Eino Rauha
>> Kuuntele puhe klikkaamalla tästä (soitin avautuu uuteen ikkunaan)
lauantai 6.7.2024
aamuseurat klo 8.30
Eino Rauha
Kohtaaminen
Olemme nyt juhlilla meren äärellä. Täällä tiedetään millaisen voiman merituuli voi purjeisiin antaa, kun se kuljettaa purjehtijaa selältä kohti kotisatamaa. Tuuli on voimatekijä.
Kun äitini aikoinaan toimi aivan tämän kentän tuntumassa sijainneessa sotasairaalassa hoitajana, hän tunsi valoisan viestinnän merkityksen sodassa haavoittuneiden ja rampautuneiden sotilaiden kohtaamisessa, jopa toipumisessa. Kun minä ja sisareni olimme lapsia, hän herätteli meitä kesäaamuun avaamalla Pyhäjärven kodissamme makuukamarin oven ja toivotti: ”Aurinko paistaa ja tuuli on etelässä.” Mieluisaa oli herätä uuteen päivään.
Äiti herätteli meitä muutenkin. Hän neuvoi panemaan käsiä ristiin ja opetti iltarukouksen, jossa pyydetään ”Armias ole suojani” ja jos ”sijaltain” ei aamulla noustaiskaan, niin Luoja ottaisi luokseen. Elämän täyttymisen päämäärä oli selvä, armollisen Jumalan taivas.
Äitien toiminnassa on nähty merkittävää esikuvallisuutta. Herran sana ilmaisee sitä näin: ”Niin kuin äiti lohduttaa lastaan, niin minä teitä lohdutan.” (Jes. 66:13a) Herramme lohdutuksen alla saamme olla näillä juhlilla, mistä elämän tilanteesta sitten itse kukin olemme tänne tulleetkaan.
Kerran kaksi nuoristyönohjaajaa tapasi toisensa. Toinen heistä oli kunnan palveluksessa, toinen seurakunnan. Kunnan työntekijä totesi seurakunnan palvelijalle:”Teillä on se kohtaamisen oppi.” – Onhan se, sitä ei voi kieltää. Kristinuskon historia on kohtamisten historiaa ja samalla toimivaa todellisuutta.
Maailman historian merkittävin kohtaaminen oli siinä, kun Jumala Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa kävi kohtaamaan tätä langennutta maailmaa ja antoi hänessä kertakaikkisen uhrin syntiemme sovitukseksi. Pimeyteen murtautui armon valo. Evankeliumin sana toteaa: ”Näin Jumala hyvyydessään armahtaa meitä. Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto. Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle.” (Lk 1:78,79) Syntisyytensä vaivaaman ihmiskunnan puoleen on katsonut ja katsoo armon valo. Se avaa meille ansiottomillle tulevaisuuden ja toivon. Kristuksen ansion tähden meillä on tie sovituksen rauhaan niin Jumalan kuin lähimmäistemme kanssa.
Nämä juhlat täällä Vaasassa ovat myös kohtaamisen juhlaa. Keitähän me näillä juhlilla saamme tavata. Kun heränneet ovat aikoinaan toisiaan tavanneet, toinen on voinut kysyä toiselta: ”Miten on taistelusi laita?” Siinä mentiin suoraan asiaan. Taisteluahan elämä on, vaikka Kristus on jo kaikkein vaikeimman taistelun voittanut. Kiusaaja muistaa meidät hyvin, vaikka me unohtaisimme hänet. Hänellä on oma puhalluksensa Herramme Hengen tuuleen. Miten kovaa taistelu sydämen maastossa voikaan olla, Sananlaskujen sana antaa tästä tuntumaa: ”Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi – siellä on koko elämän lähde.”(4:23) Tässä alkaa soida tuttu virren sana: ”Herraamme aina luottaa saa, kun tunto meitä soimaa. Me saamme sanaan uskaltaa ja pyytää armon voimaa.”(VK 387:5a). Ihmeellinen voimatekijä Herran armo on.
Muistan uskonnonopettajaani. Hän ei paljon liitutaulua käyttänyt, mutta kun hän sitä käytti, taululle ilmestyi sana ARMO, että minäkin muistaisin olennaisimman elämästä. Mutta miten se armo mahtaa meissä vaikuttaa, voiko arjen elämänmenossa käydä niinkin, että se siivilöityy meidän käsissämme vaillinaiseksi: kun jollekin yritän anteeksiantaa, niin perään voi tulla lisäys ”mutta unohtaa en voi”. Herran armo on kuitenkin kokonainen ja täysi. Kun se puhdistaa, niin kaiken se puhdistaa.
Aivan tämän kentän vieressä ovat entiset kasarmirakennukset, joissa toimi Pohjanmaan Jääkäripataljoona, kun aloitin asevelvollisuuden suorittamisen syksyllä 1962. Ensimmäisen aamun herätys oli ”ikimuistoinen”. Äänilataus ”komppaniassa herätys” oli niin selkeä, ettei jäänyt ollenkaan epäselväksi, mistä nyt oli kysymys. Syntinen ruumis, Pyhän Hengen temppeliksikin kutsuttu oli saatava heti liikkeelle, jos salamannopeasti, sen parempi. Päivän toiminnat alkoivat. Tätä herätystä muistaen kyselen, mitä herätettävää aivan erityisesti meissä tämän ajan ihmisissä voisi olla. Herramme tarkka katse tietää tämän ja näkee tämän. Mutta juhlan tunnuksen pyyntö antaa aiheen ajatella, että töitä Herrallamme meissä riittää. Kunhan ei kuitenkaan kävisi niin, että Johannes Kastajan sana suhteestaan Kristukseen muuttuisi meidän käsissämme päinvastaiseksi, että me itse kasvaisimme ja Kristus vähenisi. Efeson seurakunta sai aikoinaan sellaista postia, jossa luki: ”Herää, sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus on sinua valaiseva!” (5:14) Heitähän kehotettiin elämään valon lapsina. Se on myös meidän jalo kutsumuksemme. Herramme itse meitä siinä auttakoon.
