Lataa puhe pdf-muodossa tästä.

>> Kuuntele puhe klikkaamalla tästä (soitin avautuu uuteen ikkunaan)

perjantai 5.7.2024
aattoseurat klo 18.00
Ulla Mäki-Lohiluoma

Hyvä juhlaväki, rakkaat ystävät. Tervetuloa juhlille ja Vaasaan! Teitä on odotettu.

40 vuoden kokemusasiantuntijana voin kertoa, että olette tulleet mukavaan kaupunkiin. Täällä on hyvä elää ja asua. Mielekästä työtä on löytynyt. Lasten on ollut täällä hyvä kasvaa ja harrastaa. Sairaalasta saa hyvää hoitoa. Kaikki muukin on lähellä. Teollisuus- ja kulttuurikaupungin kansainvälisyys antaa tilaa hengittää. Ihmiset ovat täällä moniarvoisia ja enemmistöltään suvaitsevaisia.

Täällä menee siis aina hyvin, kuten Strömsön kotikaupungissa täytyykin? Ehkä ei sittenkään. Pahin tilanne oli ehkä vuonna 1852. Tuolloin Vaasan keskusta – tuolla 7 km päässä – paloi lähes kokonaan. Siitäkin on aikanaan selvitty. On lähdetty rakentamaan uutta. Setterbergin asemakaava tässä meren rannalla ja leveät puistikkokadut ovat varmistaneet, että monet 1800-luvun rakennukset ovat edelleen käytössä.

Näiden juhlien teema ”Purjeisiini tuulta anna – Ge vind i seglen” oli uskoakseni silloinkin – noin 170 vuotta sitten – eteenpäin saatteleva, rohkaiseva ja toivoa antava viesti. Mikä sen sopivampi teema onnellisessa Vaasassa. Onhan toivoa usein rinnastettu onnellisuuteen.

Kuinka löytää uusi suunta, kun kodit olivat palaneet kaupungin mukana? Entä mistä loppuun palanut ihminen voi löytää onnea, tai edes kipinän toivoa?

1700-luvun lasten rukouksessa ”Gud som haver barnens kär” käsitellään onnea. Suomenkielisessä virsikirjassa tuttuna ”Ystävä sä lapsien” -virtenä. Runoon on 1800-luvulla lisätty rivit: ”Lyckan kommer, lyckan går, den Gud älskar, lyckan får”.

Ihmettelin lapsena tuota suvussa mukana kulkeneen seinätaulun lausetta ”Den Gud älskar, lyckan får”. Tuleeko onni vain niille, joita Jumala valitsee rakastaa. Tai vain niille, jotka rakastavat Jumalaa riittävästi ja oikein? Molemmat lapsen tulkinnat osoittautuivat onneksi vääriksi. Ja tuo runon loppulausekin on myöhemmin muutettu.

Vaatimuksen henki oikealla tavalla elämisestä ei kuitenkaan ole vieras meille 60- ja 70- luvun lapsille ja nuorille. Sama asenne taitaa toistua myös nuoremmilla sukupolvilla.

Haluaisimme toimia tai ajatella aina oikein, jaksaa enemmän, saada enemmän aikaan työssä ja kotipiirissämme, olla kaikessa ajan tasalla, tässä monella lailla hankalassa yhteiskunnassa ja maailmassa. Haluaisimme antaa itsestämme enemmän lähimmäisille lähellä ja kaukana. Ja aina pitäisi näyttää hyvinvoivalta; niinhän muutkin näyttävät tämän päivän lukuisissa viestintäkanavissa. Eipä ihme, että niin moni meistä uupuu ja masentuu tällä lailla ansaittua onnea etsiessämme.

Näinkö meidän toivotaan elävän? Mitä ihmettä Kristus, meidän puolestamme ristillä kuollessaan sitten tarkoitti?

Mitä kristinuskon alkuaikojen teologit asiasta pohtivat? Johannes Khrysostomoksen, eli Kultasuun, noin 400-luvulla pitämä pääsiäissaarna oli mitä hienoin ylösnousemuksen, rakkauden ja suvaitsevaisuuden ylistys. Hän asetti puheessaan uskon keskukseksi Kristuksen, joka kutsuu juhlaan jokaisen – niin paastonneet kuin paastoamattomat, itsensä kieltäjät ja kevytmieliset. Kultasuun julistamaan iloon ei mahtunut moralismin hiventäkään: ”Älköön kukaan peljätkö kuolemaa, sillä Vapahtajan kuolema on meidät kuolemasta vapahtanut.” Tässä ortodoksikirkon vierellä on luonnollista lainata piispa Ambrosiusta, joka totesi Kotimaa-lehden pääsiäisnumerossa Kultasuuhun viitaten: ”Tuo viesti on pääsiäisen rajuin otsikko, meille moralisteille, meille moraalittomille, jokaiselle meistä”.

Mitä Raamattu ja Suomen evankelisluterilainen kirkko, kristinuskon monien vaiheiden jälkeen, haluaa meille tänään viestiä? Mitkä ovat herännäisyyden painotukset meille tämän päivän ihmisille?

Herännäisyys, eli körttiläisyys, puolustaa arkaa ja ikävöivää uskoa, jossa Kristuksen ja ihmisen väliin ei aseteta mitään. Armo kuuluu kaikille. Herännäisyyden piirissä korostetaan Jumalan suuruutta ja ihmisen pienuutta. Toiselta ihmiseltä ei kysellä hänen parannuksestaan tai uskonratkaisustaan. Usko ja elämä ovat Jumalan kädessä. Hän antaa ja ottaa ajallaan sen, mitä kaipaava ihminen tarvitsee. Omavoimaisuudella, eli ihmisen omilla voimilla ja kyvyillä, ei rakenneta maantietä tuonpuoleiseen. Viisas purjehtija ei toivo myrskyn lähentyessä rukouksessaan tyyntä säätä, vaan Jumalalta voimia selvitä tulevissa olosuhteissa. Toivon ydin löytyy sieltä, missä ihminen luopuu omista pyrkimyksistään ja rauhoittuu luottamaan Jumalan armoon, ei omiin voimiinsa.

Herättäjäjuhlat antavat sinulle, hyvä kuulija, mahdollisuuden unohtaa omat vajavaisuutesi, tekemättömät työt ja hoitamattomat asiat. Parhaansa tehtyämmekään emme aina pääse eteenpäin tai saavuta onnistumisia ja onnea. Elämässä kulkee mukana pieniä ja isoja huolia, surua ja kaipausta, jopa toivottomuutta. Siunausta ja johdatusta saamme siltikin kysellä, valojen ja pimeyksien reunoilla sekä päättämättömyyksien keskellä.

”Ystävä sä lapsien” -virren ensimmäinen säkeistö on rohkaiseva: ”Minne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa. Onni täällä vaihtelee, taivaan isä suojelee.” Siionin virsissä on myös monia lohduttavia rukouksia. Aholansaaren rippikoulun Paavon pirtin hämärässä, virren 180 Jaakko Haavion runo alkoi aueta yhtenä rakkaimmista.

Myöhemmissä elämän vaiheissa sen monitahoiset merkitykset ovat kuljettaneet elämässä eteenpäin, taas uudelleen.

Suo, Jeesus, hellä mieli ja ystäväisi kieli
alati ollaksemme lohduksi toisillemme.

Pois ota mestarointi ja tuomitseva sointi
minunkin äänestäni, ylhäinen ystäväni.

On väsynyttä monta, heikkoa, toivotonta,
ihmisten sanat kovat kun heitä lyöneet ovat.

Lohduttajamme hyvä, suo rauha enentyvä.
Sen virrata suo meihin ja meistä uupuneihin.