Kirkkoherra Jorma Kukkonen, Hankasalmi

Nämä ovat lähtöseurat. Alun perin herättäjäjuhlien lähetysseurojen alkupuheenvuoron tarkoitus oli saattaa matkaan, siis lähettää uusia lähetystyöntekijöitä ensimmäiselle ja vanhoja, lomilla olleita uudelle työkaudelle.

Niin nytkin. Myöhemmin näissä seuroissa puhuu pastori Juha Ijäs, joka vaimonsa Annen kanssa on lähdössä ties kuinka monennelle työkaudelle Taiwaniin. Samoin lähtövalmisteluissaan elävät Katri ja Pekka Härkönen, mutta heidän työalueensa on vaihtumassa entisen Botswanan sijasta Tansaniaksi. Sinne suuntaavat lyhyelle jaksolle jälleen myös Marketta ja Antti Vanhanen. Ja muitakin eri lähetysalueille meneviä Lähetysseuran ja Heränneen Kansan Lähetysrahaston lähettejä täältä ehkä löytyy.

Lisäksi tälle herättäjäjuhlakentälle ovat edellisvuosien tapaan löytäneet tiensä monet eri lähetysjärjestöjen työntekijät niin kotimaasta kuin työalueiltakin. Täällä Kiuruvedellä on myös paljon entisiä lähettejä, jotka tulevat muiden lailla saamaan elämäänsä uusia voimia jatkaakseen ja jaksaakseen sen Herran palveluksessa, jonka työhön ovat joskus lupautuneet.

Heitä kaikkia nyt muistamme ja kiitämme - varsinkin teitä lähettitovereitamme, jotka olette näinä aikoina niin väsyneitä, että kaikki puhe kulttuurien kohtaamisesta, uskontodialogista ja lähetyksen strategiasta kuulostaa sanahelinältä, tyhjien tynnyrien kolinalta, jopa tragedialta. Kiitämme Herättäjä-Yhdistyksen puolesta sydämestämme teitä satoja ja tuhansia vapaaehtoisia, jotka olette tehneet seurakunnissamme ja seuratuvillamme toisten lähtemisen mahdolliseksi. Vielä kiitän sitä kirveskansaa, lainausmerkeissä, lähinnä miehiä mutta myös naisia, jotka olette vuodesta toiseen antaneet käytännön työpanoksenne kirkon rakentamiseksi Inkerissä ja muualla Venäjällä sekä Virossa, Senegalissa ja jo Tansaniassakin. Se on ollut ainutlaatuinen uskontodistus suomalaisessa lähetyshistoriassa.

Kiinalaisesta sivistyksestä ja lähetyslapsen taustasta osansa imenyt runoilija Lassi Nummi lausuu: ”Kerran lähdössä – aina lähdössä – aina matkalla kotiin.” – Totta joka sana! Se on monen ihmisen osa tässä maailmassa, lähetystyöntekijän yhtä hyvin kuin rekkakuskin tai nykyajan keikkatyöläisen. – Siellä jossakin, tien päässä tai lentomatkan takana, aavan meren tuolla puolen, on aina se koti, jonne ollaan matkalla ja joka jo kaukaa kangastaa silmiin. Moni meistä kaipaa aina sinne, aina sinne toiseen paikkaan, jossa kaikki on paremmin kuin täällä. Ja sitten myös pettyy, ja kuitenkin on taas lähdössä uudelleen. Nykyihmisellä tuo kaipauksen kohde voi vaihtua – tärkeää on saada olla liikkeessä, hankkimassa uusia kokemuksia.

Entäpä jos tämä levottomuus onkin Jumalan lapsen osa tässä elämässä? Niin ettemme liikaa kiintyisi taloihimme ja tavaroihimme, haluihimme ja himoihimme? Vai onko päinvastoin niin, että kristittyinäkin olemme liikenteessä juuri noiden omien pyyteidemme vuoksi; menossa ja tulossa, palaamassa aina jostakin ja lähtemässä aina jonnekin? Joko täyttämässä omia tarpeitamme tai jopa kuviteltua Jumalan tahtoa, siis joka tapauksessa toteuttamassa omia mieltymyksiämme?

En osaa vastata noihin kysymyksiin, mutta kahteen asiaan haluaisin meidän kiinnittävän huomiota. Toinen on Vanhasta testamentista. Mooseksen kirjan luvussa 33 sanotaan: ”Älä vie meitä täältä pois, ellet itse kulje mukanamme.”
Tuo viesti on tilanteesta, jossa Mooses pyytää sekä itselleen matkakumppaneita että selkeää suunnitelmaa luvattuun maahan pääsemiseksi. Hän käy keskustelua Herransa kanssa, ja Herra antaa lupauksensa mutta pysyy tavoittamattomissa. Mooses saa nähdä Hänet vain takaapäin.

Ystävät, tätä on lähetyksen työ, Jumalan valtakunnan matkasaatossa kulkeminen aina; luottamista Jumalan lupauksiin mutta samalla hapuilua niiden varassa eteenpäin. Se, mitä voimme ja mitä meidän tulee tehdä, on heittäytyä Herramme varaan. ”En päästä Sua ennen kuin mua, käyt siunaamaan.” Hän on luvannut siunata lähtemisemme ja tulemisemme.

Toinen viesti tulee sitten historiallisesti läheltä ja kuitenkin jo perille päässeeltä. Kun perheemme oli ensi kerran syyskuussa 1978 lähdössä Hongkongiin, lähetystalolla Helsingissä pidettiin sen ajan tavan mukaan lähtöseurat. Sinne tuli Jaakko Elenius ja hänen viestinsä oli selkeä. Se kuului jotenkin näin: ”Älkää vain luulko, että Jumala teidän mukananne sinne Hongkongiin menee. Hän on jo siellä. Kristus on kulkenut edeltä ja elää siellä, niissä ihmisissä, joita kohtaatte ja siinä kirkossa, jonka keskelle te nyt menette työhön.”

Tätä samaa viestiä teroitti minulle jo muutama vuosi aiemmin ensimmäinen esimieheni kirkkoherra Matti Mäkelä Hyrynsalmella. Hänkin muistutti Jumalan valtakunnan vaikuttaneen siellä jo pitkään. Sain tulla ja olla mukana sukupolvien saatossa. - Aina en varmaankaan ole noita viestejä muistanut vaan väsyttänyt itseni kaikessa monitouhuisuudessa, muka ahkeruudessa.

Yksi on kuitenkin varmaa ja voimassa: Hän, joka kutsuu, lupaa olla lähellä. Eikä vain läsnä vaan kulkemassa edellä ja avaamassa uusia teitä.

On siis monenlaisia lähtöjä. Toisia olemme tekemässä itse, toisissa olemme todistajina saattaessamme muita. Kuitenkin noilla toisten lähdöillä ja itse kunkin meidän jokapäiväisillä menemisillä on vain yksi tavoite eli päästä päämäärään, perille.

Lopulta siis kaiken matkantekoon liittyvän työn ja vaivannäön merkitys pelkistyy yhteen asiaan, kotiinpääsyyn. Sinne saamme olla matkalla nytkin.