Lataa puhe pdf-muodossa tästä.

>> Kuuntele puhe klikkaamalla tästä (soitin avautuu uuteen ikkunaan)

sunnuntai 7.7.2024
päätösseurat klo 13.30
Tiina Keinänen

1800-luvun lopulla maailman meriä seilasi vaasalainen fregatti Triton, joka tuli tunnetuksi erityisesti erikoisesta onnettomuudesta. Vuonna 1898 14 miehistön jäsentä katosi jäljettömiin paluumatkalla maista laivaan Uudessa Kaledoniassa. 12 näistä kadonneista olivat Palosaarelta ja Vaasan lähiympäristöstä. Triton on paitsi vaasalaisen merenkulun, myös meren vaarojen symboli.

Vaasassa tunnetaan meri ja sen vaarat. Meri on kuitenkin myös antanut elämää. Se on kuljettanut kautta aikojen ihmisiä tänne ja täältä pois. Monet kielet ja kulttuurit ovat tulleet arkiseksi osaksi kaupungin elämää jo vuosisatoja sitten, eivät suinkaan vain lähimenneisyydessä. Jo keskiajalla Vaasan seudulta löytyi yksi Pohjanlahden vilkkaimmista kauppapaikoista. Monikulttuurisuus on aina ollut osa Vaasaa ja suomalaisuutta.

Näillä Vaasan herättäjäjuhlilla olemme tunnusvirren sanoin pyytäneet tuulta purjeisiimme. Virressä merimatka suuntaa turmeluksen maailmasta koti ikuista elämää. Saman matkan tekijöitä me olemme tänään täällä.

Juhlatunnuksen sisältävässä säkeistössä virsirunoilija Holmsten viittaa kertomukseen, jossa opetuslapset hädissään herättävät myrskyn keskellä nukkuvan Jeesuksen. Kaikki kolme synoptikkoa, Matteus, Markus ja Luukas, kertovat opetuslapsista ja Jeesuksesta myrskyssä, joku niukemmin, joku laveammin.

Markuksen mukaan Jeesus nuhteli tuulta ja aaltoja ja tyynnytti myrskyn. Sitten hän kysyi oppilailtaan: ”Miksi te noin pelkäätte? Eikö teillä vieläkään ole uskoa?” Kaiken tämän nähtyään ja kuultuaan opetuslapset vasta pelkäsivätkin.

Olen aivan varma, että fregatti Tritonilla pelättiin aika ajoin. Olen myös vuosien varrella monikulttuurisuustyön pappina nähnyt pelon ja arkuuden, kun uutta elämää aloitetaan täysin vieraassa maassa ja kulttuurissa, etenkin kun takana kotimaassa on todellakin ollut syytä pelätä.

Jeesus ei nuhtele oppilaitaan myrskyn pelkäämisestä, ei kuoleman pelosta, joka kuuluu ihmisyyteen. Sen sijaan Jeesus kyselee opetuslasten uskon perään. Miksi, ette luottaneet, vaikka minä olin veneessä? Kristuksen seurassa ei ole syytä pelätä. Hän antaa elämän, matkan ja tuulen purjeisiin.

Pelko on inhimillistä. Tunteena se voi olla hyvinkin hyödyllinen vaikkapa silloin, kun se suojelee meitä vaikkapa uhkarohkeilta yrityksiltä. Ja tunteet pitää tuntea. Pelko voi kuitenkin myös ottaa meistä vallan niin, että rakkauden ja lähimmäisyyden sijasta syntyy vihaa ja halveksuntaa. Ksenofobia, muukalaisviha, on tuttu asiana jo Raamatusta. Pelosta kumpuava viha on synnyttänyt milloin antisemitismiä, milloin rotuerottelua, milloin kansanmurhia: viimeisimmäksi miehitetyssä Palestiinassa, Gazan kaistalla.

Pelosta kumpuava viha on synnyttänyt rasismia ja ihmisvihaa myös täällä Suomessa. Järkyttyneenä olen seurannut, kuinka ihmisarvoa mitätöivä puhe on hiljalleen muuttunut fyysiseksi väkivallaksi myös tässä yhdessä maailman turvallisimmista yhteiskunnista.

Tällainen pelko pitää nitistää. Siihen pelkoon pitää pyytää Kristus rinnalle antamaan tuulta purjeisiin. En tiedä, onko se lopulta juureltaan samaa vai eri pelkoa kuin opetuslasten pelko myrskyssä tai Tritonin miehistön pelko oudon katoamistapahtuman äärellä. Opetuslapsissa pelkoa herättävät sekä myrsky että Jeesuksen toiminta, joka edustaa outoa ja tuntematonta. Pahimmillaan pelko johtaa vihaan ja tuhoon, ja silloin tarvitaan Kristusta rakastamaan sydän ehjäksi.

Pelko voitetaan solidaarisuudella. Pelko voitetaan tunnustamalla toisen ihmisen ihmisyys. Pelko voitetaan radikaalilla lempeydellä. Pelko voitetaan rakkaudella. Tähän kaikkeen Jeesus antaa esimerkin evankeliumeissa. Olen viime viikkoina miettinyt erityisen paljon sitä, mikä Vaasassa ja vaasalaisissa on kaikkein parasta. Vastaus on: solidaarisuus. Toki rasismi on totta täälläkin, mutta vuosien varrella olen myös nähnyt ihmisen ja luomakunnan puolesta puhumista yllättävissä paikoissa, olen nähnyt kuinka ovet aukeavat pakolaisille, olen nähnyt, kun opiskelijakunnat huolehtivat kaikkien yhdenvertaisuudesta, olen nähnyt, kun Pride-kulkueet marssivat pitkin katuja. Myös tämä on kaikki totta.

Pelko voidaan voittaa, kun Kristus on veneessä. Miten erilainen maailma voisi olla, jos me oikein todella, siis aivan oikeasti ottaisimme todesta sen, että kristillisen uskon ydintapahtumassa, eli Kristuksen ristinkuolemassa, on kyse sovituksesta, sovinnosta. Kristillisen uskon ytimessä on sovinto. Rakkaus, ei pelko eikä varsinkaan viha. Usko, armo ja evankeliumi saavat aikaan todellisen transformaation.

Kallis ystävä. Toivottavasti nämä Vaasan juhlat ovat antaneet sinulle tuulta purjeisiin. Kanssasi samaa matkaa tekevänä haluan sanoa: Ei anneta pelolle eikä epätoivolle valtaa. Tritonilla taatusti pelättiin, mutta liikkeelle lähtivät. Aina tie ei ole suora, sillä Jeesuksen seuraaminen merkitsee ristin kantamista. Kun Kristus on veneessä, pelosta voi hellittää. Sillä pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan todellinen rakkaus voittaa kaiken pelon.