Juonto: Aluesihteeri Samuli Korkalainen, Helsinki

Täällä Kiuruvedellä oli 1930-luvulla urkujenpolkijana herännyt mies nimeltään Aatu Kumpulainen. Kerran kun hän oli jumalanpalveluksen jälkeen kävelemässä kotiinsa, häntä vastaan tuli muuan Hiltunen-niminen mies, joka kuului toiseen hengenliikkeeseen. ”Mistäs sitä ollaan tulossa?” kysyi Hiltunen. ”Kirkosta”, vastasi Kumpulainen, johon kyselijä jatkoi: ”Ei sellaisia pappeja kannata käydä kuuntelemassa, joissa ei ole Pyhää Henkeä ja jotka eivät ole Jumalan valtakunnassa.” ”No, mitenkäs sinne Jumalan valtakuntaan sitten tullaan?” kysyi herännyt urkujenpolkija ja Hiltunen vastasi: ”Jos sinä nyt tunnustat syntisi minulle ja minä lasken käteni sinun päällesi ja luen synninpäästön, silloin sinä pääset sinne.” Aatu Kumpulainen katsoi keskustelukumppaniaan ja sanoi: ”Kyllä ne urkujen palakkeet kolisivat kovasti, vuan niin veisas kovasti seurakuntahhii, että minä kuulin, kun ne veisas: ’Oi Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin’ – eikä siinä puhuttu Hiltusesta yhtään mittään.”

Kallis herättäjäjuhlakansa. Näissä vuoroveisuissa ei puhuta ”Hiltusesta yhtään mittään”, vaan haemme katsekontaktia ”Jumalan Karitsaan, joka ottaa pois maailman synnin”. Näin tehdessämme olemme uskonkäsityksemme ytimessä ja myös seuraliikkeemme alkulähteillä. Nuori Paavo Ruotsalainen sai aikoinaan seppä Högmanilta lahjaksi Thomas Wilcoxin pienen kirjan Kallis hunajanpisara, jossa katseen suunta on selvä. Tapahtuipa elämässämme mitä tahansa, Wilcox kehottaa: ”Katso Kristukseen.”

Mutta kuka on tuo Kristus, jota katselemme? Annetaanpa Siionin virren 59 vastata tähän kysymykseen. Kuoro veisaa ensimmäisen ja kolmannen säkeistön, juhlakansaa pyydetään mukaan säkeistöihin 2, 4 ja 5.

* * *

Katsekontakti maailman synnit kantavan Kristuksen kanssa ei ole helppo juttu. Me luomme ikävöivän katseemme häneen, joka on luvannut rakastaa meitä, mutta samalla me joudumme myös hänen tutkivan katseensa alle. Me siis katsomme silmiin myös tuomariamme ja joudumme toteamaan seuraavaksi veisattavan Siionin virren 169 sanoin: ”Silmäisi nähden, Jeesus, tein syntiä ja rikoin lain”.

On syytä muistaa, että me kohtaamme Kristuksen jokaisessa lähimmäisessämme ja toisaalta he kohtaavat Kristuksen meissä. Näin ollen siellä missä katseemme kohtaavat kärsivän lähimmäisen kanssa, me näemme ikävöiviä katseita, jotka hakevat hädän keskellä katsekontaktia Kristuksen helliin silmiin. Nuo katseet kysyvät, löytyykö meistä sitä rakkautta, jota maailman synnit kantanut Jumalan Karitsa kutsuu meitä jakamaan. Kohtaavatko tämän maailman kärsivät ja syrjityt meidän katseissamme Jeesuksen hellät silmät vai kylmän ja välinpitämättömän katseen?

Tuomio ei ole todellisuutta vasta tämän ajan jälkeen. Jo nyt me luemme tuomiomme niiden ihmisten katseista, jotka me olemme unohtaneet, joita me olemme syrjineet, joiden asiaa me olemme vähätelleet ja joita me olemme ylenkatsoneet, yksilöinä ja yhteisönä.

Tärkeintä kuitenkin on, että katsekontakti säilyy. Sillä silloin, kun me katsomme lähimmäisen ohi, katsomme myös Jeesuksen hellien silmien ohi, meistä tulee välinpitämättömiä ja kaikki toivo on menetetty. Siksi silloinkin, kun se tuntuu kipeältä, Wilcoxin ohje on voimassa: ”Katso Kristukseen.” Katso vain häneen. Ja Hiltusesta ei edelleenkään puhuta yhtään mittään.

Kuoro aloittaa ja juhlakansa veisaa säkeistöt 2 ja 4.

* * *

Publikaani Sakkeus halusi aikanaan nähdä Jeesuksen edes vilaukselta. Pienikokoinen mies ei kuitenkaan nähnyt mitään toisten ihmisten selkien takaa, joten hänen oli kiivettävä puuhun. Tämä Sakkeuksen tilanne on tuttu tänäkin päivänä monelle aralla tunnolla elävälle ihmiselle. Tännekin Kiurujärven rannalle kokoontuneeseen joukkoon mahtuu paljon niitä, jotka kantavat erilaista murhetta ja pelkäävät kuolemaa. Näiden ystävien tuntoja saattaa erityisellä tavalla sanoittaa harvoin veisattu Siionin virsi 216.

Tässä virressä nöyrä veisaaja tunnustaa rehellisesti tilansa. Hän tietää Sakkeuksen tavoin kaiken vilpillisyytensä ja joutuu toteamaan: ”Pahoihin töihin suostuin ja hyvät laimin löin.” Valitettavan usein tällainen vaivattu, joka hakee katsekontaktia Kristuksen kanssa, joutuu tänäänkin törmäämään toisten ihmisten selkien muodostamaan muuriin. Hengellinen eliitti on kokoontunut Kristuksen ympärille ja sulkien tien sanoo hätääntyneelle: ”Turha sinun on tänne tulla. Et sinä näe Kristusta, koska et ole raamatullinen, et ole oikeassa uskossa! Älä tunge tänne, luonnoton homo! Mene pois, nainen!” Ja varsin usein kuullaan myös tämä: ”Mitä sinä tänne yrität, sinähän olet niin nuori! Et sinä vielä mitään ymmärrä.”

Kuule ystävä. Älä välitä näistä tämän päivän ”hiltusista”. Anna heidän huutaa ja mesoa, katso sinä Jumalan Karitsaan, joka ottaa pois maailman synnin. Kristus kohotti aikanaan katseensa väkijoukon yli muiden tuomitsemaan Sakkeukseen. Tänään hänen hellät silmänsä etsivät väkijoukon keskeltä juuri sinua. Sinä olet hänelle rakas, sinun elämäsi kiinnostaa häntä ja sinun asiasi hän tahtoo hoitaa. Jos kuormasi nyt tuntuukin voittamattomalta, etkä jaksa saada ääntäsi kuuluviin moralistien huudon yli, on katsekontakti hyvä vaihtoehto. Virren sanoin: ”Ääneti makaan näin, hievahtamatta aivan, vaan katson sinuun päin.”

Kuoro veisaa ensimmäisen, juhlakansa toisen ja kaikki yhdessä kolmannen säkeistön.

* * *

Katsekontakti Kristuksen kanssa tarkoittaa siis toisaalta oman elämäntapamme ja itsekkyytemme kyseenalaistamista hänen tutkivan katseensa alla, mutta toisaalta myös hänen täydellisen rakkautensa kohteena olemista juuri sellaisina kuin olemme. Mutta entäpä silloin kun katseet eivät kohtaakaan? Kun herää epäilys siitä, onko Kristus kääntänyt katseensa kokonaan pois meistä? Tähän teemaan meidät vie Siionin virsi 272.

Kristillisen uskon vaikeimpia puolia on tunne siitä, että Jumala on kääntänyt katseensa pois. Psalminkirjoittajan hätähuuto ”Muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi” sisältää sen kauhistuttavan ajatuksen, että jos Jumala osoittautuu joksikin muuksi, kuin mitä hän on luvannut olla, mihin me sitten voimme enää luottaa ja kehen suunnata katseemme.

Kanaanilainen nainen huusi apua tyttärelleen, mutta Jeesus käänsi katseensa. Opetuslapset yrittivät puhua naisen puolesta, mutta Jeesus ilmoitti tylysti, ettei hän ole tullut muita kuin Israelin kansaa varten. Nainen jatkoi sinnikkäästi huutoaan ja sai lopulta kuulla Jeesuksen lohdulliset sanat ja nähdä tyttärensä parantuvan.

Kun Kristus tuntuu katsovan muualle, meidän uskomme horjuu ja rakkautemme katoaa. Silloinkin me kuitenkin yhä edelleen toivomme, että hän kaikesta huolimatta näkee meidät. Psalminkirjoittajan kanssa huudamme kuin tyhjyyteen: ”Muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi”, ja toivomme hänen lopulta katsovan meihin, niin kuin hän katsoi tuohon kanaanilaiseen naiseen ja hänen tyttäreensä. Kun usko on mennyt ja rakkaus kadonnut, suuntautuu katseemme toivon varassa Jumalan Karitsaan, joka ottaa pois maailman synnin.

Kuoro aloittaa, juhlakansaa pyydetään mukaan säkeistöihin 2, 4 ja 5.

* * *

Apostoli Paavali kirjoittaa: ”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta.” Tuon ajan kuvastimet olivat hiottua kuparia, joka heijasti vain samean kuvan. Katsoessamme iankaikkisia näköaloja emme siis Paavalin mukaan näe kirkkaasti ja selvästi, vaan sameasti ja epätarkasti. Paljon jää salatuksi. Tästä meille kertoo Siionin virsi 94.

Koska Jumala on salattu, hänen ja meidän välillemme jää ikään kuin verho, josta pilkistelee vain vähän valoa tälle puolen. Siksi katsekontakti Jumalan kanssa ei johda siihen, että sen myötä kaikki olisi selvää ja kirkasta. Päinvastoin: Jumalan salaisuuksien vaikutuspiirissä syntyy paljon kysymyksiä, joihin ei täällä ajassa saa vastauksia. Kirkas ja selkeä katsekontakti on luvassa vasta ajan rajan tuolla puolen.

Salattu Jumala on kuitenkin raottanut vähän verhoa välillämme tulemalla ihmiseksi Jeesuksessa. Jeesuksen elämä, opetukset ja teot, kärsimys, kuolema ja ylösnousemus näyttävät meille riittävällä tarkkuudella sen, millainen Jumala meillä on. Katseidemme suunta on selvä. Urkujen palkeiden kolinan yli nousee tänäänkin seurakunnan veisuu: ”Oi Jumalan Karitsa, joka pois otat maailman synnin” – eikä siinä puhuta ”Hiltusesta yhtään mittään”.

Kuoro veisaa parittomat ja juhlakansa parilliset säkeistöt. Viimeiseen yhdymme kaikki yhdessä.