Kolmas herätyksen aalto Kiuruvedellä oli 1920-luvulla. Silloin oltiin perustamassa Karhumäen opistoa Lapualle Väinö Malmivaaran johdolla. Heinäkylässä ja Niemiskylässä pidettiin opistolaiskursseja, joista alkoivat uudet herätykset.

Ensimmäisten opistolaisten joukossa oli Aku Räty Heinäkylästä. Hänestä tuli Herättäjä-Yhdistyksen matkasaarnaaja, jonka työalueena oli lopulta koko Suomi.

Numerotietoa vuodelta 2008
  • jäsenmäärä 8 816 (31.12.2008)
  • seurakuntaan liittyneet 9
  • seurakunnasta eronneet 66
  • kastetut 73
  • kuolleet 113
  • solmittuja avioliittoja 29
  • henkilöstö 24
  • vapaaehtoistyöntekijöitä 350
  • lähetyskannatus 11,68 €/jäsen (vapaaehtoinen 8,81 €)

Suurenna tekstiä Oletuskoko Pienennä tekstiä Sivun alkuun tulosta sivu