Lehtori Arja Pentikäinen, Kiuruvesi

Tervetuloa herättäjäjuhlille! Tervetuloa Kiuruvedelle! Tervetuloa Ylä-Savon lempeisiin järvimaisemiin ja kirkonmäelle. Sinua on odotettu. Kun olet siinä juhlakentällä, tai matkalla tänne, me kiuruvetiset ja yläsavolaiset ystäväsi koemme, että unelmamme ovat toteutuneet. Sinä tulit.

Paitsi kauniit, meille rakkaat maisemat, kohtaat täällä aidon savolaisen immeisen, jolla on utelias suhtautuminen sinuun. Hän selvittää käden käänteessä, missä ollaan ehken tavattu aikaisemmin, vai ollaanko sitä kenties ihan sukulaisia.

Ja ollaanhan toki! Saman Taivaallisen Isämme lapsia kaikki! Hän hyvyydessään on sallinut meidän tulla jälleen yhdessä koolle, kuulemaan Sanaansa, veisaamaan yhdessä ja tapaamaan toisiamme. Suuret seurat ovat alkaneet. Ole tervetullut!

Eräänä huhtikuisena päivänä 28 vuotta sitten meidät toivotettiin tervetulleiksi asumaan Kiuruvedelle. Muutimme perheinemme tuohon viereiseen rivitaloon, jota silloin kutsuttiin ”rikkahe” rinteeksi. Kovin vaatimattomalta tuntui apupapin palkka, mutta ikkunasta avautuva maisema oli rikas.

Uuden kotimme ikkunasta näet avautui tämä juhlakenttä taustanaan Kiuruveden kirkko. Silloin, vuosi edellisten Kiuruveden herättäjäjuhlien jälkeen, tällä nurmikentällä erotti selvästi juhlavieraiden kävelyreitit. Nurmi ei kasvanut uudestaan aikoihin. Nehän olivat ne sateiset juhlat. Niiden jäljet näkyivät vielä vuosienkin kuluttua.

Toinenkin muuttopäivämme muisto on vahva. Saimme ensimmäisen vieraan. Seurakuntamme edesmennyt suntio Yrjö pistäytyi meillä kirkosta hautausmaalle kulkiessaan. Rauhalliseen tapaansa hän istui kanssamme hetken. Hän toivotti meidät tervetulleiksi. Tunsimme olevamme varmasti tervetulleita. Ja tunsimme olevamme jossakin.

Hyvä juhlavieras, myös sinä olet nyt jossakin. Olet meille rakkaalla paikkakunnalla, paikkakunnalla, johon seuraliike on jättänyt jälkensä. Täällä on totuttu kokoontumaan yhteen ja veisaamaan yhdessä. Monet tämän herätysliikkeen merkkihenkilöt ovat eläneet ja vaikuttaneet täällä ja ovat jättäneet meihin, tähän seutuun, ehkäpä koko Suomeenkin syvän jäljen. Jos haluat seurojen välillä kävellä tuolla läheisellä hautausmaalla, voit vakuuttua tästä. Saatat löytää paljon tuttuja nimiä, myös ihan äskettäin kirjoitettuja.

Monia tämä herännäisyyden jälki ärsyttää. Nähdään ennemmin pilalle mennyt nurmikenttä, kuin kuva täällä kulkeneesta ja kilvoitelleesta ystäväkansasta. Sen askel on monesti ollut raskas. Sen jättämä jälki muistuttaa elämän hauraudesta ja lyhyydestä, ihmisen pienuudesta suuren Jumalan edessä. Tämän ihminen mielellään torjuu. Hän haluaisi kulkea elämäänsä kepein askelin vailla huolen häivää.

Hyvä juhlavieras! Olemme valmistelleet näitä juhlia järjestelmällisesti noin kaksi vuotta. Ehkäpä joku aloitti suunnittelun jo edellisissä juhlissa v. 81. Joku meistä saattaa miettiä miten juhlat järjestetään 30 vuoden kuluttua, jos meille vielä juhlat annetaan. Varmasti me kaikki talkoolaiset voimme sanoa, että ihmeellisesti on Herra meitä hoitanut, sillä meistä huolimatta kaikki on nyt valmiina.

Juhlien järjestäjinä olemme kiitollisia siitä, että olemme saaneet olla mukana tässä palvelutyössä. Mutta nyt vasta juhla on juhla, kun sinä, hyvä vieraamme, olet tullut.

Kymmeniä vuosia sitten oli Heinäkylässä häät ja pidettiin hääseurat. Häätaloon oli tullut paljon väkeä. Muissakaan kylän taloissa sitä ei voitu olla huomaamatta. Koskapa väkeä oli paljon, myös veisuu kuului kauas ja kantautui erään pienen tytön korviin. Oli hän jo aiemmin huomannut, että jotain oli tekeillä. Sen oli saattanut päätellä myös aikuisten puheista.

Tämä pieni tyttö, ei voinut vastustaa kiusausta. Hän karkasi kotoa ja lähti vaeltamaan kohti seurapaikkaa, vaikka pihalta poistuminen oli jyrkästi kielletty selkäsaunan uhalla. Tyttö käveli paljain jaloin poikki peltojen ja laidunmaitten. Lettikin taisi siinä aueta, vaatteet likaantuivat ja lehmän lantaa tarttui jalkapohjiin.

Veisuu kuului tytön korviin yhä voimallisempana ja kiehtovampana. Kohta hän oli häätalon pihamaalla. Mitähän tuolla sisällä tapahtuu, keitähän siellä mahtaa olla, tyttö tuumi, eikä voinut vastustaa kiusausta astua sisälle, talon porstuaan. Kohta hän kuuli miehen askelten äänet. Pakoon ei enää ennättänyt. Askeleet tarkoittivat tytön mielestä vain yhtä asiaa. Hän oli tehnyt väärin ja nyt oli tullut rankaisemisen aika. Askelet lähestyivät. Tyttö ymmärsi likaisuutensakin. Hän kyyristyi häpeillen lattialle ottamaan vastaan moitteet, ehkäpä hän odotti lyöntejäkin. Kumpaakaan ei tullut. Kohta joku silitti hänen päätään ja ystävällinen ääni puhutteli häntä pieneksi ystäväksi. Luettiinpa hänelle vielä Herran siunauskin.

Tyttö lähti juoksemaan takaisin kotiin ja kertoi äidilleen tämän kummallisen tapauksen. Isäkin haettiin jostain paikalle kuuntelemaan ja pohtimaan karkulaisen rankaisemista. Mies, jonka tyttö kohtasi, oli heinäkyläläinen Aku Räty.

Kuulin tämän tarinan tuolta tytöltä itseltään kevättalvella. Hän kertoi, että tuo kohtaaminen oli jättänyt häneen syvän jäljen. Hyväksyvä ja rakkaudellinen suhtautuminen oli merkinnyt paljon. Hän ajatteli, että hänen saamansa siunaus oli aina kantanut elämässä.

Hyvä juhlavieras, tämä tarina kertoo myös Kristuksen suhtautumisesta meihin. Ehkäpä se kertoo myös meidän suhtautumisestamme Kristukseen. Pieni ihminen ja suuri Jumala kohtaavat. Jääköön tästä kohtaamisesta sinun sydämeesi näillä juhlilla ja koko elämääsi hyvä jälki!

Siunatkoon Kristus itse meitä läsnäolollaan! Tervetuloa!