Toimitusjohtaja Martti Kauhanen, Oulunsalo

Nyt on puhuttava rististä – ristin tiestä – oli ensimmäinen ajatukseni kun huomasin nimeni näiden juhlien puhujalistalla. Tuo tapahtui matkalla kohdaltani viimeiseen päätoimikunnan kokoukseen.

Mieleeni tuli tuo viereisen alttarin keskipiste - jo puhujan tavoin harmaantunut risti - joka jo toisen kerran on pystytetty samalle paikalle, juhlien tärkeimmälle paikalle. Sillä ensimmäisellä kerralla, 29 vuotta aikaisemmin sain olla mukana seuraamassa tuon ristin tietä kotikylältäni, naapurin metsästä sirkkelin kautta alttarille.

Nuo juhlat olivat omanlaisensa ristin tie jatkuvine sateineen. Niistä on jäänyt päällimmäisenä mieleen vain kaksi asiaa. Sunnuntain jumalanpalveluksen aikaan kävelin lopen uupuneena kirkonmäkeä alas toimistollemme, kyynel silmässä, luovuttaneena. Siinä oli evankeliumia nuorelle kenttäpäällikölle. Voi vain todeta, etteivät yltiöpäisenkään nuoren miehen voimat riittäneet pitämään kenttiä kunnossa sään haltijan voimia vastaan.

Toinen asia on muisto juhlien jälkeisen päivän purkutalkoista. Ristiä pois otettaessa sain kokea todeksi konkreettisesti virren tekijän ajatuksen: ”Herran ristin kantajiksi meidät kaikki kastettiin”.. Se oli noiden juhlien vaikuttavin kokemus kaiken työn jälkeen. Uudelleen samalle paikalle pystytettynä voimme todeta, miten risti kantaa meitä juhlilta juhlille.

Nuo muistot ovat kuitenkin katoavaisia, kuten itse ristikin aikanaan lahoaa. Tärkein tehtävä tuolla ristillä on muistuttaa meitä katoamattomasta, kuolemattomasta toivosta ja valosta, jotka Taivaallinen Isämme antoi meille kaikille ainoan poikansa ristinkuoleman kautta. Se kaikkein tärkein ristin tie on Herramme Jeesuksen Kristuksen oma ristin tie. Maallisesti ajatellen niin synkkä taival on meille kirkkauden ja toivon tie, jonka Kristus itse valaisi omalla Golgatan vaelluksellaan. Sen ansiosta voimme nyt levittää ilosanomaa armahtavasta Kristuksesta - vapahtajastamme, jonka oman kärsimyksen kautta meillä kaikilla on mahdollisuus päästä kotiin kerran.

Päätettyämme aikoinaan päätoimikunnassa näiden juhlien tunnuksesta tuli heti vahvasti mieleeni viereisen kotikirkon alttaritaulu, jossa kirkas valonsäde valaisee ristillä riippuvan Kristuksen ja hänen vierellään viimeisellä hetkellä armoa pyytäneen ryövärin. Virren sanoin: Armon valo lävitsemme aurinkona loistakoon, Herran lämmin katse yltää kylmimpäänkin pimentoon.

Toinen merkittävä kokemus ristin tiestä on Kuopion juhlilta vuonna - 89. Noilta juhlilta muistona on hyllyssämme pieni vaatimaton Mauno Rosendalin kirjanen – Silmäyksiä ristin tien salaisuuteen.

Tuon kirjasen suurin sanoma on sen etukannen taakse vähän horjuvalla lapsen käsialalla kirjoitettu viesti: "äidille ja isälle Kuopion herättäjäjuhlilta 9.7. 1989." Alla kaikkien neljän lapsen omakätinen nimikirjoitus – kaunolla kirjoitettuna nelivuotiasta nuorimmaista myöten. Ja nimien alla vielä lainausmerkeissä juhlien tunnus "Terve risti, ainoa toivo".

Tapamme oli ollut ostaa juhlilta lapsille joku muisto – usein lastenkirja. Nyt nuo lapset itse, vanhin vähän toisella kymmentä, läksivät keskenään ostoksille ja toivat äidille ja isälle tuon puhuttelevan muiston ja viestin - "Terve risti ainoa toivo". - Rakkaat ystävät, eikö siinä ole kaikki, kaikessa yksinkertaisuudessaan koko uskomme perusta - ainoa toivo ja ainoa valo, joka kantaa niin pilvisinä kuin aurinkoisina päivinä.

Usein me haluaisimme, ettei elämässämme olisi ristiä, odotamme, että asiat ovat järjestyksessä ja hyvin. On vaikea suostua siihen, että jokaisella matkalla on myös varjoisia päiviä. Unohdamme, että kirkas auringon valo helposti sokaisee meidät.. Varjosta katsoen valo näkyy paljon kirkkaampana.

Valoa ja toivoa voimme olla levittämässä joka päivä arjessa lähimmäistemme keskuudessa. Samalla on myös osattava suostua siihen, että lähimmäinen voi kantaa osan sinun ristiäsi, jotta taakkasi ei kävisi liian raskaaksi. Kuten aiemmin lainaamani virren säe jatkuu: Herran ristin kantajiksi meidät kaikki kastettiin lähimmäisen auttajiksi arkipäivän askeliin.

Kotonamme sängyn päädyssä on vielä yksi merkittävä risti muistuttamassa lasten kautta koettua evankeliumia. Pian 30 vuotta sitten 3-4 -vuotias esikoisemme halusi antaa äidille joululahjan. Isän pienellä avustuksella saatiin naulattua ristiin pari pientä karkeaa puulistaa ja äidin joululahja oli valmis. Äiti kysyi hämmästyen, miksi lapsi halusi antaa äidille ristin joululahjaksi. Lapsen vastaus oli selvä: "että muistaisit, mitä varten on joulu”". Niinpä, ilman pääsiäisen ristin tietä meillä ei juhlittaisi jouluakaan. Tähän ristiin on saatu monesti katsoa, kun oman elämän risti on ollut raskas kantaa.

Lapset eivät ehkä ymmärtäneet, minkä viestin vanhemmilleen antoivat sieltä Kuopion herättäjäjuhlilla. Tuon kirjasen lukeminen ei ole useinkaan edennyt kansilehteä pidemmälle mutta Rosendahlin oma viesti oli vahva kannanotto oman aikansa pinnallista evankeliumin julistusta ja nimikristillisyyttä vastaan. Samaa sanomaa kuin Paavon sana Viimeisissä Kiusauksissa. "Synti on sanottava synniksi, mutta ei lyöden eikä komentaen vaan pala kädessä pikottaen. Samalla on hyvä kuitenkin muistaa hunajanpisaran lohdutus, että suurinkaan syntinen ei milloinkaan ole suurempi Kristuksen armoa. Älä ole epätoivoinen. Toivo vain."

Tällä ristin tiellä emme kuitenkaan omin avuin pääse perille mutta lohduttavaa on, että meille riittää, kun vain nostamme katseemme kohti ristiä, kohti Kristusta. Siinä meillä on kirkkauden ja toivon tie edessämme. Tuon pienen merkittävän Rosendalin kirjasen loppusanoin: "Sinä olet syntisten vapahtaja, sairaitten parantaja, murheellisten lohduttaja. Osoita meille totuuden pyhä henki, elämän tie ja opeta meitä vaeltamaan sitä. Kirkasta meille ennen kaikkea Jeesuksen ristin suuri salaisuus, että kestäisimme taistelussa ja vihdoin voittaisimme elämän kruunun. Kuule meitä, suuri, kolmiyhteinen jumala Jeesuksen Kristuksen meidän Vapahtajamme tähden! Amen".

Hyvät Ystävät. Annetaan toivon kantaa meitä taas seuraaville juhlille. Lämpimästi tervetuloa kaikki ensi vuonna toiselle kotiseudulleni Ouluun.