Rehtori Petri Järveläinen, Lapinlahti

Iltoja on monenlaisia. On näiden herättäjäjuhlien lauantai-ilta. Mutta tässä illassa tiivistyvät suuremmat elämän illat.

Elämän illat merkitsevät jonkin päättymistä ja sammumista. Jollekin elämän ilta on koko elämän ilta. Toiselle se merkitsee työuran päättymistä. Kolmannelle ihmissuhteissa tapahtuneita muutoksia. Neljännelle jonkin muun elämänvaiheen päättymistä.

Omalla kohdallani yksi monenlaisista elämän illoista merkitsee sitä elämänvaihetta, josta runoilija kerran kirjoitti:

Elomme vaelluksen keskitiessä
ma harhaelin synkkää metsämaata
polulta oikealta poikenneena.
Ah, raskasta on sanoa kuink' oli
tuo salo kolkko, autio ja sankka!
Sit' aatellessa vielä muisti säikkyy.
Ei kaameampi itse kalma liene;
mut koska hyvää myös ma löysin sieltä,
kuvata muutkin tahdon tapaamani.

Taakse jääneisiin elämän ensimmäisiin päiviin liittyy ensimmäinen kirkkomuistoni. Vaikka olen kotoisin Helsingistä, se on täältä Kiuruvedeltä - joulukirkosta vuonna 1969. Sanoin suureen ääneen: täällä haisee lehmä! Ja kun kolehtihaavi meni ohitse, lausuin: en ehtinyt ottaa mitään. Aamuisin pappilaan tuli ensimmäinen pappi, johon elämässäni tutustuin. Tämä Viljo leikki kanssani joululahjaksi saamallani paloautolla.

Kymmenkunta vuotta myöhemmin istuin sateessa Kiuruveden herättäjäjuhlien lauantai-illan seuroissa. Kuuntelin puhetta siitä, miten se risti, joka on piirretty sinun ja minun kasvoihin kasteessa on Kristuksen risti. Se ei poista elämän pettymyksiä, mutta se tekee sen, että yksittäisen ihmisen rististä tulee pyhä salaisuus.

Kolmessakymmenessä vuodessa on muuttunut paljon. Yhteiskunta on toinen. Aatteellinen ilmasto on toinen. Kirkkokin on toinen.

Se ei ole enää sama herätysliikkeiden ja meille monille näille juhlille kokoontuneille rakkaan Jaakko Eleniuksen murjaisujen värittämä kansankirkko, kuten 1980-luvulla. Jotakin muuta se on. Ehkä parempi kuin entinen, mutta ei sama. Me, jotka olemme kirjanoppineita ja fariseuksia, tiedämme senkin, että myös teologia on muuttunut.

Kun se, minkä piirissä on elänyt ja toiminut, on painunut mailleen, on aika kulkea Jerusalemista Emmauksen tietä pitkin. Tuolla tiellä seuraan liittyy pyhä salaisuus, jota ei tunnista. Siellä käydään lävitse mennyttä ja menetettyä elämää ristin pyhän salaisuuden varjossa. Ei se ole niin, että tien varjojen valaistumiset tapahtuvat varjojen poistuessa. Tien varjot valaistuvat, kun ne asettuvat ristin pyhän salaisuuden varjoon.

Tässä varjossa sanotaan hyvästejä. Mutta tässä varjossa sanotut hyvästit ovat toisenlaisia kuin usein pahasti sanotut hyvästit. Suomenkielessäkin sana hyvästi viittaa hyvään eli viime kädessä Jumalaan. Vielä selkeämpi on ranskankielinen sana adieu, joka tarkoittaa myös Jumalalle, Jumalan haltuun. Adieu on kulkijan hyvä tervehdys taaksejätetylle. Se sisältää ajatuksen: ensi vuonna Jerusalemissa!

Oikein sanottu hyvästi elämän illassa on adieu. Emmauksen tien kulkijat olivat jättäneet hyvästejään menetetylle ystävälleen ja Herralleen. Sanottuaan adieu he sanoivat iltarukouksensa: ”Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan.”

Ja kun kaikki oli loppu, mitä silloin tapahtuikaan. Evankelista Luukas kirjoittaa: ”Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen. Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet.”

Tämä on kaikkien käsitysten, teorioiden, aatevirtausten ja oikeassaolemisten, kaikkien kirjoitusten summa. Tässä käyvät kaikki kirjoitukset toteen. Tässä kaikki kirjoitukset on selitetty ja avattu: Hän, joka on Sana, ei ole kirjainta, ei kertomus, ei käsitys, ei teologiaa, ei haalea muisto eilisen päivän valosta. Hän ottaa leivän, kiittää Jumalaa ja antaa sen meille. Kun näin tapahtuu, silloin tulee tien varjo valaistuksi ja silloin me näemme kasvoista kasvoihin. Silloin ei tarvitse käsitysten ja uskomusten kuvastinta, vaan vajavainen muuttuu täydelliseksi, silmämme aukeavat ja me tunnemme yhtä kirkkaasti kuin meidät itsemme tunnetaan.

Jää siis Herra luoksemme. Me olemme kulkeneet kauas Jerusalemista ja olemme väsyneitä, kun päivä joutuu jo iltaan. Hyvästi. Ensi vuonna Jerusalemissa!