Juhlat 1899 - myrskyä ja kuivuutta

Aattoseurat pidettiin Aappo Lämsän (1833-1915) Lahdessa. Hänet valittiin vuosikokouksessa kustannusosakeyhtiön johtokuntaan. (Kuva Kaisa Niskasen)

Päiväjuhla ja seurat pidettiin Kukkuralla tämän rakennuksen pihapiirissä (kuvattu 1920-luvulla). (Kuva Kaisa Niskasen)

Vuonna 1999 muistettiin sata vuotta aiemmin pidettyjä ensimmäisiä juhliamme. Ensin Lahdessa (josta kuva) ja sitten Kukkuralla. Vuodet vierivät, ihmiset vaihtuvat, mutta virsi soi seuroissa samoilla paikoilla. Sadetta ei tarvinnut rukoilla! (Kuva Simo Lämsän)

Yhteyksiä
Seuraliike Kiuruvedellä tunsi jääneensä vaille hoitajaa, kun Vilhelmi Malmivaara 1892 siirtyi täältä Paavolan kirkkoherraksi. Yhteyttä haettiin monin tavoin. Hengellistä Kuukauslehteä tilattiin tänne entistä enemmän (144 tilausta). Herättäjän kirjoja tuli paikallisille välittäjille myyntiin (yli 800 nidettä). Yksityisestikin oltiin yhteydessä: eri arkistoissa on säilynyt täältä Malmivaaralle lähetettyjä kirjeitä 80 kpl. 14 herännäiskodin lasta pääsi käymään rippikoulunsa Paavolassa. Malmivaaran uudistamat Siionin virret oli täällä ”kotikentällä” otettu poikkeuksellisen hyvin vastaan - niiden tekijää ikävöiden.

Merkittävä avaus
Oli monella tavalla merkittävää, että vuonna 1899 herättäjäjuhlat saatiin Kiuruvedelle. Siihen saakka ne olivat vuorotelleet vain Etelä- ja Keski-Pohjanmaan välillä. Nyt myös savolainen herännäisyys pääsi mukaan. Herättäjän vuosikokouksessa kustannusosakeyhtiön johtokuntaan valittiin Lahden talon isäntä Aappo Lämsä Kiuruvedeltä. Siihen saakka kaikki jäsenet olivat tulleet Pohjanmaalta.

Korvessa
Kiuruvesi sijaitsee Pohjanmaan ja Savon herännäisyyden risteyskohdassa. Vaikeuksien takana kohtaaminen tässä risteyksessä kuitenkin oli! Kuukauslehden ilmoituksissa kerrotaan, miten Pohjanmaan suunnasta on helppo tulla Kiuruvedelle: ensin junalla Ylivieskaan ja sieltä on vain 140 kilometrin matka juhlille! 22 hevosen kulkue lähti Malmivaaraa ystävineen asemalta kuljettamaan – ja tulomatkalla ehdittiin pitämään ainakin 4 paikassa seurat (yhdet hääseuratkin!) Juhlamatkalla ei tunnettu kiirettä.

Savon suunnasta tulevien matkaa kuvataan mutkikkaammaksi: yöjunalla Kuopioon, siellä on odoteltava vuorokausi höyrylaivaa. Iisalmessa on taas odoteltava ja vaihdettava laivaa – ja Runnilta matka jatkuu 25 kilometrin hevoskyydillä kirkonkylälle. Siitä on vielä matkaa juhlapaikalle Niemiskylään. Ei ihme, että aattoseurat Lahdentalossa eivät alkaneet ajoissa – Savon suunnan ystävät olivat myöhässä. Kun sitten seuroihin ja iltapalalle päästiin oli aamuyö! Tältä suunnalta tulevat ovat tarvinneet ainakin viikon juhlamatkaansa.

Kiuruveden juhlat olivat heikkojen kulkuyhteyksien vuoksi edellisvuosien juhlia huomattavasti pienemmät. Mukana oli 1 700 seuravierasta ja 18 pappia (vuoden 1898 juhlilla luvut olivat jo 10 000 ja 35)

Juhlaohjelma
Ajan tavan mukaan juhlat alkoivat tiistai-iltana aattoseuroilla. Keskiviikko oli pääjuhlapäivä ja torstaina pidettiin lähtöseurat. Juhlat pidettiin viikolla, koska haluttiin varmistaa, että virassa olevat papit voisivat niihin osallistua. Juhlat pidettiin keskellä viikkoa aina 1960-luvulle saakka.

Ajan tapa oli myös se, että juhlapaikkana olivat suuret maatalot, jotka myös huolehtivat juhlavieraidensa (myös hevosten!) ylläpidosta - korvauksetta. Niinpä aattoseurat olivat Aappo Lämsän Lahdessa ja pääjuhla sekä lähtöseurat Heikki Niskasen Kukkuralla. Juhlajumalanpalvelus keskiviikkoaamuna pidettiin ”vanhassa kirkossa” – jonne väki ei tietenkään mahtunut sisälle.

Ajan tapahtumat
Vuosisadan lopun ahdistava yhteiskunnallinen tilanne kuului selvästi juhlien puheissa. Helmikuun manifesti ja alkaneet venäläistämisen sortotoimet synkensivät tulevaisuuden. Oltiin myös huolissaan poikkeuksellisen kylmän ja kuivan alkukesän tuomasta nälänhädän uhasta.

Valtiollinen tilanne oli esillä rehtori Mauno Rosendalin juhlapuheessa. Vilhelmi Malmivaara pohti saarnassaan (tekstinä Joona myrskyssä), mitä oma kansamme oli myrskyihinsä joutuessaan tehnyt väärin ja mitä tehtäviään se oli paennut. Kutsu muutokseen (=parannukseen) oli selvä. Malmivaara muotoili saarnassaan vanhasuomalaisen esivaltakäsityksen, jossa kuuliaisuus on tärkeintä. Kaikenlaisesta vastarinnasta on luovuttava. Tulevina vuosina seuraliike natisi liitoksissaan etsiessään ”oikeita” ratkaisuja uusiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Ikkunat auki
Herättäjäjuhlia on sanottu ikkunan avaamiseksi. Niiden kautta on tutustuttu erilaisuuteen ja solmittu siteitä yli heimorajojen. Myös 1899 herättäjuhlat olivat yksi ikkuna uuteen. Englantilaisen pastorin J. D. Kilburnin saksankielinen puhe tulkittuna juhlakansalle oli varmasti monelle uusi kokemus.

Tuulahdukset eri puolilta Suomea tulivat, kun muina puhujina olivat pastorit Erkki Pesonen Utajärveltä, Johannes Väyrynen Kajaanista ja Aali Riihimäki Tampereelta sekä maisteri Matti Pesonen (Malmivaaran vävy) Helsingistä ja talollinen Juho Malkamäki Ylistarosta.

Kansa polvillaan
Polvirukous on meille tuttu herättäjäjuhlien päätössiunauksena. Polvirukoukseen päättyivät ensimmäisillä herättäjäjuhlillamme aattoseurat sekä päiväjuhla. Yhdessä oli päätetty rukoilla sekä isänmaan että viljalle tarpeellisen sateen puolesta. Kukkuran pihalla seurat päättyivät vaikuttavasti. Väki oli polvillaan Rosendalin rukoillessa pihakivien juurella sadetta. Samalla sade alkoi ja kasteli rukoilijat. Nämä jäivät paikalleen – polvilleen, märkinä ja hiljaisina.

Juhlilla sanottua:
”Jumalalla on äärettömän paljon armoa ja rakkautta syntisille, ja tämä armo on siinä, että hän, kun me emme myötäkäymistä osaa käyttää, koettaa lähettää myrskyjä, jotka uhkaavat upottaa syvyyteen, koettaa antaa kansoille ja yksityisille vaivoja, jotta kirkastuisi Jumalan tahto ja Jumalan vanhurskaus” (Vilhelmi Malmivaara saarnassa)

”Suuri ahdinko ja vaiva on painamassa Suomen kansaa ja sitä maallista isänmaata, jonka Jumala on antanut meille asuttavaksi.” (Mauno Rosendal juhlapuheessa)

”Vaikka en osaakaan puhua tiedän kielellänne ainoaakaan sanaa, kuitenkin tunnen ja näen sen, että Herra on läsnä teidän joukossanne.” (J. D. Kilburn päiväseuroissa)

Kuvauksia juhlilta
”Täällä Lahden talossa, niin kuin kaikkina lomahetkinä juhlan aikana, tuntui hupaiselta nähdä iloa, mikä ilmestyi ystävysten kasvoille, kun he pitkän ajan kuluttua saivat puristaa toistensa kättä ja haastella yhteisistä asioistansa. Täytyi huomata, että se oli ystävyyttä, joka oli solmittu elämän Herran läheisyydessä, ja jota yhteiset vaivat ja yhteiset virvoitushetket olivat lujittaneet.” (Aali Riihimäki Hengellisessä Kuukauslehdessä 1899)

”Kiuruvedellä pidettiin Herättäjä-juhlat vuonna 1899. Niitä vietettiin Niemiskylässä, Heikki Niskasen Kukkura-nimisessä talossa. Varsinaisen juhlapäivän aamuna kokoonnuttiin kirkkoon, ja ihastuneena Matti katseli, miten tiet olivat mustanaan sinne rientävää kansaa. Eiväthän ne toki hetikään kaikki mahtuneet temppeliin, kun koko Kiuruvesi oli taasen liikkeellä niin kuin ennen vanhaan ja lisäksi paljon kaukaisiakin. Kirkkoa kohti taivaltaessaan Matti huomasi edellä kulkevan pappisryhmän ja lähti juosten sitä tavoittamaan. Hänen päästyään sen likelle pysähdytti hänen Kajaanin kappalainen Johannes Väyrynen ja kysyi karskisti:
- Minne sinä, mies, juokset?
- Pappien luo, että kuulisin niiltä jonkun tarpeellisen sanan sieluni nälkään, vastasi Matti.
- Älä juokse pappien luo, sillä niillä on kuuma helvetti, murahti Väyrynen.
- Omassani olen käynyt, vaan en tiedä, kuinka kuuma papin helvetti on, vaikeroi Matti ja tarttui lujasti Väyrysen käteen kuin hyvillään siitä, että papinkin täytyi kahlata täällä pahassa korvessa.”

(Väinö Malmivaara kirjassaan Korven vaeltaja/Matti Mankulanaho)

EERO SVÄRD