Mitkä herättäjäjuhlat 2025
Oletko tulossa ensi kertaa herättäjäjuhlille? Tervetuloa! Avaa tästä klikkaamalla pdf-tiedosto, josta saattaa olla apua.
Herättäjäjuhlat ovat yhdet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suurimmista hengellisistä kesäjuhlista, joka järjestetään aina eri paikkakunnalla. Järjestäjinä ovat Herättäjä-Yhdistys ja paikallinen seurakunta kumppaninaan paikkakunta / kaupunki.
Ensimmäiset herättäjäjuhlat järjestettiin Ylistarossa, Juho Malkamäen talossa, vuonna 1893. Ne muodostuivat vuotta aiemmin perustetun kustannusosakeyhtiö Herättäjän vuosikokouksen ympärille. Herättäjä-Yhdistyksen vuosikokous pidetään edelleen juhlien aikana.
Sittemmin juhlat on järjestetty vuosittain eri puolilla Suomea sotavuosia 1941 ja 1944 sekä koronavuosia 2020 ja 2021 lukuunottamatta. Vuosien 2020 juhlat tosin toteutettiin etäjuhlina verkossa ja vuoden 2021 juhlat virtuaalisesti Kauhavalta, joten Salon juhlat ovat järjestyksessä 131.
Juhlajärjestelyt
Juhlat vietetään säästä riippumatta taivasalla, juhlakentällä. Kentälle on rakennettu noin kuusi kilometriä penkkejä (joista saattaa löytää tuttuja nimiä!) ja niiden tuntumaan ruoka- ja kahvipisteet, vessat ja juhlatori.
Ruokamyynnistä vastaavat suurelta osin yrittäjät. Tuet silti Herättäjä-Yhdistystä ostamalla heiltä ateriasi.
Juhlajärjestelyistä vastaavat juhlapaikkakunnan kunta, seurakunta ja Herättäjä-Yhdistys. Järjestelyt toteutetaan pääosin talkoovoimin, ja kaikkineen talkoolaisia tarvitaan noin 1000.
Juhlien ohjelma
Ohjelman perusrunkona ovat seurat. Noin tunnin mittaisissa seuroissa vuorottelevat lyhyet puheet ja virret, joita veisataan säestyksettä heränneiden omasta Siionin virret -nimisestä virsikirjasta, joka on myös verkossa ja mobiilisovelluksessa.
Seurojen lisäksi juhlilla on oheisohjelmaa lapsille ja nuorille sekä mm. erilaisia tapaamisia, konsertteja jne.
Juhlien kohokohtia ovat lauantain päiväseurat, jotka alkavat virrellä Jumala ompi linnamme, sunnuntain messu ja sunnuntain päätösseurat.
Päätösseurojen viimeisen puheen lopuksi juhlaväki vaipuu polvirukoukseen, jonka jälkeen noustaan seisomaan ja veisataan kiitosvirsi Herraa hyvää kiittäkää. Sekä Jumala ompi linnamme että polvirukous juontavat juurensa herännäisyyden historiassa merkityksellisiin Kalajoen käräjiin 1830-luvulla.
Välittömästi virren jälkeen juhlavieraat auttavat juhlien purkutalkoissa kantamalla penkkilaudat ja niiden metalliset jalkapukit pinoihin kuljetettaviksi seuraavan vuoden juhlapaikkakunnalle.
Herättäjäjuhlien osallistujamäärä liikkuu 20 000-25 000 välillä.