Rovasti Osmo Korkalainen, Kiuruvesi

”Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää.” (1 Joh.1:5)

Näillä sanoilla Johannes esittelee kirjeensä erikoislaatuisuutta ja julistuksensa sisältöä. Jumala on valo – määrittely oli sekä juutalaiselle että hellenistiselle uskonnollisuudelle hyvin tuttu. Tätä tuttua ilmaisua käyttäen kirjoittaja opettaa, että Jumala-yhteys on valossa vaeltamista, että oikea kristillisyys on pesäeron tekemistä pimeyden töistä, synneistä.

Herättäjäjuhliemme juhlajulisteen julkistamistilaisuudessa suunnittelija sanoi sitä esitellessään mm., että ”siinä on paljon valoa”. Joku voi julisteen jalkoja katsoessaan nähdä sen muutoin haaleana ja kalpeana, mutta nähkää siinä paljon valoa. - Jokapäiväisessä elämässämme me tarvitsemme paljon valoa. Valo on yksi elämän edellytys. Valo tekee ympäristön nähtäväksi. Valo asettaa pimeydelle rajat. Valossa näkyvät myös varjot.

Valot ja varjot vaihtelevat elämässämme. Niillä voimme kuvata elämän myötä- ja vastoinkäymisiä. Eräs henkilö kertoi helpolta tuntuneen elämänsä vaiheessa jo toivoneensa vastoinkäymisiä. Kun vuosien saatossa hänkin sai niistä osansa, hän sanoi: ”Voi armias, kun niitä alkoi tulla, niin niistä ei tullut sitten loppua.” Hän tunsi saaneensa ristiä ristin päälle ja elävänsä varjojen mailla. Mutta häntä lohdutti tieto, että on myös armoa armon päälle. Siinä on paketti: elämän risti kuorrutettuna armolla. Pieni ihminen saa turvautua Jumalan apuun ja uskoa, että kaikkine vastoinkäymisineen hän on sittenkin Jumalan kämmenellä. Siinä saa levätä ja uskoa, että lopulta valo voittaa.

”Jumala on valo. Hänessä ei ole pimeyden häivää.” Jumalaa me emme näe luonnollisilla silmillämme. Jumalan kirkkaus näkyy Kristuksessa. Kirkastusvuorella opetuslapsista Pietari, Jaakob ja Johannes saivat katsella kirkastunutta Kristusta. He näkivät, miten Jeesuksen kasvot loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo. Mutta kirkastusvuoren valosta ja hyvästä olosta heidän oli laskeuduttava elämän varjojen keskelle. Onneksi Vapahtajakin laskeutui sieltä ihmisten pariin. Häntä tarvittiin, ja edelleen häntä tarvitsemme valon tuojaksi monenlaiseen elämän pimeyteen.

Kristittyinä me tarvitsemme Jumalan sanan valoa. Psalminkirjoittaja sanoo: ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani” (Ps.119:105). Pieni lamppu voi valaista vain seuraavan askeleen, suuri valo näkyy kauas. Juhla-alueen keskellä oleva kirkko on kuin majakka. Se näkyy kauas päivänvalossa ja se näkyy keinovalaistuna pimeässä. Se on jokahetkisenä muistutuksena ja kutsuna vaeltaa valon lapsina, kehotuksena suunnata askeleemme sanan viitoittamaa tietä. Jumalan sanan valo valaisee meidän aikuisten, meidän lastemme ja lastenlastemme elämän vaellusta. Jumalan valosta riittää kaikille.

Me elämme kuoleman varjon maassa. Meitä kiuruvetisiä ja monia heränneen kansan ystäviä pysäytti noin kolme kuukautta ennen juhlia tullut tämän seurakunnan pitkäaikaisen ja uskollisen sananpalvelijan rovasti Viljo Porkolan kuolinsanoma. 95-vuotisen elämänsä aikana hän oli lukuisilla herättäjäjuhlilla myös puhujana. Edellisillä Kiuruveden herättäjäjuhlilla vuonna 1981 Viljo Porkola piti raamattutunnin. Hänelle Kristus oli kaikki kaikessa. Hän kehotti turvautumaan Jumalan sanaan ja painotti, että Kristus on syntisten pelastaja. Hän lainasi usein katekismuksen sanoja: ”Minä uskon, että Jeesus Kristus on minun Herrani, joka on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut ja voittanut minut vapaaksi kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan; että minä olisin hänen omansa ja eläisin hänen valtakunnassaan hänen alamaisenaan ja palvelisin häntä iankaikkisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän on noussut kuolleista, elää ja hallitsee iankaikkisesti. Tämä on varmasti totta.”

Tätä samaa vakuuttaa myös Johannes kirjeessään. Jumalasta valona puhuessaan hän jatkaa: ”Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. Mutta jos vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä” (1 Joh. 1: 6-7).

Valossa vaeltaminen merkitsee yhteyttä toisiimme ja yhteyttä Kristukseen. Siinä elämme Jeesuksen pelastustyön todellisuudesta ja anteeksiantamuksen tuomasta valosta. Niinpä sanomme edellä menneitä rakkaitamme ajatellen ja omaa kilvoitusta jatkaessamme tutun Siionin virren tavoin: ”Täällä on sota, kilvoitus, vaiva ja työ, Vaan siellä on päiväksi muuttunut yö, Kun nähdä saan kirkkaita kasvojasi Ja veisata iäti kiitostasi” (Sv 89:7).