|
|
Pastori Juha Ijäs, Taiwan
Hyvät juhlavieraat. Haluan välittää terveiset Taiwanin Luterilaisen kirkon työyhteydestä, työntekijöiltä ja kaikilta seurakuntalaisilta.
Talvisota oli päättynyt. Isäni oli vähän toisissa kymmenissä. Niin kuin monet muutkin karjalaiset, heidän oli jätettävä kotinsa ja muutettava venäläisten tieltä pois. He muuttivat Uukuniemeltä tänne Kiuruvedelle. Aluksi he asuivat vuokralla jossain tuolla aseman lähellä. Sitten isäni isä rakensi perheelle omakotitalon, joka kuulemma vieläkin on täällä jossain. Isoäitini sai opettajan työpaikan Oulusta ja isoisäni oli täällä Kiuruvedellä ylikonstaapelina.
Tällaista tarinaa isäni kertoi tässä jokin aika sitten, kun puhuimme näistä Herättäjäjuhlista. Elämä tuohon aikaan oli hyvin rikkonaista. Kaksi vuotta kului täällä Kiuruvedellä ja sitten muutettiin takaisn Karjalaan, kunnes sitten oli taas lähdettävä.
Itse olen oman perheeni kanssa elänyt myös liikkuvaa elämää. Kotia on vaihdettu laskujemme mukaan 16 kertaa. Paljon elämästämme olemme asuneet Aasiassa, Taiwanissa, jonne muutimme ensimmäisen kerran vuonna -88. Tosin vaimoni Anne oli elänyt tällaista maahanmuuttajan elämää jo paljon kauemmin, vanhempiensa kanssa jo vuodesta -67. Taiwaniin palaamme jo taas ylihuomenna, kun lähdemme seuraavalle kaudellemme.
Tässä maailmassa on paljon meitä maahanmuuttajia ja maassa muuttajia. Istuimme pari viikkoa sitten venäläisen ystäväperheemme kanssa kotonamme ja he jakoivat omia kokemuksiaan maahanmuuttajina olemisesta Suomessa. Lähetystyössä Taiwanissakin yhä useammin tapaa ihmisiä, jotka ovat esim työn tai avioliiton takia muuttaneet maahan ja elävät uusien ihmisten, uudenlaisten tapojen parissa. Saamme lähetystyöntekijöinä olla yhä useammin kohtaamassa myös näitä Taiwanin muukalaisia.
Elämä on jatkuvaa sopeutumista uuteen. Joskus siihen uuteen meitä viedään, joskus saamme vähän enemmän valmistautumisaikaa. Raamatussa sanotaan: ”Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia vaan me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee” (Hpr 13:14). Kristittyinä meidät on kutsuttu matkalle ja olemme tälle matkalle kerran lähteneet. Meitä viedään kohti uutta. Isälleni lapsena oli ihmeellistä nähdä, kuinka täällä Kiuruvedellä moni pukeutui mustaan körttiasuun. Siinä kristillinen usko ilmeni hänelle uudella tavalla. Oli muutakin uutta ja mielenkiintoista. Mutta oli varmasti myös paljon vaikeaa niin kuin monelle tuon ajan lapselle. Jumala on kutsunut meidät kohtaamaan uutta. Joskus uusi on mielenkiintoista. Usein uuden kohtaaminen on kivuliasta.
Oikeastaan me olemme kristittyinä maahanmuuttajia, maahanmuuttajia Jumalan valtakuntaan. Kristuksen kirkon maahanmuuttajina elämä voi olla pitkissäkin varjoissa kulkemista. Aikakirjojen kirjoittaja sanoo: ”Me olemme edessäsi vieraita ja muukalaisia. Elämämme maan päällä on kuin varjo, eikä meillä täällä ole toivoa” (1.Aik 29:15). Meidän toivomme on se valo, joka lähtee ylhäältä, Vapahtajastamme. Toivomme ei ole näissä maallisissa tavoissa tai muodoissa. Valo ei lähde täältä maailmasta. Yksi suosituimmista taiwanilaisista hengellisistä lauluista on tehty Psalmin 73 sanoihin. ”Taivaassa minulla on sinut. Sinä olet ainoa turvani maan päällä. Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyvät, Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti.”
Pari viikkoa sitten sain viestin Taiwanista. Siellä on eräs herra Li. Hän tuli seurakuntaamme noin kaksi vuotta sitten ja olemme saaneet yhdessä seurakuntalaisten kanssa kulkea hänen vierellään pienen matkan, jakaa hänen ilojaan ja surujaan. Kuulimme, että kun olemme takaisin Taiwanissa, hän voisi tulla kasteelle. Jotain on tässä matkan varrella tapahtunut hänen elämässään. Hän on valmis lähtemään kohti uutta, lähtemään tielle, jolle häntä on vähin erin opasteltu. Hän ei ole maahanmuuttaja Taiwanissa, mutta hän on maahanmuuttaja Kristuksen kirkkoon.
Emme ole maahanmuuttajina yksin. Meillä on vierellä kulkijoita, matkakumppaneita. Olemme kutsuttuja toinen toisemme matkakumppaneiksi. Tämä on yhteinen osamme. Me tarvitsemme toinen toisemme tukea, yhteistä jakamista ja esirukousta. Tätä me saamme kokea näilläkin juhlilla. Tätä tukea me olemme saaneet kokea omassa työssämme. Meidän puolestamme on paljon rukoiltu. Rukous on kantanut. Niin, että olemme jaksaneet kulkea niiden vierellä, joiden luokse meidät on lähetetty.
Tästä uudesta maahanmuuttajasta, herra Li´sta, olen hyvin iloinen. Tänään näissä seuroissa saamme olla erityisesti muistamassa heitä, jotka Vapahtajamme on armossaan kutsunut uusiksi matkakumppaneiksemme.
|
|
