|
|
Opiskelija Leena Untamala, Helsinki
"Herra, kerrotko meille missä me käännyimme väärin kun näin eksyimme tieltä? Herra, tää erhe, se söi meistä aatosta jaloa ja puhdasta mieltä. Eikä vieläkään, vieläkään loppua näy. Ei vieläkään, vieläkään loppua näy. Täällä ihmiset kasvattavat mustaa sydämiinsä. Etkö sä muista ettet voi jättää meitä näin? "
Viimeiset seitsemän kesää olen saanut olla melko tiiviisti mukana Herättäjä-Yhdistyksen rippileireillä Aholansaaressa. Omana osa-alueenani on ollut musiikinopetus leireillä, eli niin kutsuttu leirikanttorointi.
Tämä äsken lukemani pätkä kuuluu erään suomalaisen pop-yhtyeen, Egotripin, lauluun, joka on kirjoitettu selkeästi rukoukseksi. Kyseistä laulua olemme kuunnelleet rippileiriläisten kanssa keskustellessamme siitä, mikä tekee musiikista hengellistä. Laulun sanat ovat pyörineet vuosien varrella mielessäni. Sen tajuaminen, että kaikki ei ole tässä maailmassa ja ihmisten elossa niin kuin pitäisi, saa laulajan osoittamaan kysymyksensä Jumalalle. "Herra, kerrotko missä me käännyimme väärin kun näin eksyimme tieltä? Herra, tää erhe, se söi meistä aatosta jaloa ja puhdasta mieltä."
Olemme kääntyneet väärin. Tämä lohduton ajatus on jäänyt kummittelemaan ajatuksiini. Missä vaiheessa me käännyimme ja mikä sai meidät kääntymään? Voiko tästä vielä selvitä oikealle tielle? Olen ollut elämässäni aina hieman patalaiska, varsinkin asioiden pohtimisen suhteen. Vaikka kaikki maailman vääryydet, sekä ihmisiä että luontoa kohtaan, ovatkin herättäneet minussa tunteita sekä muutoksenhalun omaan elämään, ei muutoksesta ole tullut pysyvää tilaa. Oma mukavuudenhalu on melko hallitseva tunne eikä se ole peitottavissa kovinkaan helposti.
Kuitenkin viime vuosina, pikkuhiljaa, olen alkanut taipua siihen ajatukseen ettei tästä elämästä kunnialla selviäminen ole itsestään selvää. On tehtävä valintoja, monesti myös vaikeita sellaisia. Valinnoillani voin vaikuttaa uskomattoman moneen asiaan. Erityisesti minua on pohdituttanut ajatus siitä, että olen vastuussa oman elämäni lisäksi myös niistä asioista, jotka tulevat elämän eri tilanteissa vastaan. Olen vastuussa siitä mikä kohdalleni osuu ja mihin voin vaikuttaa. Vastuu ulottuu tähän aikaan missä me nyt elämme. Se ulottuu myös tulevien sukupolvien aikaan, niin satojen, kuin tuhansienkin, ja jopa satojen tuhansien vuosien päähän.
Palaan takaisin tiehen. Tie, jolta me käännyimme väärin, on epäitsekkyyden, vastuun, välittämisen ja rakkauden tie. Näitä asioita me tarvitsemme täällä eläessämme, selvitäksemme toistemme kanssa ja säilyttääksemme tämän ihmeellisen ja elintärkeän maapallon tuleville sukupolville.
En väitä että olisin omassa elämässäni onnistunut pysyttelemään tällä tiellä. Joka päivä kamppailen mielessäni asioiden kanssa, joilla voisin vaikuttaa. Valitako enemmän vaivaa vaativan mutta samalla esimerkiksi ekologisen vaihtoehdon, vai helpomman mutta silti luontoa saastuttavamman vaihtoehdon? Entä kun ystävä tarvitse apua? Antaako apunsa, vaikka sillä hetkellä auttaminen ei juurikaan kiinnostaisi, vai kieltäytyykö auttamasta, koska on mukavampi itselle olla näkemättä vaivaa asian eteen? Liian usein päädytään juuri jälkimmäiseen.
Elämä on valintoja täynnä. On mietittävä mihin suuntaan käännymme, ja mitä haluamme jättää jälkeemme. Laulun viimeiset lauseet kertovat paljon tämänhetkisestä tilanteesta: "Eikä vieläkään, vieläkään loppua näy. Täällä ihmiset kasvattavat mustaa sydämiinsä. Etkö sä muista ettet voi jättää meitä näin?"
|
|
