Lataa puhe pdf-muodossa tästä.

>> Kuuntele puhe klikkaamalla tästä (soitin avautuu uuteen ikkunaan)

lauantai 6.7.2024
päiväseurat klo 13.00
Matti Salomäki

Hyvä juhlaväki! Pitkin rannikkoa löytyy kirkoista purjein varustettuja kirkkolaivoja riippumasta katosta. Laivoja lahjoitettiin kirkkoihin esimerkiksi merihädässä Jumalalle annettujen lupausten mukaisesti. Kirkkolaivoja saatettiin antaa myös etukäteen vaaralliseksi tiedetyn merimatkan turvaamiseksi. Niitä nimitetäänkin votiivilaivoiksi; latinan sana votum tarkoittaa uhrilupausta, uhrilahjaa, rukousta tai toivomusta.

Myös vanhan kirkon opettaja Hippolytos (170–235) vertasi kirkkoa laivaan, joka purjehtii maailman merillä, mutta aallot eivät voi sitä tuhota. Kristus on itse mukana kirkkonsa elämässä ja ohjaa sen taivaaseen.

Näiden juhlien tunnusvirressä pyydetään tuulta purjeisiin. Kirkko on historiansa aikana kulkenut monen myrskyn läpi. On ollut vainojen aikaa, maallistumisen aikaa, sotien aikaa. Maailma muuttuessa kirkko on koittanut pysytellä mukana ajassa, mutta samalla kiinni sanassa. Välillä tuntuu, että kirkkolaivakin natisee liitoksissaan, kun tuulet heittelevät sitä moneen suuntaan. Moni kyselee muutosten keskellä: hajoaako kirkko? Tuntuu, että tuulten puhaltaessa jonkun täytyisi jo sanoa tuulelle: ”Vaikene, ole hiljaa”. Mutta onneksi tällä laivalla on kapteeni, joka huolehtii perille pääsemisestä läpi myrskyjen ja tyventen.

Psalmissa sanotaan: ”Mahtava on meren aallokko, mahtavampi vaahtopäinen myrsky, mahtavin on korkeuden Herra!” (Ps 93:4) Tuuletkin ovat Jumalan hallinnassa. Hän nostattaa myrskyt ja hän tyynnyttää ne. Olemme nähneet tuulen ja aaltojen valtavan voiman. Hirmumyrskyt ovat yleistyneet ilmastonmuutoksen seurauksena. Evankeliumista on tuttu opetuslasten myrskykokemus Galilean järvellä: kun opetuslapset olivat kauhun vallassa myrskyn keskellä, he herättivät Herran, joka nukkui veneessä. Herättyään hän käski tuulta ja se vaikeni.

Meidänkin elämässä puhaltavat monenlaiset tuulet. Välillä elämä tuntuu ajelehtivan vailla omaa hallintaa myrskytuulen viemänä. Toisinaan on helppoa antaa vain tuulen viedä ja mennä muiden mukana. Joskus lähellä puhaltavat kuoleman tuulet. Käy toteen psalmin sana: ”Kun tuuli käy hänen yli, ei häntä enää ole” (Ps 103). Tällainen tuuli muutti näidenkin seurojen puhujalistaa. Tuulta ei voi aina ennustaa. Se tulee yllättäen ja tuo milloin elämää ja milloin kuolemaa.

Telppäsniityllä Savon sydänmailla tuuli yllätti heinänteossa olleen väen. Kesken heinänteon tuli voimakas tuulenpuuska ja niityllä olleet kahden talon ihmiset kokivat kuin suuri käsi olisi kaatanut heidät maahan. Väki piti tätä Pyhän Hengen ilmestymisenä. Tilanteessa ilmeni myös kielilläpuhumista ja näkyjen näkemistä. Tämä sai aikaan mukana olleissa voimakkaan hengellisen herätyksen, joka levisi aluksi kyläläisten keskuuteen, sitten laajemmalle. Tätä tapahtumaa pidetään Savon herännäisyyden alkuna.

Samalla tavoin kerrotaan Apostolien teoissa helluntain tapahtumista. ”Yhtäkkiä kuuli taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat.” Tavallisen tuulen saa aikaiseksi auringon aiheuttama lämpötila- ja ilmanpaine-ero. Helluntain ja Telppäsniityn tuuli tuli ylhäältä alas. Se oli Jumalan lähettämä tuuli. Sellaista pyysi myös Väinö Malmivaara virressään: ”Oi Kristus, nyt kanssamme rukoile, ja Isäsi sinua kuulee. Niin saapuvat herätysaikamme ja taivaasta maan yli tuulee” (Virsi 504).

Onko tällainen tuuli nyt puhaltamassa, kun kuulemme varsinkin nuorten miesten kiinnostuksen kristinuskoon lisääntyneen? Uutisten täyttämien uhkakuvien äärellä moni kaipaa kestävää turvaa ja pysyviä arvoja, joiden varassa tulevaisuuteen uskaltaa mennä. Moni etsii vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Osaammeko tarjota näille etsijöille evästä, joka ravitsee kaipaavan ja kyselevän mielen?

Jumalan tuulet eivät ole ihmisten ohjailtavissa. ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee.” Mutta aina voimme pyytää, että Jumala antaisi virvoittavien ja uudistavien tuulien puhaltaa myös meille, kirkkoomme, herätysliikkeisiimme ja omaan elämäämme. Siinä missä myrskytuulet tuovat tuhoa ja kuoleman tuulet vievät rakkaitamme, nämä tuulet saavat kuolleen toivon heräämään ja hiipuvan uskon liekin leimahtamaan. Nämä tuulet kantavat meitä meren yli perille.

Juhlien tunnuksen virren säe jatkuu rukouksena, johon mekin voimme  yhtyä: ”Purjeisiini tuulta anna, mua kanna meren yli mailleni. Pidä, Jeesus, itse perää, Herra, herää! Muuten hukkuu haahteni.” Kun kuljemme myrskyjen keskellä, voimme huutaa: ”Herra, herää!” Hän ei ole kaukana, vain huokauksen päässä. Hän ei jätä meitä yksin myrskyn keskelle. Ole siis turvallisella mielellä myrskyjesi keskellä. Vaikka aallokko on kuinka mahtava, mahtavin on korkeuden Herra.