|
|
Kansanedustaja Seppo Kääriäinen, Iisalmi
Olemme täällä toisiamme varten
Rukouksellisen tunnuslauseen "Valaise varjot tiemme" voi ottaa niin henkilökohtaisesti kuin yhteisöjenkin kannalta. Elämämme on vaeltamista, ja kyllä niillä teillä on tarjolla monenlaisia valoja.
Nuori Paavo Ruotsalainen hakeutui sisäisissä tuskissaan seppä Högmanin pakeille ja sai häneltä kuuluisaksi muodostuneen vastauksen: "Yksi sinulta poikaparka puuttuu ja sen yhden mukana kaikki: Kristuksen sisällinen tunto." Seppä puhutteli Paavoa poikaparaksi, olihan Paavo tuolloin 21-vuotias. Keskustelut seppä Högmanin kanssa avasivat silmät ja mielen: Paavo alkoi tutkia itseään rehellisesti. Tie valaistui; armo ratkaisee, eivät omat ansiot.
Elämämme on lahja. Olemme saaneet elämän lahjaksi ilman minkäänlaisia omia ansioita. Elämään onkin suhtauduttava niin kuin kallisarvoisimpaan lahjaan. Siitä on syytä tuntea syvällistä vastuuta. Siihen ei sovi elämän pilaaminen esimerkiksi kestämättömillä elämäntavoilla. Kun kantaa vastuuta elämänlahjastaan, samalla välittää toisista ihmisistä.
Meillä ei ole lupa aiheuttaa omilla edesottamuksilla ongelmia eikä vahinkoa toisillemme. Elämän lahjaan sisältyy vastuu lähimmäisistä, velvollisuus huolehtia toisista. Lähimmäisvastuu ei katso maantieteellistä etäisyyttä eikä ihon väriä. Olemme täällä toisiamme varten, olipa se toinen suomalainen, venäläinen, afganistanilainen, kreikkalainen tai kuka tahansa.
Köyhä antaa vähästään, rikas ei liiastaankaan, sanoo kansa. Tutkimus kertoo, että vähäosaisimmat ja vähän kouluja käyneet antavat keräyksissä ja vapaaehtoistoiminnassa suhteellisesti enemmän rahaa ja aikaa. Kysymys on laajemmin välittämisestä, myös henkisestä, hengellisestä ja sosiaalisesta tuesta. Kukaan ei voi elää täällä turvallista ja levollista elämää, ellei yhteiselämämme perustuslakina ole yhteisvastuun periaate.
Helsingin piispa Eero Huovinen kehotti uuden arkkipiispan, Kari Mäkisen, virkaanasettamismessussa Turun tuomiokirkossa 6. kesäkuuta kaikkia vastuuta kantavia "pitämään huolta itsestään ja koko laumasta". Huolen pitäminen ei tarkoita johtajan oman aseman ja etujen valvomista, vaan itsensä tutkistelemista. Piispa opastaa näin: "Huolenpitäminen omasta itsestä on sen kysymistä, kenen asialla minä olen."
Kun on noussut tai päässyt vastuunalaiselle paikalle ja vastaa alaisistaan ja yhteisistä asioista, silloin on tutkittava itsekriittisesti tekemistensä motiiveja ja päämääriä sekä niiden kestävyyttä.
Me suomalaiset elämme yltäkylläisyyden keskellä siinä mielessä vaikeita taloudellisia aikoja, että joudumme kansakuntana sopeuttamaan menot tuloihin. Sananlaskun mukaan suu on pantava säkkiä myöten.
Ei ole epäilystäkään, etteivätkö suomalaiset nytkin sopeudu ja selviydy. Yksi ehto on. Johtajien ja paimenten – siis vastuulliselle paikalle asetettujen naisten ja miesten – on osoitettava henkilökohtaista esimerkkiä erityisesti niissä tapauksissa ja päätöksissä, joissa koko kansalta ja suhteessa vähäosaisilta eniten edellytetään sopeutumista, säästäväisyyttä ja jopa tinkimistä.
Professori Juha Siltala on sanonut saman asian: "Moraalinen vastavuoroisuus rikkoutuu, jos joku saa tähtitieteellisen palkkion vain rakenteellisen asemansa perusteella ja vertaisryhmänsä tuella." Osuva kiteytys.
Johtajien on tutkisteltava itseään ja näytettävä esimerkillään tietä. Luottamus syntyy käyttäytymisestä; sanoista, teoista, asenteista. Jokaisen on kysyttävä itseltään, voiko minuun luottaa.
Halumme etsiä totuutta valaisee tietämme. Totuudenkaipuinen itsensä tutkistelu poistaa varjoja. Sisimpänsä ruotiminen voi tehdä kipeää. Omatunto pitää siitä huolen. Se kipu tervehdyttää. Rukous auttaa kipuihimme.
Olemme täällä toisiamme varten. Onko se yksi elämämme tarkoitus?
|
|
