|
|
Rovasti Klaus Malmivaara, Hämeenlinna
”Missä olet Herra?” Olet varmasti esittänyt Jumalalle useinkin tämän kysymyksen. ”Missä Sinä olet?” Tieni on ollut usein niin pimeä ja olen huutanut apuasi. Olen huokaillut puoleesi, mutta et ole vastannut minulle millään tavalla. Olen jäänyt varjoon ja epätoivoon, mutta sisimmästäni kumpuavat virren kaipaavat sanat: ”Mua auta, Herra, mä toivon vaan!”
Herra on mukana näillä herättäjäjuhlilla, tuo salattu, mutta silti läsnä oleva Jumala. Hänen siunaaminaan olemme matkalle lähteneet ja Hän siunaa meitä näillä juhlilla. Jumalaa me olemme tulleet tänne oppimaan. Johanneksen evankeliumissa on sanat: ”Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Poika on opettanut meidät tuntemaan Hänet.” Kristus opettaa meidät siis tuntemaan Jumalan! Meillä on hyvä opettaja, Kristus, maailman valkeus! Siunaava Kristus on aina myös läsnä oleva Kristus! Olemme veisanneet Kristuksen mukaamme näille Kiuruveden herättäjäjuhlille. Kristus on kuullut kutsumme Siionin virsien sanoissa ja sävelissä. Saamme koskettaa Hänen haavojansa ja parantua synneistämme. Siinä on Jumalan tosi rakkaus meitä keskeneräisiä kohtaan! Jeesus kulki kansanjoukkojen keskellä opettaen, parantaen ja rakastaen. Hän rakastaa yhä syntistä ja kärsivää ihmistä. ”Hän on täällä tänään!” Kipujen mies ja sairauden tuttava on täällä tänään! Hän hoitaa meidän haavojamme, tuo kiusattu ristin mies.
Voimansa Jeesus sai hiljaisuudessa. Syrjäinen ja hiljainen paikka oli Hänelle Isänsä kanssa keskustelemisen paikka. Onhan totta, että Herrammekin väsyi! Siksi Hän on meille niin läheinen, koska Hän tunsi niin kuin ihminen tuntee! Hiljaisuudessa Jumala puhui ja vahvisti Jeesusta kestämään kivun ja tulevan ristin kuoleman.
Sairaus ja kuolema ovat varjoja elämämme tiellä ja tekevät kipeää. Sairauden ja kuoleman koulussa uskosta tulee tosi. ”Kuule Herra”, me huudamme taivasta kohti! On niin pimeää! Minua pelottaa! Silloin kun varjot peittävät elämäämme, Kristus on lähempänä meitä kuin arvaammekaan. Saamme sairastaa hänen sylissänsä. Paavali sanoo, että elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto. Voiko asiaa sen selvemmin sanoa! Rakkaamme ovat tallella Jumalan luona, näin uskon! Tässä toivossa kristikunta on kilvoitellut ja kilvoittelee sukupolvesta toiseen Herramme paluuseen asti. Ystävät, nyt on parannuksen aika, nyt on kilvoituksen aika. Sanoma parannuksesta ja armosta ovat Jumalan sanaa, ei hengellistä paatosta ja ihmisten keksimää omaa oppia. Armosta olemme pelastetut, mutta Jumalan sana on joskus totuuden kirvelevääkin sanaa. Meille syntisille se tekee hyvää.
Sanasta on salattu Jumala löydettävissä, ikuisesta sanasta. Johanneksen evankeliumi alkaa tutun koskettavasti: ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.”
”Valaise varjot tiemme” on juhlien teema tänä vuonna. Se on rukous, että tämä juhlakansa saisi nähdä vilauksen Jumalan kirkkautta muuten niin pimeässä elämän laaksossa. Rakastettu psalmi 23 sanoo lohduttavasti meille: ”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa…” Sisaret ja veljet, moni asia pelottaa meitä! Kun pelko kiusaa sinua, katso Kristuksen silmiin! ” Silmiisi katson, Jeesus. Jos tuomionkin kuulisin, katsoisin hyljättynäkin silmiisi helliin, Jeesus.” (SV 169:4). Ikävöivä usko on juuri tätä! Sen sinä ystävä tunnet varmasti sydämessäsi! ”Rukoilla jos en osaisikaan, niin ikävöidä häntä saan.” Näin veisaamme Jaakko Löytyn virressä. Jumala on suuri ja minä olen pieni! Niin tuttua, mutta niin vaikea ylpeän ihmismielen on tätä tunnustaa. Se pieneksi kasvaminen, kun on niin hankalaa. Mikään muu ei ole kuitenkaan Herramme edessä mahdollista. Aikuisen on kasvettava lapseksi, niin ihmeellistä usko Kristukseen on. Kristuksen tunteminen on sama asia kuin pyhän tunteminen. Pyhä on aina jotakin hyvin suurta.
Elia oli Jumalan puolesta taisteleva rohkea profeetta. Vainottuna ja tuskaisena Elia oli Hoorebin vuorella vainoojiansa paossa. Tuolla vuorella Elia kohtasi Jumalan, jonka puolesta hän oli taistellut. Tuo kohtaaminen puhuttelee meitä syvästi. Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa. Kun Elia sen kuuli, hän peitti kasvonsa viitallaan, meni ulos ja jäi seisomaan luolan suulle. Jumala oli läsnä!
Rakkaat ystävät! Hiljaisuudessa Jumalan pyhyys tuntui! Elia ymmärsi Herransa suuruuden – hiljaisuudessa! Miten me? Onko käsite pyhä kadonnut keskeltämme? Missä on pyhän tunteminen tänään? Ei pyhän tunteminen ole vain kovaa puhetta, komentelua ja omaa mestarointia. Se on rauhan tuntemista ja Kristuksen rakkauden kosketusta meidän sisimmässämme. Liian moni on uupunut henkisten paineiden alla ehkä sinunkin lähipiirissäsi. Liian moni! Tänään, jos koskaan tarvitaan tuota taivaallista hoitoa ja ihmisten rakkautta toisiaan kohtaan. Ollaan nyt Jumalan armollisessa sylissä ja luotetaan ja uskotaan, että Hän valaisee meidänkin tiemme varjot. – Herra on läsnä hiljaisuudessa!
|
|
